Usko.

Sinun edessäsi painamme päämme, tuomme elämämme eteesi sun.

Sinun rakkautesi varaan nyt jäämme, olet armahtanut kadotetun.

Sinun ihmeellisen ristisi juureen tuomme sydämemme sirpaleetkin.

Saamme turvautua syliisi suureen, siinä levähtää saa syntisinkin.

Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie.

Loista armosi valoa siellä, minne täältä se ikinä vie.

Kulje kanssamme aamusta iltaan, anna yöuni levollinen.

Hehku lämpöä kaipaavan rintaan, sinne rauhasi lahjoittaen.

Sinä suuri sekä salattu Herra, emme tunne vielä kasvojasi.

Olet johdattanut rakkaudella, tuonut sydämiimme valoasi.

Silti paljoakaan ymmärrä emme, vielä etsimme ja epäilemme.

Siksi hiljainen on rukouksemme: tule tueksi ja turvaksemme.

Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie.

Loista armosi valoa siellä, minne täältä se ikinä vie.

Kulje kanssamme aamusta iltaan, anna yöuni levollinen.

Hehku lämpöä kaipaavan rintaan, sinne rauhasi lahjoittaen.

-Tahtosi tiellä-

Miusta tuntuu aina pahalta, ku joku sanoo miun uskosta pahasti. Sain lomallaki yhen riidan lopuks kuulla itelle tärkeeltä ihmiseltä, et oon hihhuli, ku käyn seurakunnan jutuissa enkä voinu lähtee esim. hartaudesta kesken, ku tällä ihmisellä oli kiire. Myös omissa ylppäreissä eräs sukulaine kommentoi jotai saman suuntasta, ku kerroin hakevani tälle alalle. Ja tänää, ku laitoin yllä olevan lauseen sanoja Facebookin tilapäivityksee, nii siihekki miulle tärkee ihmine meni kommentoimaa jotai hihhuloinnista. En kommentoinu viel ainakaa mitää takas...

Ystäväpiirissä kyllä välillä heitetää läppää, et hehheh, ollaa seurakuntahihhuleita. Sillo se ei tunnu pahalta, ku myö kaikki ollaa uskossa ja opiskellaanki vielä alalle. Se on iha normaalia. Mut sillo ku se tulee sellasen ihmisen suusta, joka tarkottaa sen jollaki tavalla ivallisesti tai pahalla, nii siitä miulle tulee paha olo.

Miusta jokaisen uskoa pitää kunnioittaa eikä sitä saa millään tavalla halventaa. Jokaine uskoo omalla tavallaan ja siihen mihi haluaa. Mie uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan, en peittele asiaa enkä aio siitä mikskään muuttua. Toivon, et miulle varsinki tärkeet ihmiset antais miun uskoa ilman, et loukkaavat samalla miuta ja miulle tärkeetä asiaa.

Innostus.

Miulla oli tänää suunnitelmissa lukee torstain kehityspsykan tenttii. Nooo, ei menny iha suunnitelmien mukaa. Eksyin nimittäi Netflixii ja katoin sit leffan nimeltä To Verdener. Ja muuteki datailin. Huomenna pitää alottaa, et pärjää ees joteki!

Oli taas kiva nähä ihmisiä! Mentii koululle tekemää mein ryhmätehtävää. No, se ei paljoo edenny, mut  vähä kuiteki. Tehtii sitä jotai puoltoista tuntia. Huomenna mennää puol 11 aikoihi jatkamaa koulun kirjastoo ja tekemää perjantain seminaariesitystä. Käytii kaupassa ja mentii ystävän luo pelailemaa. Ite en paljoo pelannu, ku pelasivat Avalonia, mistä en oikeestaa välitä. Sit pelattiiki Bangia ja siihe sit lähinki mukaa. Oli kivaa hengata taas joukolla!

Miulla oli tarkotus mennä pelaamaa lenttistä, mut sit siellä olikii nii paljo porukkaa, et tuli kauhian isot joukkueet eikä kyl autookaa olis mahtunu. Päätin sit jättää menemättä ja kävelinkii Kauniaisista Espoosee. Oli nii kiva ilma, et ois voinu kävellä vaik kui pitkää! Mut tuliha sitä matkaa vajaa 6,5 kilsaa, nii se on ehkä iha hyvä. :) Joteki oon taas innostunu kävelemisestä, toivottavasti tää into ei lopaha yhtä nopeesti ku alko.

Rauhallinen sunnuntai.

