Vuosi 2013. Aikamoinen vuosi olet ollut, etkä edes ole kokonaan päättynyt. Vielä yksi päivä on sinua jäljellä. Ei siis enää kauaa, kun voin toivottaa tervetulleeksi vuoden 2014!
Olet pitänyt sisälläsi paljon kaikkea. Sekä uutta että tuttua ja turvallista. Olet antanut minun kokea niin paljon kaikkea, etten millään muista
kaikkea. Mutta muutaman ikimuistoisen asian haluaisin nostaa esille.
Olet tutustuttanut minut moniin uusiin, hienoihin ihmisiin. Vaikka kuinka tahtoisin, kaikkia en pysty tähän luettelemaan. Olet myös opettanut minua tuntemaan vanhoja tuttujani, kavereitani ja ystäviäni vieläkin paremmin. Kiitän heistä jokaisesta todella paljon. He ovat kaikki minulle todella tärkeitä enkä tahdo luopua heistä milloinkaan. Ethän anna tulevien vuosien viedä heitä minulta?
Olet antanut minulle mahdollisuuden tutustua myös omaan itseeni, monia monia kertoja. Annoit minulle mahdollisuuden työskennellä sillä alalla, johon kouluttaudun. Sekä kirkollisella- että sosiaalipuolella. Annoit minulle suuntaa, mitä voisin tulevaisuudessa tehdä. Olet tehnyt minusta itsevarmemman monella osa-alueella. Uskallan olla vieläkin enemmän oma itseni. En voi kyllin sinua siitä kiittää.
Kaikkea hienoa annoit minulle. Mutta aivan kaiken ei olisi tarvinnut osua omalle kohdalleni. Arvaat varmaankin jo, mistä puhun? Kädestäni, totta. Arvasit oikein. Tämä tapaturma vaikeutti elämääni melko paljon syksyn aikana. Paljoa se ei vaatinut tapahtuakseen, mutta paljon se vaati korjaantuakseen. Sain sen vuoksi juosta kaiken kaikkiaan viidessä eri sairaalassa, kahdessa eri kaupungissa. Monta lääkärireissua ja yhden leikkauksenkin. Vaikka siitä aiheutuikin paljon päänvaivaa, rahan menoa ja murhetta, niin silti se opetti minulle jotain. Se opetti arvostamaan pieniä asioita elämässä. Aina välillä se unohtuu kaiken kiireen keskellä, mutta tärkeä elämänohje: iloitse ja nauti pienistä asioita!
Vaikka paljon annoit, niin silti jäin kaipaamaan jotakin. Oikeastaan vain yhtä asiaa. Jäin kaipaamaan läheistä suhdetta toisen kanssa. Suhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Sellaista, jossa voi olla täysin omaitsensä. Sellaista, jonka varaan voisin rakentaa tulevaisuuteni. Sellaista, jossa voisin suunnitella, toteuttaa, perustaa perheen. Se on paljon, mutta sitä aion pyytää vuodelta 2014. Suo minulle vakaa parisuhde, jossa voin toteuttaa haaveeni ja joka kestää elämäni loppuun asti.
tiistai 31. joulukuuta 2013
lauantai 28. joulukuuta 2013
Väsymystä ja paljon ystäviä!
Onpas ollu päivät! Viime kirjotuksen jälkee juteltii Facebookisssa ystävien kanssa, ku yks heistä sai idean, että lähetää ajelmaa. No, mepäs sitte lähettii kolmestaa. Ja kellohan olu puol kaksi yöllä. :D
Ajettii ekaks Savitaipaleelle ja sieltä sit Taipalsaaren kautta takas Lappeenrantaa. Käytii vielä enne kotiin tuloa McDonaldsin Drive in:llä ostamassa syömistä. Ku tulihan se nälkä siinä vaiheessa yötä. Kotona olin sitte puol kuuden jälkee. Oli kyllä tosi hauska reissu, ei voi muuta sanoa!
Ku olin aamulla (tai no päivällä) heränny, nii suuntasin melkeinpä heti ystävälle viettämää tapaninpäivää. Kokoonnuttii sinne syömää ja hengaamaa yhessä. Meitä oli kaiken kaikkiaan kaheksan. Oli taas kyllä kivaa, ei voi muuta sanoa!
Eile perjantaina oliki sitte ystävän muuttopäivä. Hää tuli hakemaa miuta kasin jälkee aamulla. Apuu tuli myös kolme muuta ystävää, nii aika meni rattosasti. Päivä oli tosi pitkä, olin kotona nimittäi vasta puol 11 jälkee illalla. Rankkaa oli, mut Isännän sarvi ja Emännän jatko piristi pivää kummasti! ;) Harmi ku en tajunnu ottaa siitä kuvaa, mut ehkä uutena vuotena sitte?
Tänää sit veli herätti vähä enne yhtä päivällä, et nyt on aika herätä. Olin nukkunu 12 tuntia ja vieläki ois voinu nukkua. Vähä oli univelkoja parilta edelliseltä yöltä. :D Ku olin heräilly, käytii perheen kanssa Raxissa syömässä, jonka jälkee kävin moikkaamassa Idiootteja. En ollu kaua, ku hyö lähti leffaa ja en jaksanukkaa mennä kattomaa Hobittia, ku väsytti joteki nii paljo, etten ois varmaa pysyny kolmea tuntia hereillä pimeessä leffateatterissa. Kävin sit Anttilassa ostamassa kengät, kuulokkeet ja kalenterin ens vuodelle. Pitää kyllä käyä alennusmyynneissä vielä joku päivä, josko sieltä jotai kivaa löytyis. :)
Huomiseks ei oo muita suunnitelmia, ku mennä aamulla jumikseen ystävän kanssa. Mut eiköhän sitä jotai keksi. :)
Ajettii ekaks Savitaipaleelle ja sieltä sit Taipalsaaren kautta takas Lappeenrantaa. Käytii vielä enne kotiin tuloa McDonaldsin Drive in:llä ostamassa syömistä. Ku tulihan se nälkä siinä vaiheessa yötä. Kotona olin sitte puol kuuden jälkee. Oli kyllä tosi hauska reissu, ei voi muuta sanoa!
![]() |
| Savitaipaleen kirkko. Tykkään joteki tästä kuvasta tosi paljo! |
Eile perjantaina oliki sitte ystävän muuttopäivä. Hää tuli hakemaa miuta kasin jälkee aamulla. Apuu tuli myös kolme muuta ystävää, nii aika meni rattosasti. Päivä oli tosi pitkä, olin kotona nimittäi vasta puol 11 jälkee illalla. Rankkaa oli, mut Isännän sarvi ja Emännän jatko piristi pivää kummasti! ;) Harmi ku en tajunnu ottaa siitä kuvaa, mut ehkä uutena vuotena sitte?
Tänää sit veli herätti vähä enne yhtä päivällä, et nyt on aika herätä. Olin nukkunu 12 tuntia ja vieläki ois voinu nukkua. Vähä oli univelkoja parilta edelliseltä yöltä. :D Ku olin heräilly, käytii perheen kanssa Raxissa syömässä, jonka jälkee kävin moikkaamassa Idiootteja. En ollu kaua, ku hyö lähti leffaa ja en jaksanukkaa mennä kattomaa Hobittia, ku väsytti joteki nii paljo, etten ois varmaa pysyny kolmea tuntia hereillä pimeessä leffateatterissa. Kävin sit Anttilassa ostamassa kengät, kuulokkeet ja kalenterin ens vuodelle. Pitää kyllä käyä alennusmyynneissä vielä joku päivä, josko sieltä jotai kivaa löytyis. :)
Huomiseks ei oo muita suunnitelmia, ku mennä aamulla jumikseen ystävän kanssa. Mut eiköhän sitä jotai keksi. :)
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Viikkoni kuvin ja tekstein.
Nyt on tullu oltua viis päivää kotona ja paljo oon ehtiny tehä. Ja paljo on vielä suunnitteilla! Mut voisin kuvin kertoilla miun viime ja tästä viikosta. Niitä on kivempi katella, ku vaa lukea tekstiä. :D
Tällä viikolla on kanssa jo paljo suunnitteilla. Huomenna ystävälle, perjantaina ystävän muuttoavuksi, lauantaina perhepäivää, sunnuntaina näillä näkymin ystävien kanssa. Ja sit uutena vuotena taas ystävien kanssa yhteistä aikaa!♥
![]() |
| Ystävä tuli Lahesta tiistaina 17.12. Helsinkii käymää. Käytii kaupoilla ja samalla pizzalla Barbarossassa. (: |
![]() |
| Torstaina 19.12. oli Potkijaiset eli vanhimman vuosikurssin lähtöjuhla. |
![]() |
| Ystävä oli tehny kaikille joululahjaks piparit, ja mie sain 'kännykkäriippuvuuteni' takia kännykän. :D |
![]() |
| Tällä tavaramäärällä lähin 3vkoksi kotii! |
![]() |
| Kokoonnuttii 22.12. Taipalsaarelle ystävän luokse ja koristeltii pipareita. |
![]() |
| ...ja samalla kertaa pelattii tätä peliä, jonka nimeä en muista. :D |
![]() |
| Käytiin koko perhe laulamassa Kauneimmat joululaulut mein kotikirkossa!♥ |
![]() |
| Mie: "Tosi joulunen maisema." Veli: "On täällä sentää enemmä lunta ku Helsingissä/Espoossa." Mie: "Siihe ei kyl paljoo vaadita." |
![]() |
| Sain parhaalta etunimikaimalta tän joululahjaks ja lisäks vielä kirjeen.♥ |
![]() |
| Kynttilät aattona. |
![]() |
| Käytiin aattona papan ja enon haudalla. |
![]() |
| Kynttilöitä muille siunatuille. |
![]() |
| Miun lahjakasa. |
![]() |
| Sankarihautausmaa. |
![]() |
| Lisää kuvateksti |
![]() |
| Tänää käytii kummilla ja kummipoika oli kanssa kylässä. Hää leipoo torttuja, ihana!♥ |
![]() |
| Suvun uusin tulokas. Ikää reilu 2vkoa!♥ |
Tällä viikolla on kanssa jo paljo suunnitteilla. Huomenna ystävälle, perjantaina ystävän muuttoavuksi, lauantaina perhepäivää, sunnuntaina näillä näkymin ystävien kanssa. Ja sit uutena vuotena taas ystävien kanssa yhteistä aikaa!♥
tiistai 24. joulukuuta 2013
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Pieniä tajuamisia.
On ollu taas kivaa olla Espoossa! Jännää tässä on se, ettei oo ollu yhtää koulua, ei luennon luentoa. Mut silti sitä on tullu oltua koululla, pidetty pari opintopiiriä, tehty kaks kirjallista ja yks suullinen tentti. Ja kaikki tää on tullu tehtyä ystävien kanssa. Tietysti sitä on tehty muutaki.
Keskiviikkona oli koulun pikkujoulut, mitkä me tuutorit totteuttiin. Torstaina oli Risteys-messu ja Jukka Leppilammen keikka, mitä olin kuuntelemassa. Perjantaina tenttien jälkee lähettii kahen ystävän kanssa Selloo ja käytii syömässä Raxissa, ja sen jälke mentii ystävän luokse ja pojat pelas Super Mariota. Lauantaina käytii yläkerran ystävän kanssa Sellossa joululahjaostoksilla, tosin en löytäny viel mitää. Mut onneks on viel viikko aikaa. :D Tehtii sen jälkee ruokaa, tultii miun luokse kattomaa leffaa (Seitsemän, oli hyvä tykkäsin) ja käytii ulkona keinumassa. :)
Sitä on taas tajunnu tällä viikolla, miten hienoa elämä voi olla. Oon nauttinu ystävien seurasta, ihanista hymyistä, haleista ja katseista, niistä pienistä hetkistä ku ollaa yhessä ja hiljaa ilman, et se tuntuu kiusalliselta. Niistä ihanista uutisista, että sukuun on syntynyt uus pienokainen. Mut toisaalta on hetkiä, jolloin tajuaa, et on mahdollista, et se lähimmäinen ei välttämättä kauaa ole enää lähellä. Pitäs tosiaa osata enemmän nauttia pienistä yhessä vietetyistä hetkistä. Ja sen aion tehä vielä tällä viimesellä viikolla täällä näitten Espoon ystävien kanssa!♥
Onpa outoo, ku oon tänä vuonna enää ens viikon Espoossa. Meillä on kuiteki enne lomaa parit seminaarit viikolla ja parin tehtävän palautus. Mut on meillä vielä onneks Potkijaiset ja valmistujaisjuhlat, mitä meen kattomaa ja sit se ois siinä. Ens perjantaina oon illalla jo kotona vanhempien luona. Toisaalta tosi kivaa, ku tiiän näkeväni Lappeenrannan ystävät. Mut toisaalta jo kaipaan näitä ihmisiä täällä.

