Miun elämässä kaikki on tällä hetkellä melko hyvin. Asioita on järjestynyt ja tulevaisuus on turvattu määrittelemättömäksi ajaksi. Silti sitä kaipaa jotakin lisää. Ja mie kaipaan toista ihmistä rinnalle.
Miun ympärillä on paljon ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen rinnalle sen toisen puoliskon. Osaa oon saanut olla seuraamassa ihan läheltä, osaa vähän kauempaa. Oon todella onnellinen heidän puolestaa, mutta samalla katson heitä haikeina ja kaipaavana. Miullakin on ollut joskus se toinen rinnalla. Mutta ei ole ollut enää yli vuoteen. Joskus oon jopa miettinyt, että kaipaisinko toista ihmistä rinnalleni niin paljon, jos en olisi koskaan seurustellut. Silloin en tietäisi, mitä on olla toisen kanssa ja sitten yhtäkkiä ketään ei enää olekaan.
Ja ei, en missään nimessä kadu tai halua unohtaa sitä 9,5kk, jonka sain viettää ihanan ihmisen kanssa. Ei. Ajattelen enemmänkin sitä, miltä kaikelta tunnemylläkältä sitä olisikaan välttynyt, jos niin ei olisikaan tapahtunut. Toisaalta taas sitä ei olisi tässä ja tällaisena ihmisenä kuin nyt on, jos ei olisi kokenut kaikkea sitä myllerrystä. Se on osa miuta eikä tuu muuttumaan miksikään.
Täytyy kyllä todeta, etten enää juurikaan mieti "meitä", siis miuta ja exääni. Kuitenkin aina silloin tällöin muistot palaa mieleen esimerkiksi jonkun Facebookin muiston tai valokuvan vuoksi ja silloin niitä toki miettii. Nykyisin pääasiassa vain hymyssä suin. Pystyn keskustelemaan asiasta ilman, että ahdistun ja menetän yöunet sen vuoksi. Oon oikeastaan päässyt yli tapahtuneesta.
Oon onnellinen, että ollaan hyvissä väleissä toistemme kanssa.
Uskon ja luotan, että kuten muissakin asioissa, niin ihmissuhdeasioissakin tapahtuu selkeytymistä ajan kanssa. Sitä ei vain pidä kiirehtiä. Kaikki omalla painollaan. Mutta kun silti...
"Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys."