Hih, jaksoin aamulla nousta opistolle messuu. Ekaks tuntu, etten jaksa nousta, mut kyl mie sit nousin. Meinasin vaa myöhästyä bussista, ku se oli etuajassa. Mut onneks ei tarvinnu ottaa ku pari juoksuaskelta, nii kerkesin. Ystävä tuli samaa aikaa, nii mentii porukalla. Aattelin, et olis iha normimessu, mut ei ollukkaa. Siellä oli Gospel Junior-messu, missä laulettii vaa niitä lauluja. Oli kiva oppia uusia lauluja ja päästä myös kokemaa messuna, ku oon vaa kuullu mein opettajalta ja jostai muualtaki siitä.

Messu loppu, nii sit kirkkokansaa pyydettii auttamaan jäämällä istumaa penkkii ja aukomaa suuta, ku kuvattii yhtä kohtausta erääsee mainosvideoo. Oli hauskaa ja helppoo oppia pätkä, mitä lauletaa, ku toistettii vaa yhtä kohtaa: Taivaan Isä pitää huolta lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen. Se on laulusta Isä pitää huolen.

Muute oon vaa oikeestaa ollu kotona. Messun jälkee pari ystävää tuli käymää tässä miun luona, toine lähti kolmen jälkee pelailee ja toisen kanssa lähettii palauttamaa perjantaina vuokratut leffat ja käytii kaupassa. Tulin kotia, tuijotin telkkaria ja makasin vaa sängyllä. Viiden jälkee tosin lähettii ystävän kanssa kävelemää ja tehtii sellane viiden kilsan lenkki. Oli muute kiva ilma ja teki tosi hyvää olla raittiissa ilmassa.

Nyt vaa oon jumittanu kotona ja ootellu, jos tehtäis viel jotai. Mut epäilen, ettei tehä. Toisaalta on hyvä, jos on vaa ja lepäilis tän loppuillan. Mie ku ainaki tarviin aina välillä sellasia päiviä/hetkiä, et haluan olla vaa iha yksin, datailen, kuuntelen musiikkia, makoilen ja kattelen telkkari. Laatuaikaa oman ittensä kanssa!

Ahkera.

Espoon tuomikirkko

Tunnen olleeni tänää ahkera. Aamulla heräsin yhentoista aikoihi, mentii parin ystävän kanssa uimaa, tein ruokaa, käytii kaupassa, leivoin hyydykekakun, pesin kaks koneellista pyykkiä ja käytii viel vähä iltakävelyllä (=geokätköilemässä) pari tuntia. Ja kiva päivä oli, ei voi muuta sanoa!

Huomenna olis tarkotus aamulla lähtiä opistolle jumiksee, ku ei oo viel tänä vuonna tullu käytyä. Jos sitä jaksais nousta. (: Ja oli kiva huomata, et miun yhtä kirjotusta oli kommentoitu, jee! Saa kommentoida lisää ja kysellä, jos haluaa! :)

Avautuminen?

Miulla on ollu tää blogi auki tässä jo jonku aikaa, ku oon miettiny, et mitä sitä kirjottaisin. Ei sillä, ettei olis intoa kirjottaa, mut ku avasin tän, nii en enää tiiä, mistä haluasin kirjottaa. Pää lyö joteki iha tyhjää. Nii paljo asiaa, mut en saa oikeestaa mitää kirjotettua ylös. Outoa... Tästä tulee sekavaa...

Viime yönä menin yhentoista aikoihi petii, ku tuntu, et väsytti iha hirmusesti. Kuiteki pyörin pari tuntia saamatta unta. Pohdin monia asioita, mut oikeestaa yhtä isoa juttua. Sitä, mite, millä sanoin ja missä tilanteessa kertoisin miun tunteista ihastukselle ja mite hää tähä tietoo reagois? Haluaisko hää mahollisimman nopeesti pois tilanteesta vai haluaisko puhua asiasta? Oisko jomman kumman koti hyvä? Vai ulkona? Itelle ois kuiteki tärkeintä saada sanottua ne sanat, jotka haluan sanoa ja päästä elämässä etee päi. Joko hänen kanssaa tai ilman

En kuitekaa halua menettää mein tän hetkisä välejä. Haluun pitää hänet lähellä ja kaverina vielä senkii jälkee. Mut silti takaraivossa kytee pelko, et mitä jos se ei oo mahollista? Jos kaikki, mitä teen häntä kohtaa, alkaa tuntuu hänestä siltä, et yritän vaa tunkeilla tai jotai vastaavaa. Ite kyl uskon, et pystyn toimimaa niiku tähänki asti, ku oon kuiteki jo nii pitkää pitäny sen salassa. Mut entä tää toine osapuoli?

