Uhraudun(ko).

Eräs ystävä kysy tänää miulta yhen aika ison kysymyksen, kun olin viemässä häntä rautatieasemalle. Hää kysy, oonko koskaa ajatellut tai tajunnu, et oon tosi uhrautuvainen miun ystäviä ja kavereita kohtaan? Mietin pienen hetken ja vastasin hänelle (en ehkä näin ymmärrettävästi ja loogisesti ku tässä tekstissä). Ja vastaus on, et nii mie taidan tehä. Teen, koska haluan ja välitän heistä jokaisesta tosi paljon. Vain ja ainoastaan siksi. En minkään muun takia.

Tää ystävä on tuntenu miut vajaan kuukauden (joita kuita saattaa ihmetyttää, miten kutsun häntä jo nyt ystäväks, mut hänestä on tullu tärkee miulle yllättävän lyhyessä ajassa) ja on jo tänä aikana huomannu tän asian. Ehkä siks, et hää omien sanojensa mukaa pelkää, et pyytää miulta liian usein helppiä. Ite en ollu nii paljon aatellu sitä. Aina oon kylläkin aatellu, et teen kaikkeni kaikkien miulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten puolesta. Kuuntelen, oon läsnä, kyyditsen. Autan aina, kun vaa voin. Ilman mitää ehtoja. Näin mie osotan mielestäni teoin, et oikeesti välitän heistä ja että miuhun voi luottaa.

Se kuuluu vaa miun luonteeseen, et haluan kaikille parasta. Ja et autan, jos vaa pystyn ja osaan. Osittain kuitenkin uskon, et tää avuliaisuus ja et haluan miulle tärkeiden ihmisten parasta johtuu siitä, et miulla ei oo tosiaankaan aina ollu kavereita ja ystäviä. Ekat ystävät oon saanu lukiosta, joiden kanssa pidetään onneksi vieläkin yhtä. Oli miulla joo joitaki kavereita ja hyvän päivän tuttuja koulusta jo aiemmin, mut ei samalla tavalla ku nykysin. En hengannu heidän kanssaa vapaa-ajalla, ainoastaa koulussa. Jos aina sielläkään. Eräskin kaveruus hiipu sen jälkee ku olin kieltäytynyt tupakasta. Olin sillo 5.luokalla... Sillo se harmitti, mut ei oo enää moneen moneen vuoteen. Ei se ollu oikeeta kaveruutta, ainakaa miusta.

Samainen ystävä jatkoi. Ootko aatellu, et jotkut vois käyttää siuta hyväkseen, ku oot nii kiltti? Kun sellasiakin ihmisiä on, etteivät tee ite mitää, mut odottaa kuitenki apua aina itelleen. Ja vastasin tähä, et en usko. Kyllä, myönnän ja tiedosta, et sellasia ihmisiä on paljonkin olemassa. En oo nii sinisilmäinen. Mut haluan uskoa ja luottaa siihen, et kaikki miun kaverit ja ystävät sen verran arvostavat miuta, ettei kukaa heistä käytä miuta hyväkseen. Ainakaan vielä ei oo tullu sellasta tilannetta, et oisin miettiny, et onks tässä jotai mätää. Eikä toivottavasti tulekkaan.

Juteltiin asiasta loppu matka. Ajan rautatieaseman pihaan, pysäytän auton ja sanon ystävälleni, ennen kuin hää nousee kyydistä, niikuin oon sanonu kaikille muillekkin. Miulle voit soittaa tai laittaa viestiä iha millo vaa, riippumatta vuorokauden ajasta. Ja mie tarkotan sitä aina kun sanon niin! :)