Tunnisteet:
D33,
Diak,
elokuvat,
kaverit,
pohdinta,
seurakunta,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät,
yökirjotukset
tiistai 10. joulukuuta 2013
Leiriä ja viimeistä matkaa.
Se ois taas aika Lappeenrannassa takana ja oon matkalla Espooseen. Tosin viimesen kerran tän vuoden aikana. Aika hurjalta tuntuu, et vuosi on taas melkei ohi, enää joulu ja sit vaihtuuki jo vuos. Ja iha ku ois vasta alottanu tänä syksynä koulun ja ens viikolla alkaa joululoma. Keväällä sitä ollaa jo puolessa välissä opiskeluja, hui! Mut turhaa sitä on vielä murehtia, ei oo vielä sen aika. :)
Viikonloppuna olin tosiaa nuorten leirillä. Oli tosi kivaa viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, joidenki kanssa ku ei oltu nähty liian pitkää aikaa. Se meni hujauksessa, liianki nopeesti. Mut nautin kyllä joka hetkestä! :)
Mut enne ku voi alkaa lomailemaa, eessä on vielä ryhmätyön loppuun tekeminen, oppimispäiväkirjan kirjottaminen, kotitentti sekä ruotsin suullinen ja kirjallinen tentti. Paljo on tekemistä, mut sit ku ne on pulkassa, nii voi hyvillä mielin lomailla. :)
Viikonloppuna olin tosiaa nuorten leirillä. Oli tosi kivaa viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, joidenki kanssa ku ei oltu nähty liian pitkää aikaa. Se meni hujauksessa, liianki nopeesti. Mut nautin kyllä joka hetkestä! :)
![]() |
| Lauantai-iltana leirillä. |
![]() |
| Eräs nuori oli tehny tälläsen liitutaululle mein nuorten tilassa.♥ |
Tunnisteet:
Diak,
isoset,
kaverit,
leirit,
nuortenilta,
seurakunta,
valokuvat,
viikonloppu,
yhdessä
perjantai 6. joulukuuta 2013
Fiiliksissä!
Mie oon iha fiiliksissä! Tulin eile Lappeenrantaa ja täällä on lunta! Oon nähny talvikuvia täältä pitkin viime ja tätä viikkoa, ja nyt mie pääsin tänne. Espoossa on ehkä just ja just kuuranen maa myöhää yöllä ku oon kävelly ulkona, tosin eile siellä tuli luennon aikana vähä lunta. Mut täällä sitä on jo yli nilkkojen. Luonto on oikeesti nii paljo kauniimpi nyt, ku on valkeeta. Ilmakin on ihanteellinen pakkasen suhteen, ja myös lumen määrän suhteen. Vielä ku paistais aurinko, nii ♥!
Ja eile illalla ku olin nuortenillassa. Siellä oli parikymmentä nuorta. Tän vanhan nuoren sydäntä lämmitti, ku näin nii paljo nuoria, jotka juttelivat, pelailivat ja nauroivat yhessä. Eivätkä ois lähteneet pois ku ovet laitettiin kiinni. Siitä paikasta on tullu niille nuorille kuin olohuone, mikä se on ollu miulle jo melkei seitsemän vuoden ajan. Sinne on aina hyvä mennä. Vaik olis ollu vähä huonompiki päivä, nii siellä aina joteki piristyy. :) Tänää nuortenleirille viikonlopuks, en malta oottaa!
Ja eile illalla ku olin nuortenillassa. Siellä oli parikymmentä nuorta. Tän vanhan nuoren sydäntä lämmitti, ku näin nii paljo nuoria, jotka juttelivat, pelailivat ja nauroivat yhessä. Eivätkä ois lähteneet pois ku ovet laitettiin kiinni. Siitä paikasta on tullu niille nuorille kuin olohuone, mikä se on ollu miulle jo melkei seitsemän vuoden ajan. Sinne on aina hyvä mennä. Vaik olis ollu vähä huonompiki päivä, nii siellä aina joteki piristyy. :) Tänää nuortenleirille viikonlopuks, en malta oottaa!
Tunnisteet:
isoset,
kaverit,
leirit,
nuortenilta,
seurakunta,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Hulabaloota ja rentoilua.
Nyt on tääkin viikko taas melkein takana. Muutama edelline päivä on ollu tosi rentoja, ei oo tarvinnu oikeestaa stressata mistää. Keskiviikkona oli ryhmätöiden seminaarit. Se meni sinä aamuna melkei kokonaa uusiks, ku yks mein ryhmän jäsen oli kipeenä, nii mein sit sumplia uudellee osa puheenvuoroista ja näytelmä-osiosta. Mut saatiin se kunnialla läpi ja perjantaina palautettii viimeisteltynä.
Viime sunnuntaina ystävä oli oikeestaa koko päivän kylässä, mikä oli kivaa! Tehtiin lämpimiä voileipiä, hengattii, juteltii ja tosiaa, otettiin vaan rennosti. Muita ei tullukkaa, vaik oli tarkotus, mut ei se haitannu. Oli meillä silti tosi kivaa. Tajuttii samalla, et oltii vietetty koko viikonloppu iha kahestaa. Ainoastaa perjantai-iltana käytii yhen ystävän luona. :)
Maanantain ja tiistain välinen yö meni oikeestaa kokonaa valvoessa. Käytiin maanantaina koululla tekemässä ryhmätyötä, mikä saatiin lähetyskuntoon puol 8 jälkeen. Käytiin kaupassa, mentii ystävän luo pelailemaa, laulamaa Singstaria ja hengaamaa. Katottii viel leffa, mikä sit loppu vähä enne seittemää aamulla, nii käytii vasta sitte nukkumaa. Kympiltä ylös ja kotia, päivällä sit käytii Fidalla, UFFilla ja Sellossa.
Keskiviikkona koulun lisäks kävin nuorten aikuisten raamiksessa. Oli taas tooosi ihana päästä raamistelemaa ja tapaamaa hienoja ihmisiä. Aina on yhtä kivaa mennä sinne! Torstaina käytiinki sitte yhen luokkakaverin luona, jonka luona en ollukkaa käyny viel kertaakaa. Oli kivaa! Perjantaina tehtiinkii ystäväporukalla ekat joulupiparit, oltii ja hengattii.
Eile lauantaina hengasin ekaks yläkerran ystävän kanssa, käytii ostamassa karkkia, käveltii ja keinuttii samalla, ku juteltii maailman menosta. Illalla sit vielä kahen ystävän kanssa lähettii Kirkkonummelle kätköilemää ja sain 100 kätköä rikki! Sieltä sit mentiiki vielä ystävän luo pelailemaa ja lähettii kotii puolen neljän aikoihi.
Tänää oon pessy pyykkiä, laitoin just ruokaa ja kävin opistolla iltamessussa, ku en jaksanu aamulla nousta kympin messuu. Rentoilua siis tääkin päivä, mikä on ollu jeees! :) Huomenna sit taas koulunpenkille ja alottamaa viimene opintokokonaisuus enne joululomaa. Torstaina sit kotia ja perjantaina nuorten leirille.