Miks ihmisen pitää tuntea tällä tavalla? Miks ihastuminen/rakkaus ei voi olla helppoa? Miks on vaikeeta tietää, mitä toine itestä aattelee? Miks ihastuminen tuntuu samalla sekä nii ihanalta että raastaa sisältä? MIKS???!?!?

Eka leiri.

Viikonloppu meni siis leireillessä. Oli ihan tosimahtavankivaa! Saatiin viettää aikaa yhdessä rennossa ilmapiirissä Raamatun äärelle ja muutenkin. Puhuttii vähä pyhimyksistä ja monista muista aiheista yhessä ohjatusti ja ei-ohjatusti. Pelailtii ja syötii paljo. Naurettii ja nautittii toistemme seurasta. Tai nii ainaki mie tein. Tehtiin messu yhessä osan porukan kanssa, ku toine puoli teki 'rastiradan' mettää, mikä kierrettii lauantai-iltana taskulamppujen valossa ja sunnuntaina aamulla päivänvalossa.

Ylhäällä oleva kuva on siis sunnuntain reissulta. Oli tavattoman kaunista, ku aurinko nous ja lumihiutaleita leijaili hiljalleen maaha.♥ Ja nuo sanat, jotka siellä oli just tuossa kohassa:
Valo pimeyttä voittaa, luomakunta odottaa. Pian uusi päivä koittaa, täynnä Herran kunniaa.
Ne sopi tosi hyvi! Tuossa kohtaa jäätiin parin ystävän kanssa kattomaan sitä ja nautittii hetkestä. Muuteki oli tosi hienoa kiertää sama reitti ekaks pimeessä ja sit valosaa aikaa.

Mie nii tykkään leireillä! Oli hienoa alottaa tän vuoden leireily just tuolla porukalla! Nyt vaa kohti uusia leirikokemuksia ja odottamaa seuraavaa leiriä! :)

Seurakuntaa ja läpimenoja.

Se ois eka kouluviikko loman jälkee takana. Kaiken kaikkiaa oli luentoja neljästä eri aiheesta, ja keskiviikkona etäpäivä. Pehmee lasku siis tähä lukukauteen, mikä on iha kiva. Oli tuo loppusyksy nii täynnä kaikkee, et meinas puhti välillä loppua.

Keskiviikkona oli ihana mennä taas täällä seurakunnan toimintaa, ku oli joka keskiviikkonen nuorten aikuistenilta. Oon käyny siellä reilun vuoden, ja se on miusta yks kivoimmista hetkistä viikossa ja sitä aina oottaa! Paljo näki tuttuja ja tuli luettua Raamattua. Oon kiitollinen, et oon löytäny tuollasen paikan, missä käydä. Tai no kiitolline eräälle ystävälle, ku hää meit sinne kerra pyyti ja sille tielle ollaa jääty. (:

Torstaina oli Risteys-messu, missä pääsin lukemaa päivän evankeliumitekstin. Tykkään istua joskus ihan vaa seurakuntalaisena kirkossa, osallistua laulamalla ja kuuntelemalla. Mut tykkään myös paljo, ku saan osallistua yhteiseen kirkkohetkeen tekemällä jotakin. Tulee tunne, et on hyödyks ja tietää tehneensä jotai seurakunnalle. Ja se on miusta hienoa!

Huomenna lähetää aamulla nuorten aikuistenleirille, mihi kokoontuu nuoria aikuisia Espoon seurakunnista. Olin syksyllä ja se oli tosi kivaa, nii päätin osallistua taas. Sunnuntaina sit lähetää koteihimme lounaan jälkee. Lyhyt, mut varmasti kiva leiri tulossa!

Tänää katoin Wilmaa ja huomasin, et olin saanu lisää opintopisteitä. Eli siis numeroita oli tullu. Ruotsin kirjalline meni läpi! Ja sain Vammaisuus-opintokokonaisuuden kotitentistä vitosen! Olin vähä, et mitä ihmettä. Mut oon niii ilone noista molemmista, mut erityisesti tosta vikasta. Nyt voi hyvillä mielin käyä nukkumaa! :))

Tulkintaa.

Linkitin tuoho edellisee postauksee tuon Sano se mulle-musiikkivideon. Siinä lauletaa joteki sellai, et

Jos sulla on jo joku toinen, nii sano se mulle.
Mä pelkään kysyy, koska tiedän kuinka vaikeeta on löytää se joka tuntuu oikeelta.

