Ihastusta.

Tässä parina päivänä on ollu taas suht isona puheenaiheena ihastukset, parisuhteet ja kaikki noihin liittyvä. Asia on taas noussu pinnalle, ku eräs ystävä menee ens kuussa naimisiin ja monet ystävät on menny kihloihin tai alkaneet seurustella kesän aikana.

Kertoiltiin toisillemme ihastuksista ja ihastumisten kestoista. Itellä pisin aika on ollu kuusi vuotta. Se alko kolmannen luokan aikana ja kesti lukion alkuun asti. Oon miettiny, et onko se ollu jo tuollo kolmannen luokan aikana ihastumista vai ei, mut nii mie sen oon luokitellut. En tiiä, mite se kesti noi kaua, mut se vaa kesti. Se kesti, vaikka ihastus seurusteliki ainaki suurimman osan tuosta koko ajasta. En oo koskaa kertonu sitä hänelle, enkä tuu kertomaankaa. Hää on tälläkin hetkellä tietojeni mukaa parisuhteessa, mikä on kestäny jo yläasteelta lähtien. :)

Toine vähän pidempi oli lukioaikana, ja oikeestaa kesti koko sen ajan. Eli siis kolmisen vuotta. Ei oikeestaa ees tunnettu, mut silti jotenki ihastuin hänee. En tiiä, mitä hänelle nykyää kuuluu, mut toivottavasti jotai hyvää. :) Muut on ollu sellasia hetkellisiä ja lyhyitä, nii ne ei oo nii isoja juttuja.

Puhuttii paljo myös siitä, mite sitä on vaikeeta elää sen kanssa, ettei pysty kertomaa asiaa tälle toiselle osapuolelle. Siihe vaikuttaa nii moni juttu, miks ei uskalla. Ei oo iha varma, et onks tää oikeesti ihastumista vai mitä se on. Ja mitäköhä mieltä se toine on. Itellä suurin on se, et jos ei saakkaa vastakaikua ja tunteiden tunnustamisen jälkeen ystävyys menee katki. En usko, et nii välttämättä kävis, mut ois se varmaanki melko outoo ja vaikeeta sit hengata samassa porukassa sen jälkee.

Mut se on omalla kohdalla myös, et jos tiiän jonkun ystäväni olevan ihastunut samaan tyyppiin, niin haluan antaa hänelle mahdollisuuden kertoa asiasta tyypille. En halua mennä välii, vaik ei sitä välttämättä tekiskään. On sellane tunne, et veis toisen miehen. Vois myös tuntua oudolta, jos kertois ihastustukselle tunteista ja hää sit yllättäen antaiskin vastakaikua. Siinähä sitä sit olis, ku kertois ystävälle, et näin on päässy käymään. Se vois vaikeuttaa tilannetta, mut kai sen kanssa oppis elämään?

Oon liian kiltti ja ajattelen muiden tunteita. Pitäis varmaan ajatella myös omia, ainaki näissä jutuissa?

Eka viikko!

Eka koulu viikko tänä syksynä takana, huhhei! Maanantaina siis alko koulu, heti päästiin luennoille kuuntelemaa. Ei mitää pehmeetä laskua enää meille. :D Oli taas ihana nähä ystäviä ja hengata yhessä. Sai kuulla hienoja uutisia ja muitaki kuulumisia, mitä kaikkea on tullu kesän aikana tehtyä. Palaveerattiin tutoreiden kanssa. Käytiin Sellossa lataamassa matkakortit ja syömässä. Mentiin sitte Kauniaisiin pelaamaan erään luokkalaisen luokse. Tuli tavattua myös ensimmäinen uusi opiskelija illalla, kun oltiin ystävän luona.

Tiistaina tuli siis uudet ykköset eli D35. Heitä alotti 50, kauheen iso määrä. Heitä olin vastassa muutamien muiden tutoreiden kanssa heti aamusta ja iltapäivällä sitten tutustutettiin heitä Kauniaisiin. Pari uskaltautui jäämään osan meidän kanssa ja käydä syömässä. Sen jälkee mentii pelailemaan erään ystävän luokse, käytiin illalla vielä Espoonlahdessa eräällä rannalla ja sieltä sitten erään ystävän luokse kaupan kautta ja tekemää sushia.

Keskiviikkona vielä luentojen jälkeen jäätiin suunnittelemaan torstain ryhmäytyspäivää. Sen jälkeen käytiin kaupassa, ystävä tuli miun luokse ja tehtiin mokkapaloja. Pari muutaki ystävää tuli ja pelailtii korttia ja hengailtii.

Miun kuva erään rastin muistipelissä,
mitä olin vetämässä

Torstaina oli ryhmäytyspäivä. Tehtii kaikkea kivaa uusien kanssa. Aamulla oli leikkiä ja tutustumista, iltapäivällä oli eräänlainen Selviytyjät-rata, jota he kulkivat omien ryhmiensä kanssa. Lopuksi oli vielä tutor-ryhmät, joissa saatiin olla mukana tutustumassa omiin tutor-ohjattaviin.