geokätköily,
kaverit,
leirit,
pelit,
seurakunta,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Paljon kaikkea ja kaikkia.
Nyt on taas aikaa ja kirjotusfiilistä, nii vois vähän kertoa kuulumisia parilta viikolta. On tullu oltua isosleirillä ihan leiriläisenä, mikä oli aika jännää. Mut tosi kivaa! Sain viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa ilman mitää stressiä siitä, mitä pitäs tehä seuraavaks.
Viime viikonloppu menikin Turussa Maata näkyvissä-festareilla. Oli kivat festarit! Tuli tajuttua taas kerran, et on tullu pyörittyä paljon seurakunnan jutuissa mukana, ku koko aja melkei tuli tuttuja vastaa. Joitaki nähny viimeeks edellisillä festareilla, joitaki vähä vähemmän aikaa sitte. Mut oli hieno fiilis, ku tuntee nii paljo samanhenkistä porukkaa. On siunattu olo ja en voi muuta ku kiittää jokaisesta heistä!♥
Koulussa on ollu paljo hommaa. On ollu pari tenttiä, vähän ryhmätyötä ja pari muuta tehtävää. Sain ne onneks tehtyä, enää on ryhmätyön viimeistely ja seminaariesitys ens viikolla, nii sit ois tää KRP-opintokokonaisuus käyty. Tosi nopeesti meni aika, et huhhuh!
Ainii, ja olihan meillä yökoulu keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Oli kiva hengata nuoremman ja vanhemman vuosikurssilaisten kanssa ja tutustua myös heihin. :)
Huomenna pitäis tulla ainaki yks, jos ei useampikin, ystävä kylään. Tein vähä aika sitte hyytelökakun tekeytymään jääkaappii, huomenna sit tehää ruokaa yhessä. Päätettii, et ollaa, hengataa, syödää hyvin ja katotaa ehkä joku leffa raskaan kouluviikon jälkee. Palkitaa vähä itsejämme, ku ollaa oltu ahkeria.
Ps. Sain tikit pois kädestä viime viikon perjantaina! Nyt oon koittanu jumpata sormea, et saisin sen suht normaaliin kuntoo mahollisimman nopeesti. Pitääki tehä kuvakollaasi käden vaiheista ja laittaa se tännekki. :D

MNF,
seurakunta,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät
perjantai 8. marraskuuta 2013
Yöllinen levottumuus.
Taas näitä öitä, ku ei uni tuu. Tai oikeestaa on sellane tosi levoton olo, ei pysty rauhottumaa nukkumaa käymisee. Oikeestaa ei ees mitkää jutut pyöri päässä, en oikee ymmärrä tätä. Kai se uni kohta tulee. Ainaki toivottavasti!
Huomenna ois tarkotus lähtee leireilemää viikonlopuks. Ootan jo, et pääsen sinne kaikkien ihanien ihmisten kanssa! :)
![]() |
| Koska kirjotan tätä yöllä, halusin liittää yökuvan. Kuva otettu ystävän parvekkeelta viime sunnuntaina Espoossa. :) |
tiistai 5. marraskuuta 2013
Harkkaa, Espoota ja maailman parannusta.
Melkein kolme viikkoa edellisestä tekstistä ja paljo on taas ehtiny tapahtua. Harkka loppu pari viikkoa sitte, näin kummipoikaa, serkkuja ja kummia piiitkästä aikaa, matkustin takasi Espoosee, loppureflektoinut, sain harkkaraportin tehtyä, hengannu Espoon ystävien kanssa, majottanut ystävät Joensuusta ja Kuopiosta, käyny seurakunnalla taphtumissa, oppinut muutaman uuden pelin ja viidennessä sairaalassa parin kuukauden aikana. Aika paljo kaikkea ja vielä paljon muuta.
Eilen palattiin takasi koulun penkille ja paljo tuli jo tekemistä. Aloteltii ryhmätyötä, saatiin omat raamisryhmät, eka tentti on ens viikolla näin alkajaisiksi. Mut on kiva opintokokonaisuus, imittäin KRP. Ei keskusrikospoliisi vaan Kristinuskon pääkohdat. Ootan ekaa huomista luentoa jo innolla! :)
Tänää kävin taas lääkärillä. Nyt ottivat kipsin ja piikit pois, jes! Kuitenki sain uudet tikit, ku piti avata haava. Ens viikolla meen poistattamaa tikit ja sit saan alottaa kuntoutuksen, jee! Lääkäri ei meinannu löytää piikkejä. Ekan poistamisee meni 20 minuuttia. Sit lääkäri kävi ettimää toista, kaiveli ja kaveli reilu 10 minuuttia, otti kuvan ja huomas, ettei toista piikkiä enää ollu. Oli ilmeisesti lähteny samaa aikaa ku ekaki, mut sitä ei löytyny mistää. Kaivelivat siis turhaa viimeset 10 minsaa, mut pääasia, ettei kätee jääny mitää. :)
Koulun jälee menin käymää yläkerran ystävän luona taas pitkästä aikaa. Syötiin sipsiä, koomattiin ja juteltiin monista eri jutuista. Oli kiva taas nähä, hengata yhessä ja parantaa maailmaa! :) Miusta on kiva, ku on ystävä melkei vieressä ja sinne pääsee minuutissa. Jos tulee tylsää, nii ei muuta ku rimpauttamaa ovikelloa ja heti on seuraa.