Oon kuunnelu tosi monta kertaa tuon biisin tän vuorokauden aikana. Se joteki vaa iski. Biisiä kuunnellassani oon miettiny paljo omaa ihastusta.
Mie en osaa tulkita ihmistä, josta oon kiinnostunu. Jos hää oiski vaikka kiinnostunu miusta. Mikä välillä hämmentää ja tosi paljo. Miulla on nimittäi suht vilkas mielikuvitus, jos ihastus/joku kattoo miuta useesti lyhyessä ajassa tai kattoo miuta silmiin. Oon tekeväni jotai huomioita ja site huomaan ja suurentelen juttuja. Se pistää miun pään aina sekasi! Voisko tuo olla miusta kiinnostunu? Joo? Ei?

Mut sen oon huomannu, jos joku toine on kiinnostunu jostakusta ihmisestä, nii tajuan sen melkeinpä heti. Mie pistän asian heti merkille ja oon kysynykki asiasta parilta tyypiltä. Ja oikei on menny! Mietin sitä, et miks en osaa oikeesti tulkita itteeni kohdistuvaa toisten käyttäytymistä. Oon ilmeisesti nii lähellä, etten huomaa sitä. Miulle siis pitää tulla sanomaa asia suoraa, oon nii tumpelo tässä jutussa!

Eli siis, jos oot kiinnostunu miusta, nii kerro se toki myös miulle! (:

Paluu arkeen!

Se ois palattu vihdoin takas normaalii rytmii, ku palasin sunnuntaina Espoosee. Sunnuntaina oli ihana palata takas tänne, omana kämppää ja näkemään ystäviä. Maanantaina alko taas lähiopetus, kaks päivää on tullu oltua koulussa ja on ollu iha kivaa. :) Vapaa-ajalla ollaa hengattu yhessä, pelailtu ja juteltu, iha normisettiä siis. Mut on siitä taas nauttinu! Vaik nähtii myös lomalla, nii silti. Oottelen vielä, et nään yläkerran ystävän ens viikolla, ku tulee tänne päi takasi. (:

Kaks ystävää oli viettämässä iltaa miun luona. Meno alko mennä aikamoiseks, tyynyt alko lennellä, kikatus kasvo ja vähä ajan päästä olivat reporankoina tuossa miun lattialla. Ystävä soitatti aikasemmi illalla yhen biisin meille, tykästyin joteki siihe. Linkitän sen tähä alle.

Elias Kaskinen & Päivän Sankarit - Sano se mulle

Ystävät lähtivät vähä aika sitte kävelemää tuonne kylmää kohti kotejaan, mie käperryn tän jälkee lämpimän peiton alle nukkumaa ja oottelemaa huomisen menoja ja meininkejä! :)

Ominaisuuksia.

"Miehen valinnassa pitää olla tarkka, mut ei liian tarkka. Muute jää ilman."

Käytiin äitin ja pikkusiskon kanssa uimassa ja siellä oli kanssa yks äitin tuttu. Mitää muuta äitin ja tän tutun keskustelusta ei jääny mielee, ku toi tutun sanoma lause. Se on pyöriny mielessä siitä lähtien. Laitoin tuon saman lauseen miun Facebookin tilapäivityksee ja tällä hetkellä sillä on reilu 20 tykkäystä. En laittanu sitä sinne sen toivossa, et ihmiset tykkäis siitä, vaa siks et se on oikeestaa aika hyvä neuvo. Jos liikaa havittelee 'unelmien miestä', satujen prinssiä, nii voi mennä se itelle kuin tehty mies ohi. Siitä tuli mielee leffa nimeltä Beauty & the Briefcase. Siinä naisella on lista, jossa on 10 ominaisuutta unelmien miehestään. Loppujen lopuks yksikään mies ei täytä niitä ja hää rakastu just päi vastaseen miehee. Ei pidä siis asettaa liian korkeita vaatimuksia, ku ei kukaa tuu niitä melko varmasti täyttämää.

Oon miettiny tuota lausetta tän iltaa ja pohtinu samalla, et millaset vaatimukset miulla on miesten suhteen. Mitä ominaisuuksia miehellä pitäsi olla? Tajusin samalla, ettei miulla oikeestaa oo mitää sen suurempia vaatimuksia/toiveita. Joskus aattelin, et miehen pitäis olla miuta pidempi. No, se ei tuu varmaankaa olemaa mikää este tälläselle 160cm tapille. Oikeestaa kaikki, joista oon ollu kiinnostunu on ollu miuta pidempiä tai miun pitusia.