Mie tortaina ryhmäytyspäivässä!

Bangia kirjastossa

Käytiin syömässä enne pelailua torstaina.

Loppu iltapäivä menikin siinä, kun jäätiin muutaman ystävän ja kolmen uuden opiskelijan kanssa pelaamaan kirjastoon Bangia Sieltä sitten siirryttiin syömään Subiin ja pelaamaan Olariin ystävän luokse.



Perjantaina oli etäpäivä. Sain tehtyä melkein yhden kirjan tehtävän loppuun, kaks kirjaa oottaa viel tekijäänsä. Illalla sitten päädyttiin pelaamaan ystävän luokse Kauniaisiin. Oltiin siellä ja nyt sitten kirjottelen tätä tekstiä.
















Sitä on tullu tän viikon aikana mietittyä paljon tätä aikaa viime vuonna, ku ite oli ekavuotinen. On se aika vaan menny niiiii nopeesti, ettei sitä oikee oo ehtiny tajuta. 2,5 vuoden päästä pitäis olla valmistunu ja mennä työelämään. Vähän kyllä jänskättää, mut ei sitä onneks tarvii viel murehtia! :)

Iltatee blogia kirjottaessa! :)

Epätodellista.

Se ois kesä sit siinä, junassa matkalla Espooseen ja huomenna jatkuu koulu! Ihanaa nähä kaikkia kesän jälkee, mut samalla ois voinu viel jäädä Lappeenrantaa. Monenlaiset fiilikset, mut nii sen kai kuuluu ollakki. :)

Miun Facebook-päivitys tältä päivältä. Se kertoo kaiken oleellisen, miltä nyt tuntuu. Oon niin innoissani, et nään kaikkia koulukavereita ja ystäviä yli kahen kuukauden jälkee. Pari näin jo, muutama pitäs ainaki viel tänää nähä. Loput sit huomenna. En meinaa malttaa oottaa! Mut samalla on sellane fiilis, et haluis olla vaa kotona vanhempien luona ja olla Lappeenrannan ystävien kanssa. Kaipaan heitä jo nyt!

Kävin tänne tulon jälkee moikkaamassa erästä samassa talossa asuvaa ystävää. Nähtii ekan kerra pariin kuukautee ja oli tosi ihana nähä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Juteltii oikeestaa kaikesta, mitä on tapahtunu kesän aikana. Ihmeteltii myös sitä, et mite aika meni nii nopeesti ja kui outoa on olla taas täällä.
 

Hää tiivisti aika hyvi miun tän hetkisen olotilan. Tää on joteki nii epätodellista olla taas täällä. Tuntuu, ettei tässä oo oikeesti pitkä aika, ku viimeeks ollaa nähty, vaik oikeesti on jo yli kaks kuukautta. Ihan ku kesä ois ollu iha oma ihana maailmansa ja nyt meidät on heitetty takas tähä oikeesee, melkei jopa karuun, maailmaa. Menee varmasti tää viikko tottuessa elämään taas täällä Espoossa ja tajutessa, et on oikeesti taas täällä!

 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Loppu viikolla oli vielä kaikkee kivaa ohjelmaa! Torstai-aamupäivällä lähettii ystävän kanssa käymään ABC:llä 'brunssilla' enne, ku hänellä alko työt. Oli vähä sellane extempore-reissu, mut oli taas kivaa! Kävin viemässä hänet sit kotii, kävin kotona ja lähin keskustaa tapaamaa paria ystävää. Käytiin Coffarissa kahvilla, oltiin tunnin verra, toiselle sanoin heipat ja sit lähin viemää toista heistä rautatieasemalle. Käytii Cittarin kautta, sanottii heipat ja mie lähin palauttamaa työavainta.

Sieltä sit suuntasin suoraan kotiseurakuntaan avoimiin oviin ja nuorteniltaan. Oli kyllä ihana olla tutussa ympäristössä ihanien tuttujen ihmisten kanssa. Nautin täysin olostani siellä!♥ Olin kaivannu sitä paikkaa ja sen ihmisiä nii paljo. Osan kanssa oltiin kesällä tiivistikkin tekemisissä, mut osan kanssa ei oltu nähty moneen hetkeen. Ja tietysti sitä kaipas erästä ystävää, joka ei siellä enää käy... Mut oli upea ilta!

Perjantaina olin parin ystävän kanssa vasta illalla, kun lähin kuskaamaa eräitä ystäviä yksiin synttärijuhliin. Aluksi jätin ystävät vaa sinne, mut loppujen lopuksi päädyin myös ite mukaan. Oli hauskaa, vaikken porukasta tuntenukkaa, ku neljä.

Lauantaina olin oikeestaa vaa kotona ja tänää kanssa enne ku tulin Espooseen. En voi sanoa muuta ku et oli aivan mahtavan upean hieno kesä! Nii paljo tapahtu hienoja juttuja, sain monia hienoa muistoja. En osaa kiittää tästä kaikesta tarpeeks. Oon vaan niin kiitollinen!