perjantai 18. lokakuuta 2013
Pompottelua.
Heipä hei taas! Kuukaus sitte oon kirjotellu viimeeks, nii arvata saattaa, et vaikka ja mitä on ehtiny tapahtumaa tässä ajassa. Kirjottelenpa tässä aikani kuluks vähä kuulumisia. :)
Tän kuukauden aikana oon viettäny joka ikisen viikonlopun Espoossa, mikä on osi kivaa! Oon nauttinu siellä olosta, vaik miulla ei ollu tarkotus nii useesti käydä siellä. Oon käyny kaksissa tupareissa, tehtiin kätköilyreissu Lohjalle, kävin paljo seurakunnan jutuissa, tehtiin pieni metsäretki Nuuksioon, vietin paaaljon aikaa ystävien kanssa, tutustuin uusii ihmisiin ja tietysti isoin syy, miks siellä kävin: kävin käsileikkauksessa.
Kaikkihan lähti siitä, kun olin viikonlopun 20.-22.9. Espoossa, kun oli ystävien tuparit ja käytiin Lohjalla. Sunnuntaina käytiin ystävän luona Pasilassa ja olin lähössä kotiin Lappeenrantaa. Noustiin ratikasta ja kaaduin joteki ihmeellisesti. Sormi turpos ja sattu iha kamalasti. Istuin sit junassa maissi-herne-paprikapussi sormessa.
Maanantaina sit soitin ja menin loppujen lopuks terveyskeskuksee ekaks sairaanhoitajalle ja sit lääkärille, josta lähettivät röntgeniin rystysen murtumaepäilyn takia. Menin EKKS:n päivystyksee ja siellä sit röntgeniin. Sieltä sit lähettivätki Armilan sairaalaan, koska lähete oli kuulemma sinne. Menin Armilaan, jossa sanoivat, et miks ihmeessä tulin tänne kerta keskussairaalaa oli lähetetty. Ottivat kuitekin kuvat ja lähettivät takas jonottamaa EKKS:n päivystyksee. Siellä sit oottelin ystävän kanssa ekaks aika pitkää, että pääsin lääkärille. Lääkäri laitto kuvat ortopedille, joka katto ne. Ootettii taas ja lääkäri tuli hakemaa, ku ortopedi oli kattonu kuvat ja todennu murtuman oikeen pikkurillin rystynen. Yrittivät reponoida eli vetää rystysen paikoilleen ja sit kipsasivat käden. Sit uudestaa röntgeniin ja oottamaan lääkäriä röntgenin jälkee. Sit vihdoin ja viimein lääkäri tuli ja sain kuulla, ettei reponointi hänen mielestään onnistunu. Lääkäri sano, et hän ei pidä mahdottomana, että pitäisi leikata. Tiistaina piti tulla soitto, jos pitää leikata.
Tiistaina ei kuulunu mitää. Ehin jo huokasta, et jes ei tarvii leikata! Keskiviikkona olin työharjottelussa, ku soittivat, et torstaina leikkaavat päiväkirurgisessa. Se oli sillei, et voihan sanonko mikä. Mut tuntia myöhemmi soittivat, ettei miuta leikata Lappeenrannassa ku oon espoolainen. Keskiviikkona piti illalla vielä matkustaa Espoosee ja mennä torstaina Jorviin.
Torstaina menin Jorvii, jossa kävin lääkärin vastaanotolla, joka sit lähetti röntgenii. Röntgenin jälkee taas oottamaa lääkäriä, joka katto kuvat. Hää sit lähetti miut Töölön tapaturma-asemalle ja sano, et jos oon enne puol kahta, nii leikkaavat samana päivänä. Olin enne puolta kahta, mut eivätpä leikanneet. Jouduin oottamaa pari tuntia, et pääsin lääkärille, joka vihdoin anto miulle leikkausajan tulevalle sunnuntaille. JES!
Nyt oon siis kaiken kaikkiaan ollu käsi kipsissä neljä viikkoa, kolme viikkoa sitte oli leikkaus ja pari viikkoa viel pitää kipsi. Sit alkaaki ainaki viiden viikon kuntoutus. On tää ollu aikamoinen prosessi, mut onneks on hoidossa. Toivottavasti myös palautuu ees suht samanlaiseks, mitä oli oli enne tapaturmaa!
Mut muute kuuluu tosi hyvää, oon tykänny toooosi paljo työharkasta! Paikka on tosi kiva, harmi et loppuu jo ens viikon perjantaina! Mut on taas kiva mennä Espoosee ystävien luokse ja kouluunki. :)

tiistai 17. syyskuuta 2013
Vaikeaa.
Paljon on kaikkea ehtiny sattua ja tapahtua näinä kahtena viikkona, minkä aikana en oo kirjotellu. Iso osa ajasta on kuitenki menny ystävien kanssa hengaillessa (suprise, suprise :D). On käyty kirppareilla, seurakunnan jutuissa sekä Espoossa että Lappeenrannassa, Lintsillä lappeenrantalaisten ystävien kanssa, vietetty ystävän polttareita ja häitä ja paljon muuta.
Viime viikon maanantaina alotin työharjoittelun Lappeenrannassa. Paikka on tosi kiva, tykkään olla siellä. Asiakkaat on kivoja ja tosi avoimia, meininki on rento. On ollu hienoa kuunnella eri ikäisten tarinoita itsestään ja siitä, mite on päätyny siihen pisteeseen elämässään, missä nyt ovat. Oon päässy jo sisälle toimintaan mukaa ja miut on otettu tosi hyvi vastaa. Nyt siis menossa toinen viikko, tän jälkee viis enää jäljellä. :)
Viikonloppuna ajoin yli 900km, ku perjantaina ajoin ekaks Espoosee, lauantaina ajettiin ystävien häihin Tampereelle ja takasi ja sit sunnuntaina takasi Lappeenrantaa. Oli kyllä ihana viikonloppu! Perjantai-iltana oltii ystävän kanssa, juteltii, syötii herkkuja ja vaa oltii. Lauantaina oli häät. Häät oli aivan ihanat ja hääparikin oli tosi ihana.♥ Ajomatkat Espoosta Tampereelle ja takasi oli kyllä hauskat! Ja sit vielä sunnuntai. Käytii IKEAssa parin ystävän kanssa, käytiin kaupassa, kaks muuta ystävää tuli kanssa miun luo, tehtii lämpimiä voileipiä ja lettuja, oltii, pelattii ja nautittii toistemme seurasta.
Mie nautin viikonlopusta enemmä ku normaalisti. Olin ollu kotona Lappeenrannassa vaan viikon, mut silti jo kaipasin takasi Espoosee ystävien luo. Sunnuntaina oli hirveetä lähtee pois, piti siinä itkut itkeä. Eräskin ystävä sanoi: "Mie jo totuin et oot taas täällä, vaik oot ollu vaa tän viikonlopun." Tuo lause on soinu päässä, ku oon miettiny, et haluisin olla Espoossa. Tänää samainen ystävä laitto, ku laitoin mein ryhmäkeskusteluu, et oisin mielummi siellä ku täällä, et "No ois kiva jos oisit!" Tää ilta on sit mennykki miettiessä, mite kaipaan takasi ja mistä kaikesta sitä jääkään paitsi. Tästä sitä huomaa, mite tärkeitä heistä kaikista on tullu miulle tän vuoden aikana. Ja ilmeisesti myös miusta on tullu heille, ku noin sanoovat. Mut meen taas viikonloppuna sinne. Melkei lasken jo tunteja, millo oon taas siellä!♥
Ei siis sillä, etten viihtyis Lappeenrannassa. Täällä on hienoa olla, mut kun on tottunu elämää omaa elämäänsä siellä, nii on outoa olla taas vanhempien nurkissa. Ja melkei koko aja ajatukset on Espoossa ja sen ystävissä... Mut kyllä tää tästä! :)

maanantai 2. syyskuuta 2013
Yksi hujahdus!
Täällä taas ja vähä kuulumisia. :) Toissa lauantaina (24.8.) käytiin Tampereella Ristirockissa. Oli kiva tapahtuma, näin myös yhtä kaveria ja hää hengas päivän mein kanssa. Oli kivaaa! :) Sunnuntaina tavattii kahen ystävän kanssa, katottii pari leffaa ja herkuteltii. Tein tosin myös vähä etätehtävää, mikä viel pitäs tehä valmiiks asti. Perjantaihi asti on aikaa..
Viime viikko meni ihan hujauksessa ohi, en oikee tajuu mihi aika taas katos. Paljo kuiteki ehti tapahtumaa. Hengattii paljo yhessä, pelailtii, pilkottiin ja poltettiin sohva, autettiin ystävää muutossa, tapasin kaverin Lappeenrannasta ja käytii hänen kanssa kävelemässä vaihtaen kuulumisia, käytiin porukalla syömässä ja oikeestaa oltiin vaa.
Pari ystävää sai myös idean, et ollaan kännykkälakossa harkkaan asti. Eli siis ei käytetä puhelimia silo ku hengataa yhessä. Viime viikolla se toimi iha suhteellisen hyvi, mut viikonlopun jälkee se on vähä ollu huonommassa jamassa. Pitää yrittää skarpata! :D
Viikonlopun olin Lappeenrannassa kouluttamassa uusia kerhonohjaajia. Sain olla muutaman ystävän kanssa siellä (yks oli ohjaajana, kaks kouluttautumassa). Oli kiva koulutusleiri, ite kerroin ryhmäyttämisestä ja leikin ohjaamisesta. Viikonlopun leiristä miuta tulee muistuttamaa suht pitkää jälki otsassa. Menin nimittäin polttamaan otsani saunaa lämmittäessä. Lisäsin puita uuniin, kumarruin kattomaan miksei puu mene ja luukku oli jääny vähän liian paljon auki. Nyt otsassa komeilee parin sentin ja n. sentin levynen jälki.
Eilen kun tulin takasin Espooseen, mentii illalla pariks tunniks pelailemaa jalkapalloa läheiselle tekonurmelle. Oli tosi mukavaa pelailla pitkästä aikaa, vaik oon tosi huono siinä. Tosin tein yhen maalin ja oon ylpeä itestäni! ^^
Tänää järkättii tutoreina leffailtaa koululla. Sinne tuli kaks mein tutoroitavaa, kaks vanhempaa opiskelijaa, yks opistolainen ja meitä tutoreita kaheksan. Ihan kiva pien porukka, ei onneks ollu vaa myö tutorit. :)
Nyt olis viime viikko enne harkkaa, mikä sisältää mm. neljän kirjan ryhmätentin, etätehtävän tekoa ja palautuksen. Ja kaikkea muuta kivaa, en malta oottaa viikonloppua, ku sillo tulee vieraita Lappeenrannasta!♥