Jotkut miun uskossa olevat ystävät on sitä mieltä, et heidän tulevan puolison pitäis olla uskossa. Ite mietin sitä kanssa, mut ei se oo välttämättömyys. Mut oisha se hienoa. Okei, on se helpompaa, jos omaa saman uskon toisen kanssa. Näi saa tukea omassa uskossaa toiselta osapuolelta, molemmat omaa kristilliset arvot, ei tuu itteä loukkaavia kommentteja uskoa kohtaa ja sen sellasta. Miulla on yks ystävä, joka on kihloissa agnostikon kanssa. Hyö on tosi onnellisia, heillä oo ainakaa mitää suurempia riitoja ollu uskosta. Kumpiki kunnioittaa toista. Ja se on hienoa!

Itellä on haaveena muuttaa valmistumisen jälkee KehäIII:n ulkopuolella. Siitä voi tulla yks tekijä, mikä vaikuttaa suhteeseen, jos satun löytämää sellasen miehen, joka on asunu ikänsä sen sisäpuolella eikä halua astua jalallakaan sen ulkopuolella. Tietysti sitä pitää kattoa aina tilanteen mukaa ja keskustella, mut se ois miulla haaveena. Kaikista parasta ois, jos pystyisin muuttamaa takas Etelä-Karjalaan lähelle perhettä. Tai ainaki mitä lähempänä, sen parempi.

Miulla on tällä 'ominaisuuslistalla' ihan perus juttuja. Tärkeetä miusta on, et mies:
- rakastaa miuta just sellasena ku oon eikä miun tarvii muuttua mikskää muuks
- on myös oma ittensä
- luottaa ilman suurempia vakuutteluja
- haluaa olla lähellä, mut ei kuitekaa koko aja kiinni
- näyttää ainaki miulle tunteensa
- haluaa/jaksaa kuunnella, ku puhun miuta painavista asioista
- on avoin, ei piilottele suhdetta
- haluaa perustaa perheen

Okei, tuliha tuota listaa jonki verra ku kävi vaa listaamaa. Ja isojaki juttuja. Mut nuo on miusta sellasia juttuja, mitkä ei oo mitää hirveen vaikeeta löytää ihmisestä. Varsinkaa sitte, ku on kunnolla tutustunu ja on varma, et tulee olemaa ihmisen kanssa (ainaki toivottavasti) koko elämänsä ajan.

Mennyttä viikkoa ja odotusta.

Tällä viikolla on tapahtunu paljon kaikenlaista. Ollaa käyty uimassa ja moikkaamassa miun kummia äitin ja pikkusiskon kanssa, kävin kirjastossa ja ystävän luona kylässä, shoppailemassaki on tullu käytyä sekä yksin että äitin kanssa.

Eilen käytiin ystävän kanssa geokätköilemässä Savitaipaleella ja Lemillä. Oli kiva reissu! Ei oltu aiemmin käytykkää kätköilemässä yhessä eikä myöskään muutekaa olla oltu tekemisissä pitkää aikaa, nii oli tosi kiva viettää yhessä aikaa. :) Illalla kävin myös tän vuoden ekassa nuorten illassa, oli ihana nähä taas kaikkia! Oltii, hengattii, pelailtii, syötii, laulettii, raamisteltii, rukoiltii ja lopetettii ilta sisaruspiiriin ja Herran siunaukseen. Ihanata!

Viime yönä ja tänää tein etätehtävää, mikä tän viikon aikana piti tehä ens viikolla alkavaa opintokokonaisuutta varten. Sain sen suht helposti tehtyä, kauaa ei menny. Nyt oon vähä katellu ahotointia ja vaa surffaillu netissä aikani kuluks. Illalla meen käymää nuortenillassa seurakunnassa, missä olin kesätöissä viime kesänä. Meen hakemaa (vihdoin ja viimein) työtodistuksen ja samalla moikkaamaa tuttuja. Ja samalla myös vähä kattelemaa, et kui paljo siellä on viime kesän riparilaisia.

Tein myös viime yönä työhakemuksia. Laitoin mein seurakuntayhtymään sekä yhteen sosiaalialan paikkaan pääkaupunkiseudulle. Viel pitää tehä pari hakemusta, nii saa olla tän vuoden hakemukset siinä. Toivottavasti saan oman alan kesätöitä. On miulla jo pari varavaihtoehtoa, mihi aattelin hakea, jos ei nuo nappaa. Myöhemmi vähä lissää, kunha saan tietoa.