Huomaan kun onnenkyyneleet
takin kaulukseen putoaa.
Onnenkyyneleet takinkaulukseen
kuin tähti taivaalle, putoaa.
Onnenkyyneleet takinkaulukseen
kuin tähti taivaalle, putoaa.

Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.

Cheek-Kyyneleet

Uhraudun(ko).

Eräs ystävä kysy tänää miulta yhen aika ison kysymyksen, kun olin viemässä häntä rautatieasemalle. Hää kysy, oonko koskaa ajatellut tai tajunnu, et oon tosi uhrautuvainen miun ystäviä ja kavereita kohtaan? Mietin pienen hetken ja vastasin hänelle (en ehkä näin ymmärrettävästi ja loogisesti ku tässä tekstissä). Ja vastaus on, et nii mie taidan tehä. Teen, koska haluan ja välitän heistä jokaisesta tosi paljon. Vain ja ainoastaan siksi. En minkään muun takia.

Tää ystävä on tuntenu miut vajaan kuukauden (joita kuita saattaa ihmetyttää, miten kutsun häntä jo nyt ystäväks, mut hänestä on tullu tärkee miulle yllättävän lyhyessä ajassa) ja on jo tänä aikana huomannu tän asian. Ehkä siks, et hää omien sanojensa mukaa pelkää, et pyytää miulta liian usein helppiä. Ite en ollu nii paljon aatellu sitä. Aina oon kylläkin aatellu, et teen kaikkeni kaikkien miulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten puolesta. Kuuntelen, oon läsnä, kyyditsen. Autan aina, kun vaa voin. Ilman mitää ehtoja. Näin mie osotan mielestäni teoin, et oikeesti välitän heistä ja että miuhun voi luottaa.

Se kuuluu vaa miun luonteeseen, et haluan kaikille parasta. Ja et autan, jos vaa pystyn ja osaan. Osittain kuitenkin uskon, et tää avuliaisuus ja et haluan miulle tärkeiden ihmisten parasta johtuu siitä, et miulla ei oo tosiaankaan aina ollu kavereita ja ystäviä. Ekat ystävät oon saanu lukiosta, joiden kanssa pidetään onneksi vieläkin yhtä. Oli miulla joo joitaki kavereita ja hyvän päivän tuttuja koulusta jo aiemmin, mut ei samalla tavalla ku nykysin. En hengannu heidän kanssaa vapaa-ajalla, ainoastaa koulussa. Jos aina sielläkään. Eräskin kaveruus hiipu sen jälkee ku olin kieltäytynyt tupakasta. Olin sillo 5.luokalla... Sillo se harmitti, mut ei oo enää moneen moneen vuoteen. Ei se ollu oikeeta kaveruutta, ainakaa miusta.

Samainen ystävä jatkoi. Ootko aatellu, et jotkut vois käyttää siuta hyväkseen, ku oot nii kiltti? Kun sellasiakin ihmisiä on, etteivät tee ite mitää, mut odottaa kuitenki apua aina itelleen. Ja vastasin tähä, et en usko. Kyllä, myönnän ja tiedosta, et sellasia ihmisiä on paljonkin olemassa. En oo nii sinisilmäinen. Mut haluan uskoa ja luottaa siihen, et kaikki miun kaverit ja ystävät sen verran arvostavat miuta, ettei kukaa heistä käytä miuta hyväkseen. Ainakaan vielä ei oo tullu sellasta tilannetta, et oisin miettiny, et onks tässä jotai mätää. Eikä toivottavasti tulekkaan.

Juteltiin asiasta loppu matka. Ajan rautatieaseman pihaan, pysäytän auton ja sanon ystävälleni, ennen kuin hää nousee kyydistä, niikuin oon sanonu kaikille muillekkin. Miulle voit soittaa tai laittaa viestiä iha millo vaa, riippumatta vuorokauden ajasta. Ja mie tarkotan sitä aina kun sanon niin! :)

Ihanata!♥

Miulla on ollu tosi hienot ja ihanat pari päivää, nii on pakko vähän tulla kertoilemaa kuulumisia ja mitä kaikkee on tapahtunu. On nii paljo kaikkee! :)

Mutta siis maanantaina kävin siis tutustumassa syksyn harkkapaikkaan. Jänskätti tosi paljo, ku menin sinne. Mut se on tosi kiva paikka! Heti tuli asiakkaita vastaa ja tervehtimää. Miulle näytettii paikat ja juteltii työntekijöiden kanssa niitä näitä ja ootan jo kovasti harkan alkua. :)
Sen jälkee kävin nopeesti työpaikalla tapaamassa työkaveria/kaveri, kun olin luvannu. Hää lähtiki sit miun mukana, ku kokoonnuttii yhen ystävän luona tekemää ruokaa ja hengailemaa enne ku mentii illalla leffaa. Tehtii tortilloja (tai siis muut teki ja mie vaa söin. :D) ja juteltii taas aika paljo kaikista muuttojutuista yms. Mut oli kiva istua vähäks aikaa taas alas yhessä, vaik oltiinki edellisenä päivänä just nähtykki. Mut kaikki tosiaa lähteevät ympäri ämpäri Suomea, nii pitää nähä nii useesti ku mahollista!