D35,
Diak,
elokuvat,
leirit,
seurakunta,
ulkoilu,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät
maanantai 26. elokuuta 2013
Ihastusta.
Tässä parina päivänä on ollu taas suht isona puheenaiheena ihastukset, parisuhteet ja kaikki noihin liittyvä. Asia on taas noussu pinnalle, ku eräs ystävä menee ens kuussa naimisiin ja monet ystävät on menny kihloihin tai alkaneet seurustella kesän aikana.
Kertoiltiin toisillemme ihastuksista ja ihastumisten kestoista. Itellä pisin aika on ollu kuusi vuotta. Se alko kolmannen luokan aikana ja kesti lukion alkuun asti. Oon miettiny, et onko se ollu jo tuollo kolmannen luokan aikana ihastumista vai ei, mut nii mie sen oon luokitellut. En tiiä, mite se kesti noi kaua, mut se vaa kesti. Se kesti, vaikka ihastus seurusteliki ainaki suurimman osan tuosta koko ajasta. En oo koskaa kertonu sitä hänelle, enkä tuu kertomaankaa. Hää on tälläkin hetkellä tietojeni mukaa parisuhteessa, mikä on kestäny jo yläasteelta lähtien. :)
Toine vähän pidempi oli lukioaikana, ja oikeestaa kesti koko sen ajan. Eli siis kolmisen vuotta. Ei oikeestaa ees tunnettu, mut silti jotenki ihastuin hänee. En tiiä, mitä hänelle nykyää kuuluu, mut toivottavasti jotai hyvää. :) Muut on ollu sellasia hetkellisiä ja lyhyitä, nii ne ei oo nii isoja juttuja.
Puhuttii paljo myös siitä, mite sitä on vaikeeta elää sen kanssa, ettei pysty kertomaa asiaa tälle toiselle osapuolelle. Siihe vaikuttaa nii moni juttu, miks ei uskalla. Ei oo iha varma, et onks tää oikeesti ihastumista vai mitä se on. Ja mitäköhä mieltä se toine on. Itellä suurin on se, et jos ei saakkaa vastakaikua ja tunteiden tunnustamisen jälkeen ystävyys menee katki. En usko, et nii välttämättä kävis, mut ois se varmaanki melko outoo ja vaikeeta sit hengata samassa porukassa sen jälkee.
Mut se on omalla kohdalla myös, et jos tiiän jonkun ystäväni olevan ihastunut samaan tyyppiin, niin haluan antaa hänelle mahdollisuuden kertoa asiasta tyypille. En halua mennä välii, vaik ei sitä välttämättä tekiskään. On sellane tunne, et veis toisen miehen. Vois myös tuntua oudolta, jos kertois ihastustukselle tunteista ja hää sit yllättäen antaiskin vastakaikua. Siinähä sitä sit olis, ku kertois ystävälle, et näin on päässy käymään. Se vois vaikeuttaa tilannetta, mut kai sen kanssa oppis elämään?
Oon liian kiltti ja ajattelen muiden tunteita. Pitäis varmaan ajatella myös omia, ainaki näissä jutuissa?

ihastus,
keskustelut,
pohdinta,
seurustelu,
yhdessä,
ystävät
lauantai 24. elokuuta 2013
Eka viikko!
Eka koulu viikko tänä syksynä takana, huhhei! Maanantaina siis alko koulu, heti päästiin luennoille kuuntelemaa. Ei mitää pehmeetä laskua enää meille. :D Oli taas ihana nähä ystäviä ja hengata yhessä. Sai kuulla hienoja uutisia ja muitaki kuulumisia, mitä kaikkea on tullu kesän aikana tehtyä. Palaveerattiin tutoreiden kanssa. Käytiin Sellossa lataamassa matkakortit ja syömässä. Mentiin sitte Kauniaisiin pelaamaan erään luokkalaisen luokse. Tuli tavattua myös ensimmäinen uusi opiskelija illalla, kun oltiin ystävän luona.

Tiistaina tuli siis uudet ykköset eli D35. Heitä alotti 50, kauheen iso määrä. Heitä olin vastassa muutamien muiden tutoreiden kanssa heti aamusta ja iltapäivällä sitten tutustutettiin heitä Kauniaisiin. Pari uskaltautui jäämään osan meidän kanssa ja käydä syömässä. Sen jälkee mentii pelailemaan erään ystävän luokse, käytiin illalla vielä Espoonlahdessa eräällä rannalla ja sieltä sitten erään ystävän luokse kaupan kautta ja tekemää sushia.

Keskiviikkona vielä luentojen jälkeen jäätiin suunnittelemaan torstain ryhmäytyspäivää. Sen jälkeen käytiin kaupassa, ystävä tuli miun luokse ja tehtiin mokkapaloja. Pari muutaki ystävää tuli ja pelailtii korttia ja hengailtii.

Torstaina oli ryhmäytyspäivä. Tehtii kaikkea kivaa uusien kanssa. Aamulla oli leikkiä ja tutustumista, iltapäivällä oli eräänlainen Selviytyjät-rata, jota he kulkivat omien ryhmiensä kanssa. Lopuksi oli vielä tutor-ryhmät, joissa saatiin olla mukana tutustumassa omiin tutor-ohjattaviin.
Loppu iltapäivä menikin siinä, kun jäätiin muutaman ystävän ja kolmen uuden opiskelijan kanssa pelaamaan kirjastoon Bangia Sieltä sitten siirryttiin syömään Subiin ja pelaamaan Olariin ystävän luokse.

Perjantaina oli etäpäivä. Sain tehtyä melkein yhden kirjan tehtävän loppuun, kaks kirjaa oottaa viel tekijäänsä. Illalla sitten päädyttiin pelaamaan ystävän luokse Kauniaisiin. Oltiin siellä ja nyt sitten kirjottelen tätä tekstiä.

Sitä on tullu tän viikon aikana mietittyä paljon tätä aikaa viime vuonna, ku ite oli ekavuotinen. On se aika vaan menny niiiii nopeesti, ettei sitä oikee oo ehtiny tajuta. 2,5 vuoden päästä pitäis olla valmistunu ja mennä työelämään. Vähän kyllä jänskättää, mut ei sitä onneks tarvii viel murehtia! :)

Tiistaina tuli siis uudet ykköset eli D35. Heitä alotti 50, kauheen iso määrä. Heitä olin vastassa muutamien muiden tutoreiden kanssa heti aamusta ja iltapäivällä sitten tutustutettiin heitä Kauniaisiin. Pari uskaltautui jäämään osan meidän kanssa ja käydä syömässä. Sen jälkee mentii pelailemaan erään ystävän luokse, käytiin illalla vielä Espoonlahdessa eräällä rannalla ja sieltä sitten erään ystävän luokse kaupan kautta ja tekemää sushia.

Keskiviikkona vielä luentojen jälkeen jäätiin suunnittelemaan torstain ryhmäytyspäivää. Sen jälkeen käytiin kaupassa, ystävä tuli miun luokse ja tehtiin mokkapaloja. Pari muutaki ystävää tuli ja pelailtii korttia ja hengailtii.

![]() | ||
| Miun kuva erään rastin muistipelissä, mitä olin vetämässä |
Torstaina oli ryhmäytyspäivä. Tehtii kaikkea kivaa uusien kanssa. Aamulla oli leikkiä ja tutustumista, iltapäivällä oli eräänlainen Selviytyjät-rata, jota he kulkivat omien ryhmiensä kanssa. Lopuksi oli vielä tutor-ryhmät, joissa saatiin olla mukana tutustumassa omiin tutor-ohjattaviin.
![]() |
| Mie tortaina ryhmäytyspäivässä! |
![]() |
| Bangia kirjastossa |
![]() |
| Käytiin syömässä enne pelailua torstaina. |

Perjantaina oli etäpäivä. Sain tehtyä melkein yhden kirjan tehtävän loppuun, kaks kirjaa oottaa viel tekijäänsä. Illalla sitten päädyttiin pelaamaan ystävän luokse Kauniaisiin. Oltiin siellä ja nyt sitten kirjottelen tätä tekstiä.

Sitä on tullu tän viikon aikana mietittyä paljon tätä aikaa viime vuonna, ku ite oli ekavuotinen. On se aika vaan menny niiiii nopeesti, ettei sitä oikee oo ehtiny tajuta. 2,5 vuoden päästä pitäis olla valmistunu ja mennä työelämään. Vähän kyllä jänskättää, mut ei sitä onneks tarvii viel murehtia! :)
![]() |
| Iltatee blogia kirjottaessa! :) |
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Epätodellista.
Se
ois kesä sit siinä, junassa matkalla Espooseen ja huomenna jatkuu koulu!
Ihanaa nähä kaikkia kesän jälkee, mut samalla ois voinu viel jäädä
Lappeenrantaa. Monenlaiset fiilikset, mut nii sen kai kuuluu ollakki. :)
Miun Facebook-päivitys tältä päivältä. Se kertoo kaiken oleellisen, miltä nyt tuntuu. Oon niin innoissani, et nään kaikkia koulukavereita ja ystäviä yli kahen kuukauden jälkee. Pari näin jo, muutama pitäs ainaki viel tänää nähä. Loput sit huomenna. En meinaa malttaa oottaa! Mut samalla on sellane fiilis, et haluis olla vaa kotona vanhempien luona ja olla Lappeenrannan ystävien kanssa. Kaipaan heitä jo nyt!
Kävin tänne tulon jälkee moikkaamassa erästä samassa talossa asuvaa ystävää. Nähtii ekan kerra pariin kuukautee ja oli tosi ihana nähä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Juteltii oikeestaa kaikesta, mitä on tapahtunu kesän aikana. Ihmeteltii myös sitä, et mite aika meni nii nopeesti ja kui outoa on olla taas täällä.