Ootan jo innolla sunnuntaita! Sillo lähen Espooseen, jee! Meinasin jo huomenna ottaa ja lähteä, mut en varmaakaa tee sitä. Mut sunnuntaina, sunnuntaina otan suunnaks Espoon ja voi olla, etten tuu käymää Lappeenrannassa seuraavan kerran ku vasta kuukauden päästä.

Hääunelmaa?

Tänä vuonna on tiedossa monet häät. Tai no kolmet. Ja viime syksynä oli yhet, kun ystäväpariskunta meni naimisiin. Tänä vuonna menee kaksi ystäväpariskuntaa ja veli kihlattunsa kanssa. Oon innoissani ollu vieressä seuraamassa, kun häitä järjestellään, niistä höpötellään, tehdään vieraslistaa ja mietitää kaikkea, mitä häihin voikaan liittyä. Samalla sitä oppii ite tulevaisuuden varalle.

Tässä loman aikana näin ystävien tekemät vieraslistan (olin toki nähny jo aiemmi). Siitä lähtien oon miettiny, et millaset häät ite haluaisin: missä, mihi aikaa vuodesta, minkä kokoset, ketä kutsun, ruokalistaa, häämekkoa, kuka vihkii... Kaikkea mahdollista häihin liittyvää siis. Tein esimerkiksi listan vieraista, joita ite haluaisin mahdollisesti kutsua. Tajusin, et sitä pitää karsia ja PALJON! Listalla on tällä hetkellä porukkaa n. 100 ja siihen ei siis oo otettu huomioon mitenkää vielä tuntemattomana olevan toisen osapuolen vieraita. Mut onneks tää on vaa siis tällästä haaveilua ja vielä ei oo tarvetta tehä lopullista päätöstä.

Miulla on yks iso haave, jonka haluaisin toteutuvan miun häissä. Miulla on nimittäin haaveena, että miut vihittäis Sammonlahden kirkossa. Se on miun kotikirkko ollu aina. Vaik tällä hetkellä asun Espoossa ja siellä kuulun Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan, nii en tunne sitä mitenkää kotikirkoksi. Sydän on Sammonlahdessa. Oon käyny siellä kerhoja, pitäny ite kerhoja, miut on konfirmoitu siellä, oon tehny töitä siellä ja muuteki viettäny aikaa nii paljo, et halusin viettää yhen elämäni tärkeimmistä päivistä siellä. Tietenkää sitä ei voi vielä tietää, mut aina voi haaveilla. Nyt ainaki oon sitä mieltä, et voisin melkeinpä antaa miehen päättää kaiken muun, kunha saisin tulla vihityksi miulle rakkaassa kirkossa. :)

Miestäkää ei oo näköpiirissä, mut eiks se oo joka tytön oikeus suunnitella omat häänsä etukätee? ;) Ja sanontaki sanoo, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Suhteista.

Yhen asian oon huomannu viime vuoden aikana. Nimittäin sen, että miun kaverit ja ystävät puhuvat paljon miulle heidän ihastuksistaan, säädöistään, suhteistaan ja kaikista niihi liittyvistä ongelmista ja jutuista. Välillä miuta ihmetyttää ja mietityttää, ku miulle kerrotaa ja kysytää neuvoja, vaikka itellä ei oo minkäänlaista seurustelukokemusta. Tietysti mie yritän neuvoa ja lohduttaa parhaani mukaan. Ja ilmeisesti myös jollakin tavalla onnistunu, miulle kerrotaan edellee asioita ja kysytää neuvoja.

Eräs ystävä sano ihanasti kerran enne joulua, ku ihmettelin äänee tätä asiaa. Hää sano, et miulle on nii helppo puhua ja avautua. Hää myös sano tietävänsä, että miulta ei tuu mitää negatiivista kommenttia ja että mie jaksan kuunnella moneen ja moneen kertaa samat jutut kyllästymättä. Hää myös välillä on ihmetelly, mite mie jaksan vaa kuunneella nii kärsivällisesti. Ja oon huomannu sen kyllä. Jaksan kuunnella ihmisten huolet ja yritän tosissani auttaa, jos vaa mitenkää pystyn.

Tän lomankin aikana oon saanu olla kuuntelevana korvana ja kuulla, ku ystävät kertovat innoissaan ihastuksistaan ja saanu elää heidän kanssaa näitä juttuja. Se on ollu ihanaa, nautin siitä tosi paljo! Toine kääntöpuoli on se, ku on ongelmia suhteessa. Tänäkin iltana yhen kaverin kanssa, ku hänellä on vaikeuksia, et mite niistä selviäis. Yritän tsempata ja luoda toivoa, ku uskon jokaisessa jutussa olevan toivoa, enne ku asiat on kunnolla selvitetty. Sitte ku asiat on puhuttu halki, poikki ja pinoo, nii sit voidaa tehä 'lopullinen tuomio'. Siihe asti kannattaa yrittää!