Kävin ruokailun jälkee hakemassa erään ystävän mukaa elokuviin, ku häntä päivällä pyysin mukaa. Oli kivaa, et hää uskals lähtee, ku ei tuntenu ketää mein porukasta. Tai no erään ties jostai lapsuudesta ja toisen tunsi sit kirkon piireistä. Mut suurin osa oli täysin tuntemattomia. Ja ku miun ystäväporukka ei oo mitenkää kaikista rauhallisin, nii nostan hattua ja oon ilone, et on vielä hengissä. :D
Käytii siis kattomassa Suuri puhallus. Ite tykkäsin siitä paljo, kannatti lähtee kattomaa, suosittelen muillekki! :)

Eile oli kyllä niiiiii ihana päivä taas, en voi muuta sanoa! Nukuin aamulla pitkää, kävin hakemassa pikkusiskon koulusta, käytii kirjakaupassa, söin naminami Dumle-donitsin. Ja päivä oikeestaa vaa parani entisestää!

Oltiin sovittu kahen ystävän kanssa, et nähää ja pelaillaa jotaki kivaa lautapeliä. Mukaa lähti sit vielä yks ystävä, mikä oli tosi kiva juttu, enemmä pelaajia! Päädyttiin pelaamaan 7 Wonders-nimistä peliä. Olin pelannu pari kertaa aikasemmi, mut en muista sääntöjä.

Siinä sit opeteltii niitä ja pelailtii yks peli. Sitte vaa oltii ja hengailtii, jonka jälkee päätettii lähtee käymää ABC:llä. Käytii siellä sit juomassa kahvit, tai no oikeestaa mehut/jääteet, ystävät pelailivat vähä pelikoneilla ja oteltii hienoja kuvia. Tosi aikuismaista meininkiä, mut ei haittaa, lapsia myö ollaa ja tullaa olemaa. :D

Sieltä sit ajeltii ympäri kyliä ja mentii käymää eräällä näköalatornilla. Sieltä näky tosi laajasti koko kaupunki. Näky hienosti, ku oli pimeetä, kaikki valot ja pysty hahmottamaa, missä oli mitäki. Vitsit, et oli hieno paikka! Pitää käyä siellä uudestaa ja muistaa ottaa vaik kuvia. Nyt unohtu, ku ihastelin näkymää ja koitettii selvittää, mikä outo valoilmiö näky taivaan rannassa.

Oltiin jo melkei lähössä kotia päi, mut päätettiin ajella vielä ja ajeltii kylläkin tänne meille päin. Käytii näyttämässä lisää paikkoja uudelle ystävälle, ajettii pururadalla autolla ja mitä kaikkea. Jätettii kaks ystävää kotii matkalla ja mie menin hakemaa omaa autoani tän ystävän luota, jonka luona oltiin oltu. Eipä heti mentykkää, vaa mentii käymää uudestaa ABC:llä. Kyllä, mentii sinne uudestaa. Katto varmaa myyjä, et taasko noi tänne tuli. Mut ostettii pillimehut (tai oikeestaa ystävä tarjos) ja istuskeltii, juteltii ja juotii mehujamme. Oltii siellä reilu puol tuntia ja sit lähettii joskus puolen kolmen jälkee ajelemaa ystävän kämpille. Siitä sit otin auton ja lähin kotia päi, missä olinki sit joskus vähä enne kolmea. Ei ollu pitkä yö, ei ollenkaa.

Mut siis hienon eilisestä päivästä teki se, et kuulin erään tosi ihanan uutisen! Ja olin osa syynä siinä, et tälläne uutine oli mahdollinen. ;) Vieläkin hymyilen, kun aattelen sitä, en voi vaa olla hymyilemättä! Voi vitsit, oon niin onnellinen koko jutusta!♥
-----
Tänää kävin taas työpaikalla, tällä kertaa työntekijäkokouksessa. Meitä kesätyöntekijöitä muistettii pienellä lahjalla. Unohin ottaa kuvan, mut ota vielä ja laitan, mitä sain. Mut siis lahja oli kirja, mikä kertoo kaupungin kirkoista ja sit toine oli sellane paketti klipsejä, jolla voi kiinnittää vaikka ja mitä. :)

Nopeesti kävin vielä kotona välissä enne ku menin kotikirkkoon syksyn starttimessuun. Pääsin jakamaan ehtoollista, vaikka olin aatellut, et meen vaan istumaan penkkiin. Mut oli hienoa jakaa taas kotikirkossa ehtoollista. Sain myös siunata erään ystävän elämän matkaa, mikä merkkas miulle paljon!