Hää tiivisti aika hyvi miun tän hetkisen olotilan. Tää on joteki nii epätodellista olla taas täällä. Tuntuu, ettei tässä oo oikeesti pitkä aika, ku viimeeks ollaa nähty, vaik oikeesti on jo yli kaks kuukautta. Ihan ku kesä ois ollu iha oma ihana maailmansa ja nyt meidät on heitetty takas tähä oikeesee, melkei jopa karuun, maailmaa. Menee varmasti tää viikko tottuessa elämään taas täällä Espoossa ja tajutessa, et on oikeesti taas täällä!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Loppu viikolla oli vielä kaikkee kivaa ohjelmaa! Torstai-aamupäivällä lähettii ystävän kanssa käymään ABC:llä 'brunssilla' enne, ku hänellä alko työt. Oli vähä sellane extempore-reissu, mut oli taas kivaa! Kävin viemässä hänet sit kotii, kävin kotona ja lähin keskustaa tapaamaa paria ystävää. Käytiin Coffarissa kahvilla, oltiin tunnin verra, toiselle sanoin heipat ja sit lähin viemää toista heistä rautatieasemalle. Käytii Cittarin kautta, sanottii heipat ja mie lähin palauttamaa työavainta.
Sieltä sit suuntasin suoraan kotiseurakuntaan avoimiin oviin ja nuorteniltaan. Oli kyllä ihana olla tutussa ympäristössä ihanien tuttujen ihmisten kanssa. Nautin täysin olostani siellä!♥ Olin kaivannu sitä paikkaa ja sen ihmisiä nii paljo. Osan kanssa oltiin kesällä tiivistikkin tekemisissä, mut osan kanssa ei oltu nähty moneen hetkeen. Ja tietysti sitä kaipas erästä ystävää, joka ei siellä enää käy... Mut oli upea ilta!
Perjantaina olin parin ystävän kanssa vasta illalla, kun lähin kuskaamaa eräitä ystäviä yksiin synttärijuhliin. Aluksi jätin ystävät vaa sinne, mut loppujen lopuksi päädyin myös ite mukaan. Oli hauskaa, vaikken porukasta tuntenukkaa, ku neljä.

Lauantaina olin oikeestaa vaa kotona ja tänää kanssa enne ku tulin Espooseen. En voi sanoa muuta ku et oli aivan mahtavan upean hieno kesä! Nii paljo tapahtu hienoja juttuja, sain monia hienoa muistoja. En osaa kiittää tästä kaikesta tarpeeks. Oon vaan niin kiitollinen!
Huomaan kun onnenkyyneleet
takin kaulukseen putoaa.
Onnenkyyneleet takinkaulukseen
kuin tähti taivaalle, putoaa.
Onnenkyyneleet takinkaulukseen
kuin tähti taivaalle, putoaa.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.