Ehkä se onki se juttu. Saan elää muiden kautta suhteita, niiden myötä- ja vastamäkiä. Kaikkein eniten haluan kuiteki itelleni suhteen. Oon kokenu olevani valmis seurustelusuhteeseen jo parin vuoden ajan, mut siltikään ei ole sellasita suhdetta. Oon rukoillu asian puolesta. Ja paljon. Uskon, et sitte ku Jumala kattoo olevan sen aika, nii mie tuun saamaa sellasen. Kuiteki oon tosi kärsimätön tässä asiassa. Mut niihä vanha sanontaki sanoo: odottavan aika on pitkä!

Friends 4ever!

Aika ajoin tunnen olevani todella huono ystävä. Ainaki joillekki miun ystäville. Oikeastaan juurikin erästä tiettyä ystävääni kohtaan. Esimerkiksi joulun alla muistin taas, kun sain tältä ystävältäni joulukortin, etten ole pitänyt häneen mitää yhteyttä varmaankaan puoleen vuoteen. Ja hän on kuitenkin kaikista pisimpään ollut ystäväni kaikista ystävistäni.

Olemme tunteneet yläasteelta lähtien. Riparilla tutustuimme viikon aikana toisiimme ja silloin olimme sen hetken melkeinpä erottamattomat. Riparin jälkeen emme pitäneet ysiluokalla oikeastaan mitään yhteyttä, koulun käytävillä vain moikkailtiin. Olimme aivan eri porukoissa, sillä olimme olleet ala-asteen eri kouluissa.

Kuitenkin lukioon mentäessä päädyimme samaan ryhmään, mikä oli helpotus. Edes yksi tuttu samassa ryhmässä. Sen jälkeen, koko lukion ajan, pidimme todella tiiviisti yhteyttä, oltiin samoilla kursseilla, hengailtiin vapaa-ajalla yhdessä ja kaikkea muuta. Hän oli ensimmäinen koskaan saamani ystävä.

Vuosi lukion jälkeen muutin Espooseen opiskelujeni perässä ja ystäväni jäi Lappeenrantaan opiskelemaan. Sen jälkeen yhteydenpito jotenkin vain katkesi. Nähdään maksimissaan pari kertaa vuodessa, juurikaan ei edes Facebookissa keskustella ja kysellä toistemme kuulumisia. Hän on kuitenkin muistanu laittaa Espoossa asutun aikani aikana miulle joka joulu, syntymäpäivä ja ystävänpäivä kortin.

Olen niin huono pitämään yhteyttä! Miks oon näin huono pitämään yhteyttä? Oonko ansainnu näi hienon ystävän? Ollaanko me edes enää ystäviä? Mielestäni en ansaitse, mutta silti hää on miun ystävä. Ja tosi tärkee sellane! Ehkä juurikin sen takia, ku hää on eka oikee ystävä miun elämässä, nii meillä on jonkinlaine side toisiimme, vaikkei sitä välttämättä aina tuu muistettua. Oon hänestä tosi kiitolline!♥

Mut huomenna. Huomenna myö nähää piiitkästä aikaa. Vissii viimeeks kesällä ollaan nähty. Silloki tosi pikasesti. Siitä on liian pitkä aika. Ihan liian pitkä. Huomista odotellessa!

Vuoden eka reissu!

Lappeenranta-Lahti-Riihimäki-Tampere-Ikaalinen-Lempäälä-Ikaalinen-Tampere-Riihimäki-Lahti-Lappeenranta.

Siinäpä on menneen viikonlopun reitti. Perjantaina lähin klo 8:38 junalla Lappeenrannasta kohti Ikaalista tapaamaan ystäviä. Junamatkan aikana piti vaihtaa Lahessa Riihimäelle menevää lähijunaa ja Riihimäellä taas IC:n Tampereelle. Matka kesti kolmisen tuntia, mikä aluks tuntu aika paljolta. Mut Lahessa tuli yks entinen luokkakaveri DIAKista, joka oli kanssa matkalla Tampereelle. Lahen ja Riihimäen välinen matka meni siis nopsaa, ku oli juttukaveri. Eikä se matka muutenkaa tuntunu pitkältä, mihi varmasti vaikutti ne kaks vaihtoa, mitkä piti tehä. (: 

Ystävä haki miut Tampereelta ja sit otettiin suunnaks Ikaalinen. Oli kiva nähä parin viikon jälkee, vaik ei se ollu pitkä aika. Mut silti.