Kirkon jälkee lähettii äitin ja pikkusiskon kanssa käymää viel kaupassa. Kauppareissun jälkee pelastin vielä ystävän pulasta, ettei tarvinnu seistä kylmässä ja vesisateessa ulkona. Hieno päivä oli tämäkin, ei voi muuta sanoa. :) Nyt pitäis vaan vähitellen tosiaan laittaa koulumoodi päälle ja alkaa miettimää koulujuttuja. Ens viikolla sit alkaaki lähiopetus, jee! Näkee kaikkia ystäviä siellä päässä maailmaa, ei jaksais enää oottaa! :))

Yhdessä pitkästä aikaa!

Kannatti lähteä!  Menin siis tänää käymää ystävän luona. Meitä kokoontu yhteensä seittemän. Oli kyllä niiii kivaa pitkästä aikaa nähä, olla ja jutella. Se, kenen luokse mentii, olitehny meille tosi hyviä keksejä! Nam! :) Katottii myös leffa nimeltä Ted. Oli kyllä hauska leffa, tai ite ainaki tykkäsin. Puhuttii kaikenlaista taivaan ja maan välillä,  pääasiassa muutoista ja sen sellasesta.

Ja selvis, et eräs ystävistäni tuntee/tietää yhen miun uusista kavereista päiväkoti- ja ala-asteajoilta. Tosi hämmentävää! Mut toisaalta tosi kivaa. Taas tajuaa, mite pienet piirit on!

Huomenna olis tarkotus näjä taas samojen ystävien kanssa. Mennää tekemää keskustaa yhen ystävän luo ruokaa ja illalla mennää leffaa kattomaa. Päivällä kuitenki ekaks tutustumaa syksyn harkkapaikkaa. Vähä jänskättää!

Ps. eka kännykällä kirjotettu postaus. Pitää kattoa koneelta huomenna, miltä tää näyttää. :D

It's over!

Se ois sit siinä! Kesätyöt on pulkassa. Tänää siis loppu varhaisnuortenleiri. Leiri oli pieni, 11 leiriläistä, kolme isosta ja kolme ohjaajaa. Mut se oli sitäkin tiiviimpi, ainaki omasta mielestäni. Opin kaikkien leiriläisten nimet, whuhuuu! Harvoin pystyn siihe näi lyhyessä ajassa. :D

Virtaa riitti näissä 7-14-vuotiaissa lapsissa ihan yllin kyllin, välillä jopa vähän liikaakin. Mut hyvin selvittiin! Leiri siis alko perjantaina heti aamusta, klo 9:00. Se tarkotti sitä, et piti nousta jo kuudelta, et ehin bussiin ja sillä sit sovittuun paikkaan, mistä pääsin kaverin kyydillä leirille. Leirillä askarreltiin, leikittiin, pelattiin, paistettiin makkaraa ja lettuja, uitiin ja saunottiin, nautittiin toistemme seurasta. Yks hienoimmista hetkistä itelle oli se, kun oltiin isosten ja yhen ohjaajan kanssa vielä nuotiolla leiriläisten lähdettyä ja lauleltiin nuorten lauluja kitarasäestyksellä. Sitä pitäis päästä tekemää usemminkin!

Vedin myös ekan raamiksen, minkä olin saanu ite valita ja suunnitella. Päädyin lattiakuviin, ku niissä lapset pääsee ite osallistumaa ja tekemää. Ei käy aika pitkäks.Hyö oikeesti innostuivat siitä, ihmettelin, et jopa isot pojat tykkäsivät tehä tätä. Se oli hieno hetki! :)

Tänää mentiin aamulla kymmeneksi kirkkoon sanajumalalnpalvelukseen, jossa leiriläiset pääsivät näyttelemään saarnan aikana. Sen jälkeen oli aika lähtiä kotiin. Nyt siis istun kotona pöydän ääressä tätä kirjottamassa ja ootan, et vanhemmat ja pikkusisko tulevat reissusta pois, nii voin hakea heidät asemalta koti. Nyt on vielä harkinnassa, et lähenkö kaverille käymää ja tapaamaa kavereita vai jäänkö kotia. Varmaankin lähden, ku ei sitte nähä taas vähään aikaa. Osa lähtee Joensuuhun, osa Kuopioon, yks Lahtee, yks jää tänne ja mie meen Espooseen...

Aamulla ei koskaan tiedä, mihin päivä päättyy!

Huhhei, miun tän kesän työt (ja koko kesä) on melkei kohta pulkassa! Tänää oli viimene virallinen toimistopäivä, mut vielä on jälellä huomenna alkava varhaisnuortenleiri. Ja sit se olis siinä! Taas sitä miettii, kuten jo yhessä aikasemmassa tekstissä, et mihi se kesä on oikee kadonnu? Tuntuu, ettei oo ehtiny tehä oikeestaa mitää. Mut ku alkaa miettiä, nii tajuaa, et onhan sitä tehny vaikka ja mitä. Mut voisin kertoilla sit vaikka sunnuntaina, tai millo sit kirjottelenkaa, lisää kesän leireistä ja muista tapahtumista. :)
 