Cheek-Kyyneleet
Tunnisteet:
D33,
Diak,
haikeus,
isoset,
kaverit,
kesä,
nuortenilta,
pohdinta,
seurakunta,
yhdessä,
ystävät
perjantai 16. elokuuta 2013
Uhraudun(ko).
Eräs ystävä kysy tänää miulta yhen aika ison kysymyksen, kun olin viemässä häntä rautatieasemalle. Hää kysy, oonko koskaa ajatellut tai tajunnu, et oon tosi uhrautuvainen miun ystäviä ja kavereita kohtaan? Mietin pienen hetken ja vastasin hänelle (en ehkä näin ymmärrettävästi ja loogisesti ku tässä tekstissä). Ja vastaus on, et nii mie taidan tehä. Teen, koska haluan ja välitän heistä jokaisesta tosi paljon. Vain ja ainoastaan siksi. En minkään muun takia.
Tää ystävä on tuntenu miut vajaan kuukauden (joita kuita saattaa ihmetyttää, miten kutsun häntä jo nyt ystäväks, mut hänestä on tullu tärkee miulle yllättävän lyhyessä ajassa) ja on jo tänä aikana huomannu tän asian. Ehkä siks, et hää omien sanojensa mukaa pelkää, et pyytää miulta liian usein helppiä. Ite en ollu nii paljon aatellu sitä. Aina oon kylläkin aatellu, et teen kaikkeni kaikkien miulle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten puolesta. Kuuntelen, oon läsnä, kyyditsen. Autan aina, kun vaa voin. Ilman mitää ehtoja. Näin mie osotan mielestäni teoin, et oikeesti välitän heistä ja että miuhun voi luottaa.
Se kuuluu vaa miun luonteeseen, et haluan kaikille parasta. Ja et autan, jos vaa pystyn ja osaan. Osittain kuitenkin uskon, et tää avuliaisuus ja et haluan miulle tärkeiden ihmisten parasta johtuu siitä, et miulla ei oo tosiaankaan aina ollu kavereita ja ystäviä. Ekat ystävät oon saanu lukiosta, joiden kanssa pidetään onneksi vieläkin yhtä. Oli miulla joo joitaki kavereita ja hyvän päivän tuttuja koulusta jo aiemmin, mut ei samalla tavalla ku nykysin. En hengannu heidän kanssaa vapaa-ajalla, ainoastaa koulussa. Jos aina sielläkään. Eräskin kaveruus hiipu sen jälkee ku olin kieltäytynyt tupakasta. Olin sillo 5.luokalla... Sillo se harmitti, mut ei oo enää moneen moneen vuoteen. Ei se ollu oikeeta kaveruutta, ainakaa miusta.
Samainen ystävä jatkoi. Ootko aatellu, et jotkut vois käyttää siuta hyväkseen, ku oot nii kiltti? Kun sellasiakin ihmisiä on, etteivät tee ite mitää, mut odottaa kuitenki apua aina itelleen. Ja vastasin tähä, et en usko. Kyllä, myönnän ja tiedosta, et sellasia ihmisiä on paljonkin olemassa. En oo nii sinisilmäinen. Mut haluan uskoa ja luottaa siihen, et kaikki miun kaverit ja ystävät sen verran arvostavat miuta, ettei kukaa heistä käytä miuta hyväkseen. Ainakaan vielä ei oo tullu sellasta tilannetta, et oisin miettiny, et onks tässä jotai mätää. Eikä toivottavasti tulekkaan.
Juteltiin asiasta loppu matka. Ajan rautatieaseman pihaan, pysäytän auton ja sanon ystävälleni, ennen kuin hää nousee kyydistä, niikuin oon sanonu kaikille muillekkin. Miulle voit soittaa tai laittaa viestiä iha millo vaa, riippumatta vuorokauden ajasta. Ja mie tarkotan sitä aina kun sanon niin! :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013
Ihanata!♥
Miulla on ollu tosi hienot ja ihanat pari päivää, nii on pakko vähän tulla kertoilemaa kuulumisia ja mitä kaikkee on tapahtunu. On nii paljo kaikkee! :)
Mutta siis maanantaina kävin siis tutustumassa syksyn harkkapaikkaan. Jänskätti tosi paljo, ku menin sinne. Mut se on tosi kiva paikka! Heti tuli asiakkaita vastaa ja tervehtimää. Miulle näytettii paikat ja juteltii työntekijöiden kanssa niitä näitä ja ootan jo kovasti harkan alkua. :)
Sen jälkee kävin nopeesti työpaikalla tapaamassa työkaveria/kaveri, kun olin luvannu. Hää lähtiki sit miun mukana, ku kokoonnuttii yhen ystävän luona tekemää ruokaa ja hengailemaa enne ku mentii illalla leffaa. Tehtii tortilloja (tai siis muut teki ja mie vaa söin. :D) ja juteltii taas aika paljo kaikista muuttojutuista yms. Mut oli kiva istua vähäks aikaa taas alas yhessä, vaik oltiinki edellisenä päivänä just nähtykki. Mut kaikki tosiaa lähteevät ympäri ämpäri Suomea, nii pitää nähä nii useesti ku mahollista!
Kävin ruokailun jälkee hakemassa erään ystävän mukaa elokuviin, ku häntä päivällä pyysin mukaa. Oli kivaa, et hää uskals lähtee, ku ei tuntenu ketää mein porukasta. Tai no erään ties jostai lapsuudesta ja toisen tunsi sit kirkon piireistä. Mut suurin osa oli täysin tuntemattomia. Ja ku miun ystäväporukka ei oo mitenkää kaikista rauhallisin, nii nostan hattua ja oon ilone, et on vielä hengissä. :D
Käytii siis kattomassa Suuri puhallus. Ite tykkäsin siitä paljo, kannatti lähtee kattomaa, suosittelen muillekki! :)
Eile oli kyllä niiiiii ihana päivä taas, en voi muuta sanoa! Nukuin aamulla pitkää, kävin hakemassa pikkusiskon koulusta, käytii kirjakaupassa, söin naminami Dumle-donitsin. Ja päivä oikeestaa vaa parani entisestää!
Oltiin sovittu kahen ystävän kanssa, et nähää ja pelaillaa jotaki kivaa lautapeliä. Mukaa lähti sit vielä yks ystävä, mikä oli tosi kiva juttu, enemmä pelaajia! Päädyttiin pelaamaan 7 Wonders-nimistä peliä. Olin pelannu pari kertaa aikasemmi, mut en muista sääntöjä.
Siinä sit opeteltii niitä ja pelailtii yks peli. Sitte vaa oltii ja hengailtii, jonka jälkee päätettii lähtee käymää ABC:llä. Käytii siellä sit juomassa kahvit, tai no oikeestaa mehut/jääteet, ystävät pelailivat vähä pelikoneilla ja oteltii hienoja kuvia. Tosi aikuismaista meininkiä, mut ei haittaa, lapsia myö ollaa ja tullaa olemaa. :D
Sieltä sit ajeltii ympäri kyliä ja mentii käymää eräällä näköalatornilla. Sieltä näky tosi laajasti koko kaupunki. Näky hienosti, ku oli pimeetä, kaikki valot ja pysty hahmottamaa, missä oli mitäki. Vitsit, et oli hieno paikka! Pitää käyä siellä uudestaa ja muistaa ottaa vaik kuvia. Nyt unohtu, ku ihastelin näkymää ja koitettii selvittää, mikä outo valoilmiö näky taivaan rannassa.
Oltiin jo melkei lähössä kotia päi, mut päätettiin ajella vielä ja ajeltii kylläkin tänne meille päin. Käytii näyttämässä lisää paikkoja uudelle ystävälle, ajettii pururadalla autolla ja mitä kaikkea. Jätettii kaks ystävää kotii matkalla ja mie menin hakemaa omaa autoani tän ystävän luota, jonka luona oltiin oltu. Eipä heti mentykkää, vaa mentii käymää uudestaa ABC:llä. Kyllä, mentii sinne uudestaa. Katto varmaa myyjä, et taasko noi tänne tuli. Mut ostettii pillimehut (tai oikeestaa ystävä tarjos) ja istuskeltii, juteltii ja juotii mehujamme. Oltii siellä reilu puol tuntia ja sit lähettii joskus puolen kolmen jälkee ajelemaa ystävän kämpille. Siitä sit otin auton ja lähin kotia päi, missä olinki sit joskus vähä enne kolmea. Ei ollu pitkä yö, ei ollenkaa.
Mut siis hienon eilisestä päivästä teki se, et kuulin erään tosi ihanan uutisen! Ja olin osa syynä siinä, et tälläne uutine oli mahdollinen. ;) Vieläkin hymyilen, kun aattelen sitä, en voi vaa olla hymyilemättä! Voi vitsit, oon niin onnellinen koko jutusta!♥
-----
Tänää kävin taas työpaikalla, tällä kertaa työntekijäkokouksessa. Meitä kesätyöntekijöitä muistettii pienellä lahjalla. Unohin ottaa kuvan, mut ota vielä ja laitan, mitä sain. Mut siis lahja oli kirja, mikä kertoo kaupungin kirkoista ja sit toine oli sellane paketti klipsejä, jolla voi kiinnittää vaikka ja mitä. :)
Nopeesti kävin vielä kotona välissä enne ku menin kotikirkkoon syksyn starttimessuun. Pääsin jakamaan ehtoollista, vaikka olin aatellut, et meen vaan istumaan penkkiin. Mut oli hienoa jakaa taas kotikirkossa ehtoollista. Sain myös siunata erään ystävän elämän matkaa, mikä merkkas miulle paljon!
Kirkon jälkee lähettii äitin ja pikkusiskon kanssa käymää viel kaupassa. Kauppareissun jälkee pelastin vielä ystävän pulasta, ettei tarvinnu seistä kylmässä ja vesisateessa ulkona. Hieno päivä oli tämäkin, ei voi muuta sanoa. :) Nyt pitäis vaan vähitellen tosiaan laittaa koulumoodi päälle ja alkaa miettimää koulujuttuja. Ens viikolla sit alkaaki lähiopetus, jee! Näkee kaikkia ystäviä siellä päässä maailmaa, ei jaksais enää oottaa! :))
Mutta siis maanantaina kävin siis tutustumassa syksyn harkkapaikkaan. Jänskätti tosi paljo, ku menin sinne. Mut se on tosi kiva paikka! Heti tuli asiakkaita vastaa ja tervehtimää. Miulle näytettii paikat ja juteltii työntekijöiden kanssa niitä näitä ja ootan jo kovasti harkan alkua. :)
Sen jälkee kävin nopeesti työpaikalla tapaamassa työkaveria/kaveri, kun olin luvannu. Hää lähtiki sit miun mukana, ku kokoonnuttii yhen ystävän luona tekemää ruokaa ja hengailemaa enne ku mentii illalla leffaa. Tehtii tortilloja (tai siis muut teki ja mie vaa söin. :D) ja juteltii taas aika paljo kaikista muuttojutuista yms. Mut oli kiva istua vähäks aikaa taas alas yhessä, vaik oltiinki edellisenä päivänä just nähtykki. Mut kaikki tosiaa lähteevät ympäri ämpäri Suomea, nii pitää nähä nii useesti ku mahollista!
Kävin ruokailun jälkee hakemassa erään ystävän mukaa elokuviin, ku häntä päivällä pyysin mukaa. Oli kivaa, et hää uskals lähtee, ku ei tuntenu ketää mein porukasta. Tai no erään ties jostai lapsuudesta ja toisen tunsi sit kirkon piireistä. Mut suurin osa oli täysin tuntemattomia. Ja ku miun ystäväporukka ei oo mitenkää kaikista rauhallisin, nii nostan hattua ja oon ilone, et on vielä hengissä. :D
Käytii siis kattomassa Suuri puhallus. Ite tykkäsin siitä paljo, kannatti lähtee kattomaa, suosittelen muillekki! :)
Eile oli kyllä niiiiii ihana päivä taas, en voi muuta sanoa! Nukuin aamulla pitkää, kävin hakemassa pikkusiskon koulusta, käytii kirjakaupassa, söin naminami Dumle-donitsin. Ja päivä oikeestaa vaa parani entisestää!
Oltiin sovittu kahen ystävän kanssa, et nähää ja pelaillaa jotaki kivaa lautapeliä. Mukaa lähti sit vielä yks ystävä, mikä oli tosi kiva juttu, enemmä pelaajia! Päädyttiin pelaamaan 7 Wonders-nimistä peliä. Olin pelannu pari kertaa aikasemmi, mut en muista sääntöjä.
Siinä sit opeteltii niitä ja pelailtii yks peli. Sitte vaa oltii ja hengailtii, jonka jälkee päätettii lähtee käymää ABC:llä. Käytii siellä sit juomassa kahvit, tai no oikeestaa mehut/jääteet, ystävät pelailivat vähä pelikoneilla ja oteltii hienoja kuvia. Tosi aikuismaista meininkiä, mut ei haittaa, lapsia myö ollaa ja tullaa olemaa. :D
Sieltä sit ajeltii ympäri kyliä ja mentii käymää eräällä näköalatornilla. Sieltä näky tosi laajasti koko kaupunki. Näky hienosti, ku oli pimeetä, kaikki valot ja pysty hahmottamaa, missä oli mitäki. Vitsit, et oli hieno paikka! Pitää käyä siellä uudestaa ja muistaa ottaa vaik kuvia. Nyt unohtu, ku ihastelin näkymää ja koitettii selvittää, mikä outo valoilmiö näky taivaan rannassa.Oltiin jo melkei lähössä kotia päi, mut päätettiin ajella vielä ja ajeltii kylläkin tänne meille päin. Käytii näyttämässä lisää paikkoja uudelle ystävälle, ajettii pururadalla autolla ja mitä kaikkea. Jätettii kaks ystävää kotii matkalla ja mie menin hakemaa omaa autoani tän ystävän luota, jonka luona oltiin oltu. Eipä heti mentykkää, vaa mentii käymää uudestaa ABC:llä. Kyllä, mentii sinne uudestaa. Katto varmaa myyjä, et taasko noi tänne tuli. Mut ostettii pillimehut (tai oikeestaa ystävä tarjos) ja istuskeltii, juteltii ja juotii mehujamme. Oltii siellä reilu puol tuntia ja sit lähettii joskus puolen kolmen jälkee ajelemaa ystävän kämpille. Siitä sit otin auton ja lähin kotia päi, missä olinki sit joskus vähä enne kolmea. Ei ollu pitkä yö, ei ollenkaa.
Mut siis hienon eilisestä päivästä teki se, et kuulin erään tosi ihanan uutisen! Ja olin osa syynä siinä, et tälläne uutine oli mahdollinen. ;) Vieläkin hymyilen, kun aattelen sitä, en voi vaa olla hymyilemättä! Voi vitsit, oon niin onnellinen koko jutusta!♥
-----
Tänää kävin taas työpaikalla, tällä kertaa työntekijäkokouksessa. Meitä kesätyöntekijöitä muistettii pienellä lahjalla. Unohin ottaa kuvan, mut ota vielä ja laitan, mitä sain. Mut siis lahja oli kirja, mikä kertoo kaupungin kirkoista ja sit toine oli sellane paketti klipsejä, jolla voi kiinnittää vaikka ja mitä. :)
Nopeesti kävin vielä kotona välissä enne ku menin kotikirkkoon syksyn starttimessuun. Pääsin jakamaan ehtoollista, vaikka olin aatellut, et meen vaan istumaan penkkiin. Mut oli hienoa jakaa taas kotikirkossa ehtoollista. Sain myös siunata erään ystävän elämän matkaa, mikä merkkas miulle paljon!
Kirkon jälkee lähettii äitin ja pikkusiskon kanssa käymää viel kaupassa. Kauppareissun jälkee pelastin vielä ystävän pulasta, ettei tarvinnu seistä kylmässä ja vesisateessa ulkona. Hieno päivä oli tämäkin, ei voi muuta sanoa. :) Nyt pitäis vaan vähitellen tosiaan laittaa koulumoodi päälle ja alkaa miettimää koulujuttuja. Ens viikolla sit alkaaki lähiopetus, jee! Näkee kaikkia ystäviä siellä päässä maailmaa, ei jaksais enää oottaa! :))
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Yhdessä pitkästä aikaa!
Kannatti lähteä! Menin siis tänää käymää ystävän luona. Meitä kokoontu yhteensä seittemän. Oli kyllä niiii kivaa pitkästä aikaa nähä, olla ja jutella. Se, kenen luokse mentii, olitehny meille tosi hyviä keksejä! Nam! :) Katottii myös leffa nimeltä Ted. Oli kyllä hauska leffa, tai ite ainaki tykkäsin. Puhuttii kaikenlaista taivaan ja maan välillä, pääasiassa muutoista ja sen sellasesta.
Ja selvis, et eräs ystävistäni tuntee/tietää yhen miun uusista kavereista päiväkoti- ja ala-asteajoilta. Tosi hämmentävää! Mut toisaalta tosi kivaa. Taas tajuaa, mite pienet piirit on!
Huomenna olis tarkotus näjä taas samojen ystävien kanssa. Mennää tekemää keskustaa yhen ystävän luo ruokaa ja illalla mennää leffaa kattomaa. Päivällä kuitenki ekaks tutustumaa syksyn harkkapaikkaa. Vähä jänskättää!
Ps. eka kännykällä kirjotettu postaus. Pitää kattoa koneelta huomenna, miltä tää näyttää. :D