PERJANTAI 3.1.2014 Ikaalinen
Pelattii miulle uutta peliä nimeltä Ligretto. Voitin ekalla kerralla, jee! :)
Käytiin pulikoimassa Ikaalisten kylpylässä.
"Mudcake ice creme - jotta kalorit eivät karkaisi liian kauas!"
Citadels - tätä pelannu useesti, mut nyt voitin. JEIJ! :)

LAUANTAI 4.1.2014 Lempäälä
Uusi Alku - kristillinen nuorten tapahtuma: kävin viime vuonna ekan kerra, nii pitihän sitä päästä taas. :)
Käytiin myös hakemassa pari kätköä ja Ideaparkissa.

Sunnuntaina herättii aamulla kirkkoon, nii pääsin käymää Ikaalisten kirkossa sisällä. Yllättäen pääsin myös lukemaa yhen raamatuntekstin, mikä oli hienoa. En ollu pitkää aikaa lukenukkaa kirkossa, nii pitkästä aikaa se oli kivaa! :) Sieltä sit oikeestaa suoraa lähettii ajamaa Tampereelle ja miun matka kohti kotia alko.

Reissussa on aina kiva käydä, mut kotii on aina tosi ihana palata! Se tuli taas todistettua tällä vuoden ekalla reissulla. :) Nyt sit pitäs orientoitua takas kouluun, sillä ens maanantaina pitäs taas jaksaa nousta ajoissa kouluu ja istumaa luennoille. Onneks on viel etäviikko, nii voi olla kotona. (:

Uusivuosi, uudet kujeet?

Hellurei! Se olis vuos vaihtunu. Missää ei ainakaa vielä tunnu, iha normaalia elämää elellen päivät vaihtuu uusiin. :)

Olin viettämässä uuttavuotta ystävien kanssa. Päivällä kävin tosin ekaks vanhempien kanssa kaupoilla, jonka jälkee hyö vei miut ystävän mummon kämpälle, jossa vietettii iltaa yhessä aikaa. Kävin välissä tosin ystävän tupareissa, jonka muutossa olin viime viikolla auttamassa, ku en halunnu kattoa yhtä kauhuleffaa, minkä kattoivat. Ku palasin, nii alotettii kunnolla illan ohjelma. Syötii, oltii ja hengattii. Pelattii myös pullon pyöritystä, mikä vaihtu jossaki välissä totuusrinkii ja juomapeliksi. Paljasteltii toisillemme salaisuuksia, mitä ei olla välttämättä kaikille paljastettu, kerrottii isojaki juttuja toisillemme. Oli tosi ihanaa olla koolla koko porukalla, ei oltu taas piiiitkää aikaa nähty kunnolla!♥

Osa lähti kotia, osa jäi vielä kämpille. Osa halus mennä kattomaa ilotulituksia, mut mie en lähteny. Miun ystävä tuli nimittäi hakemaa miut ja menin käymää uudestaa tupareissa. Aluks oli toiset suunnitelmat, mut ne vaihtu. Eipä tuo haitannu. Näin tupariporukkaa uudestaa, oli tullu myös lisää väkeä. Olin pari tuntia, ja sit lähettii ystävän kanssa kotia. Oli kyllä hieno uuden vuoden aatto! Valvoin johokki yli neljää aamulla ja kävin nukkumaa.

Päivällä heräsin joskus enne yhtä. Oon ollu vaa kotona, mut illalla päätin mennä iltamessuu kotikirkkon. Oli ihana olla ihan yksin ja istua penkissä. Ei sillä, ettei muiden kanssa kirkossa käyminen olis kivaa, mut silti sitä aina tarvii sen oman hetken Jumalan kanssa. Messun jälkee eräs seurakuntalainen toivotti siunausta ja kerto muistavansa miun olleen mukana useesti sillo, ku nuoret on paikalla. Mikä on totta! Oonha ollu 15-vuotiaasta aktiivisesti mukana seurakunnan nuorten toiminnassa, muutaman kesän tehny siellä töitä kirkko-oppaana ja ollu vapaaehtosena. Oli hienoa kuulla, et on huomattu oma panos ja saada vielä siunaukset!

Voisin josku kirjotella postauksen omasta seurakuntahistoriasta. Pitääki laittaa työn alle! :)