Eilinen. Eilen oli jännä päivä! Sitä ei tosiaankaan tiiä aamulla herätessään, et mitä kaikkea voikaa päivän aikana tapahtua. Lähin äitin tultua töistä käymää kirjastossa lainaamassa kirjoja etätehtävää varten ja otin erään ystävän mukaa. Sieltä sitten suunnattiin Citymarkettiin ostamaan imuriin pölypusseja. Sieltä mentiikiin moikkaamaa erästä ystävää töihin, mut hällä oli nii kiire, ku oli asiakkaita. Sit mentiin Kodin 1:seen kiertelemään ja päädyttiin leluosastolle. Löydettii pehmomiekat ja pitihän ottaa pien 'matsi'. Oli kyllä hauskaa! ja aika huvittavan näköstä, ku kaks parikymppistä miekkailee iha innoissaa. :D

Mietittii seuraavaa paikkaa mihi mennä, nii lähettin ajamaa Imatraa kohti, mut päädyttiinkin Mustolaan ja Kanavamuseolle. Juotiin siellä kahvit ja mehut, ja lähettii muutaman kuvan jälkee takasin päi. Ystävän sanoin: "Ollaa turisteina omassa kotikaupungissa." Reissu ei päättyny vielä siihe, vaan haettiin ystävä töistä (siis se, joka ei ehtiny aiemmi jutella mein kanssa), käytiin kaupassa ja vietii hänet kotia. Tähän reissuun saatiin menemää yli kolme tuntia, vaik sen piti olla nopee reissu.



Illalla pelattii vielä Carcassonnea, jossa tulin toiseksi ja meitä oli kolme pelaajaa. Aattelin, et se on nopee peli, mut siihe menikii yli kolme tuntia. Mut oli kyl kiva peli. :) Pelin jälkee kävin hakemassa erään ystävän ensiavusta, kun hää oli loukannu jalkansa jalkapalloa pelatessaan. Miun loukkaantumisaltis rakas ystävä.♥

Muistoja ja haikeutta

Miks läksiäiset on aina nii vaikeita? Tänää oli siis mein nuorisopastorin läksiäiset kirkolla. Menin muutaman kaverin kanssa kolmen aikoihin tekemää korttia ja sit viideltä alkokin sitte itse läksiäiset. Paikalle tuli ihan kivasti porukkaa, reilu kymmenen. Oishan se ollu kiva, jos ois ollu enemmänki, mut monilla oli nii paljo kaikkee muuta, etteivät päässeet paikalle.

Illan aikana lauleltii, leikittii, kerrottii muistoja ja muistikuvia, syötiin kakkua, itkettiin ja naurettii. Oli tosi haikeeta, kun hää on ollu koko isosurani ajan mein pappina ja yhtäkkiä ei enää olekkaa. Ja kyllä, itkin ihan hirmusen paljon. Alkuun ei, mut loppua kohden kyllä. Varsinkin sillo, ku hää kerto, mite on ollu ilo olla mukana ja kattomassa mein kasvua ihmisinä, ja et hällä on ollu ilo ja kunnia olla läsnä mein elämässä. Ja kaiken kruunasi se, että laulettiin Jäähyväiset. Ei meinannut tulla laulamisesta mitää. No, jos ollaa rehellisiä, nii ei tullukkaa. Itkin, katoin kaveria päi ja itkin vielä kovemmi.

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin
sulle laulamme nyt näkemiin

Kertosäe:
Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa,
on joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa
on yksi joka pystyy, kaiken ymmärtää,
Jeesus vierellemme aina jää

Kertosäe

Jäähyväiset on nii ihana laulu, mut siitä on nii paljo muistoja, et se itkettää joka kerta. Oon laulanu sitä nii monissä läksiäisissä, viimeeks viime ja sitä edellisenä vuonna. Aina sama reaktio. Mut siinä on nii paljo tunnetta mukana, etten yhtää ihmettele... Ilta päätettiin hartauteen ja sisaruspiiriin, jonka jälkee oli vielä halauskierros. Siitä sitte lähdettii omiin suuntiimme.

Ja myö päädyttiin neljän kaverin kanssa pizzalle kirkon lähellä olevaan pizzeriaan. Siinä sit istuttiin ainakin reilu tunti ja puhuttii kaikesta maan ja taivaan välillä. Mietittii tulevaisuutta ja sitä, mite kaikki meistä haluaa joskus perustaa perheen. Aikasemmi olin just yhen toisen kaverin kanssa puhunu siitä, et meil on vauvakuume molemmilla. :D Hyvää jatkoa siis sille keskustelulle. Siitä sit suunnattii jokainen omiin koteihimme, olin täällä puolen kymmenen aikoihin.
KIITOS ILLASTA TYTSYT, oli superhyperkivaa!♥
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eile miuta alko illalla ahistamaa nii paljo kotona, et oli pakko lähteä ulos. Otin siis auton alle ja ajoin läheiselle uimarannalle. Siellä mie istuin ja kirjottelin vähä vihkoo, tuli vaa vajaan sivun verra. Voisin jakaa yhen tai oikeestaa pari lausetta, mitä eile kirjottelin:

"Kävin ostamassa tän vihon sitä varte, et voin kirjottaa pahan olon, mut en osaa sanottaa sitä. On sellane olo, et pitäs saada huutaa ja itkeä kaikki pois, mut ei tuu mitää. Onks miussa jotai vikaa?!?"

Tuolta miusta eile tuntu. En tiiä mistä tuo tunne tuli. Mut se oli oikeesti ahistavaa. Istuin siinä rannalla varmaa reilun tunnin, mut sit piti lähtee pois, ku alko teinejä tulemaa enemmä ja enemmä siihe, etten enää halunnu olla siinä. Menin autolle, istun ratin takana varmaa viitisen minuuttia ja vaa tuijotin etee päi. Sit lähin vaa ajamaa. Ajoin Kutostielle, lähin Kouvolan suuntaa. Tulin risteyksee, missä olis voinu jatkaa Kouvolaa kohti, minkä meinasinki tehä. Mut viime hetkellä vaihoin kaistaa ja lähin takasi kotia päi.

Täysin itsensä kanssa oleminen on oikeesti tosi rentouttavaa. Pystyy/joutuu olemaa vaa oman päänsä kanssa ja miettimää asioita. Ja siitä oli apua, ainaki miulle! Täytyy tehä tuota useemminki. :) Mut tuon reissun jälkee oli taas paljo parempi olo eikä se huono olo oo tullu ainakaa vielä, onneks, takasi. Toivottavasti ei tuukkaa!

Miksi?

Miusta on ihanaa, että ihmiset löytää itelleen toisen puoliskon. Hyö saavat jakaa toistensa kanssa ilot ja surut, voivat suunnitella yhessä tulevaa ja kaikkea hienoa. Miulla on monia ystäviä ja kavereita, jotka on alkanu seurustelemaa tän vuoden puolella tai seurustelleet jo pidempää. Tai joillakin on tälläkin hetkellä jotai sutinaa jonkun kanssa. Kaksi parhammista kavereistani alkoivat seurustella toistensa kanssa kesän alussa, kaksi kaveriani meni keskenään juuri viime viikolla kihloihin, toinen menee naimisiin syyskuussa. Molemmat isoveljeni ovat onnellisesti kihloissa, ja heillä on molemmilla tarkoitus mennä joskus tulevaisuudessa naimisiin kihlattujensa kanssa. On hienoa kattoa vierestä, miten onnellisia kaikki heistä ovat ja toivon heille vaa mitä parhainta elämää toistensa kanssa.

Mut silti sitä miettiiä, et mitä on tehny väärin, ettei itellä oo ketää? Mikä miussa on sellasta, etten kelpaa kenellekkää? Mite ja millane miun pitäs olla, et oisin hyvä? Itellä on kuitenki aika iso läheisyyden kaipuu ja halu jo löytää itelleen rinnalle juurikin sellanen ihminen, jonka kanssa olla ja viettää aikaa, jakaa ilot ja surut, suunnitella ja toteuttaa, tehä myös jotai odottamatonta, muuttaa saman katon alle, perustaa perheen, elää onnellisesti yhdessä elämän loppuun asti.

Joku voi sanoa, että oothan sie vasta nuori, kyl sie jonkun vielä löydät. Niijoo, ainaki haluaisin. Aina jos joku on kysyny, et mites miesrintamalla, nii oon sanonu, ettei oo ja en oo kyl ettinykkää, parempi ekaks saaha koulu pulkkaan. Oon kuitenki valehdellu aina noissa tilanteissa. Haluan ja oon koittanu löytää jo pitkää, mut ei. Ehkä 'se oikea' löytyy ajallaa? Toivotaa! En nimittäi halua jäädä vanhaksi piiaksi. Haluan parisuhteen ja lapisia. Oon nii lapsirakas, et haluaisin jo omia. Mutta ilman miestä se on vähän hankalaa....
------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joo, oli pakko vähä kirjotella, ku oon miettiny tuota asiaa nii paljo tässä lähiaikoina. Mutta siis eilen illalla tuon edellisen teksin jälkee kaima kävi hakemassa valokuvia, mitä laitoin hälle tikulle. Sen jälkee lähinkin extempore reisulle ajelemaa ympäri kaupunkia kaverin kanssa ja näytin paikkoja tällä puolen kaupunkia, missä asustellaa, ku hää vasta muutti tänne. Lopuks vielä ajettiin Myllysaareen ja käveltii siellä hetki. Oli kyllä hieno reissu, toivottavasti myö tehää joskus lisää tälläsiä! :)
Tänää käytiin porukoiden kanssa seurakunnan järkkäämällä Laiva on lastattu-lauluristeilyllä Saimaalla. Se oli ihan mukava, sai laulaa lastenlauluja.
Huomenna olis miun kotiseurakunnan nuorisopastorin läksiäiset. Mennää tekemää hälle korttia huomenna joskus kolmen jälkee ja läksiäiset on sit alkuillasta. Tulee olemaa tosi haikeeta, ku hää on kuitekii ollu koko miun isosajan mukana, nii hänestä on tullu tosi tärkee ja iso osa mein toimintaa...

Elossa ollaan!

Hups, tää on unohtunu iha kokonaa. :D Tai oon aina sillo tällö joskus muistanu tän olemassa olon, mut en oo saanu aikaseks kirjottaa mitää. No, nytpä kirjottelen, näin 5kk jälkeen... Ja siitä saa kiittää erästä ihmistä, johon tutustuin tässä reilu viikko sitte (tarkalleen 12 päivää sitte, mut kuka noita päiviä laskee paitsi mie ;) ) ja hää sai innostettua miuta tähä hommaa (katotaa kui kaua miun innostus kestää). Mutta siis viidessä kuukaudessa on ehtiny sattua ja tapahtua niiiiii paljo kaikkea, etten millää voi muistaa kaikkea, mitä on tapahtunu. Katellaa, mitä kaikkea sitä muistais..

Ehkä isoimpia juttuja on kuiteki se, et sain ekan vuoden koulua käytyä ainaki melkei kunnialla, jippii! Oli haikeeta lähtee keväällä pois Espoosta, ku ties, ettei tuu näkemää pitkää aikaa niitä ihmisä, joiden kanssa on tullu vietettyä aikaa melkein vuoden verra lähes päivittäin. Tuli oikeesti itkettyä monet kerrat ja heipat oli vaikee sanoa. Tietysti sitä ties, et nähää (tai ainaki toivottavasti nähää), mut silti. Kyl siitä sit tokeni ja kaikki on menny hyvi. Onneks on Facebook, mitä kautta ollaa pidetty yhteyttä. Ja yks näistä ihmisistä tuli tänne Lappeenrantaa töihi, ollaa työkavereita, nii näkee ees joitaki. Ja erästä näin ku hää tuli Lappeenrantaa yllätysvierailulle. Oli ihanat kolme tuntia!♥ Mutta kohta myö taas nähää, ei oo ku kaks viikkoa!

Sain oman alan kesätöitä eli oon ollu kesänuorisotyönohjaajana Lappeenrannassa Lappeen seurakunnalla ja oon ollu siellä kohta sen kaks kuukautta. On ollu jännää olla toisessa seurakunnassa töissä, vaik oonki töissä kotikaupungissani. Iha eri ihmiset ja toimintatavat. Mut on ollu opettavaista! Töissä ollessani oon saanu olla vetämässä nuorteniltoja ja kahta tosi hienoa riparia yhtenä ohjaajana, joista toinen sai tänään päätöksensä, ku oli konfirmaatio. Enää on oikeestaa ens viikonlopun varkkaleirin suunnittelu ja toteutus, ja sit ois miun työkesä ohi. Muistan vieläki sen päivän, ku alotin siellä ja kohta se on jo ohi. Hui, mihi tää aika oikee on kadonnu tästä välistä?!?

Ripareilla pidin oppitunteja, pääasiassa yksin, mut pari myös toisten ohjaajien kanssa. Oli jännää ja ehkä vähä myös stressaavaa pitää oppitunteja. 'Pahinta' siinä oli se, et olin välillä epävarma mm. siitä, opetanko kaiken tarpeellisen/opetanko jotai iha vääri/mikä on asiaa ja mikä ei. Tälläsiä. Iha eka oppitunti, mitä pidin tänä kesänä, oli miusta iha hirvee. Eräs riparilainen sano miulle, et pitäiskö miun vaihtaa yhen riparilaisen kanssa paikkaa, ku en osaa opettaa. Ja tää, ketä ehotettii miun tilalle, on tosi fiksu kaveri. Tuon tunnin jälkee mietin koko päivän ja illan, et onko miusta tähän hommaan, onko miusta pitämää oppitunteja. Tai oikeestaa se on ollu koko aja vähä mielesessä. Mut hengissä on selvitty, ainaki tähä asti. Enkä aio luovuttaa, oon vasta opiskellu yhen vuoden ja miulla on aikaa oppia opettamaa! :)

Tietysti oon töiden ohessa ehtiny ottaa rennomminki. Tänä kesänä on tullu saatettua kolmen ystävää täysi-ikäisten maailmaan, juhlittu mummon 80-vuotisjuhlat ja muita synttäreitä, käyty Linnanmäellä, muuttamassa veli uuteen kämppään kihlattunsa kanssa, uitu, oleskeltu rannalla, vietetty aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ja paljon paljon muuta.

Mut se täytyy sanoa, et on ollu tosi upee kesä tähän mennessä! Tosiaa kaikkee kivaa on tapahtunu ja oon tutustunu niiin monii uusiin upeisiin ihmisiin ja vanhoihi tuttuihi tutustunu vieläkin paremmin. BFF (jos lukee, nii tunnistaa ittensä) on ollu kyl yks parhaimmista uusista tyypeistä, joihin oon tutustunu (hää sai miut kirjottamaa). ;) Toivottavasti pidetää yhteyttä jatkossakin, en halua menettää ketää teistä rakkaista.♥

Ehkä se olis tässä tällä kertaa, yritän ottaa itteeni niskasta kiinni ja kirjotella useemminki!