It's over!
Se ois sit siinä! Kesätyöt on pulkassa. Tänää siis loppu varhaisnuortenleiri. Leiri oli pieni, 11 leiriläistä, kolme isosta ja kolme ohjaajaa. Mut se oli sitäkin tiiviimpi, ainaki omasta mielestäni. Opin kaikkien leiriläisten nimet, whuhuuu! Harvoin pystyn siihe näi lyhyessä ajassa. :D
Virtaa riitti näissä 7-14-vuotiaissa lapsissa ihan yllin kyllin, välillä jopa vähän liikaakin. Mut hyvin selvittiin! Leiri siis alko perjantaina heti aamusta, klo 9:00. Se tarkotti sitä, et piti nousta jo kuudelta, et ehin bussiin ja sillä sit sovittuun paikkaan, mistä pääsin kaverin kyydillä leirille. Leirillä askarreltiin, leikittiin, pelattiin, paistettiin makkaraa ja lettuja, uitiin ja saunottiin, nautittiin toistemme seurasta. Yks hienoimmista hetkistä itelle oli se, kun oltiin isosten ja yhen ohjaajan kanssa vielä nuotiolla leiriläisten lähdettyä ja lauleltiin nuorten lauluja kitarasäestyksellä. Sitä pitäis päästä tekemää usemminkin!
Vedin myös ekan raamiksen, minkä olin saanu ite valita ja suunnitella. Päädyin lattiakuviin, ku niissä lapset pääsee ite osallistumaa ja tekemää. Ei käy aika pitkäks.Hyö oikeesti innostuivat siitä, ihmettelin, et jopa isot pojat tykkäsivät tehä tätä. Se oli hieno hetki! :)
Tänää mentiin aamulla kymmeneksi kirkkoon sanajumalalnpalvelukseen, jossa leiriläiset pääsivät näyttelemään saarnan aikana. Sen jälkeen oli aika lähtiä kotiin. Nyt siis istun kotona pöydän ääressä tätä kirjottamassa ja ootan, et vanhemmat ja pikkusisko tulevat reissusta pois, nii voin hakea heidät asemalta koti. Nyt on vielä harkinnassa, et lähenkö kaverille käymää ja tapaamaa kavereita vai jäänkö kotia. Varmaankin lähden, ku ei sitte nähä taas vähään aikaa. Osa lähtee Joensuuhun, osa Kuopioon, yks Lahtee, yks jää tänne ja mie meen Espooseen...
Virtaa riitti näissä 7-14-vuotiaissa lapsissa ihan yllin kyllin, välillä jopa vähän liikaakin. Mut hyvin selvittiin! Leiri siis alko perjantaina heti aamusta, klo 9:00. Se tarkotti sitä, et piti nousta jo kuudelta, et ehin bussiin ja sillä sit sovittuun paikkaan, mistä pääsin kaverin kyydillä leirille. Leirillä askarreltiin, leikittiin, pelattiin, paistettiin makkaraa ja lettuja, uitiin ja saunottiin, nautittiin toistemme seurasta. Yks hienoimmista hetkistä itelle oli se, kun oltiin isosten ja yhen ohjaajan kanssa vielä nuotiolla leiriläisten lähdettyä ja lauleltiin nuorten lauluja kitarasäestyksellä. Sitä pitäis päästä tekemää usemminkin!Vedin myös ekan raamiksen, minkä olin saanu ite valita ja suunnitella. Päädyin lattiakuviin, ku niissä lapset pääsee ite osallistumaa ja tekemää. Ei käy aika pitkäks.Hyö oikeesti innostuivat siitä, ihmettelin, et jopa isot pojat tykkäsivät tehä tätä. Se oli hieno hetki! :)
Tänää mentiin aamulla kymmeneksi kirkkoon sanajumalalnpalvelukseen, jossa leiriläiset pääsivät näyttelemään saarnan aikana. Sen jälkeen oli aika lähtiä kotiin. Nyt siis istun kotona pöydän ääressä tätä kirjottamassa ja ootan, et vanhemmat ja pikkusisko tulevat reissusta pois, nii voin hakea heidät asemalta koti. Nyt on vielä harkinnassa, et lähenkö kaverille käymää ja tapaamaa kavereita vai jäänkö kotia. Varmaankin lähden, ku ei sitte nähä taas vähään aikaa. Osa lähtee Joensuuhun, osa Kuopioon, yks Lahtee, yks jää tänne ja mie meen Espooseen...
Tunnisteet:
haikeus,
isoset,
kaverit,
kesä,
kesätyöt,
leirit,
perhe,
seurakunta,
valokuvat,
viikonloppu,
yhdessä,
ystävät
perjantai 9. elokuuta 2013
Aamulla ei koskaan tiedä, mihin päivä päättyy!
Huhhei, miun tän kesän työt (ja koko kesä) on melkei kohta pulkassa! Tänää oli viimene virallinen toimistopäivä, mut vielä on jälellä huomenna alkava varhaisnuortenleiri. Ja sit se olis siinä! Taas sitä miettii, kuten jo yhessä aikasemmassa tekstissä, et mihi se kesä on oikee kadonnu? Tuntuu, ettei oo ehtiny tehä oikeestaa mitää. Mut ku alkaa miettiä, nii tajuaa, et onhan sitä tehny vaikka ja mitä. Mut voisin kertoilla sit vaikka sunnuntaina, tai millo sit kirjottelenkaa, lisää kesän leireistä ja muista tapahtumista. :)
Eilinen. Eilen oli jännä päivä! Sitä ei tosiaankaan tiiä aamulla herätessään, et mitä kaikkea voikaa päivän aikana tapahtua. Lähin äitin tultua töistä käymää kirjastossa lainaamassa kirjoja etätehtävää varten ja otin erään ystävän mukaa. Sieltä sitten suunnattiin Citymarkettiin ostamaan imuriin pölypusseja. Sieltä mentiikiin moikkaamaa erästä ystävää töihin, mut hällä oli nii kiire, ku oli asiakkaita. Sit mentiin Kodin 1:seen kiertelemään ja päädyttiin leluosastolle. Löydettii pehmomiekat ja pitihän ottaa pien 'matsi'. Oli kyllä hauskaa! ja aika huvittavan näköstä, ku kaks parikymppistä miekkailee iha innoissaa. :D
Mietittii seuraavaa paikkaa mihi mennä, nii lähettin ajamaa Imatraa kohti, mut päädyttiinkin Mustolaan ja Kanavamuseolle. Juotiin siellä kahvit ja mehut, ja lähettii muutaman kuvan jälkee takasin päi. Ystävän sanoin: "Ollaa turisteina omassa kotikaupungissa." Reissu ei päättyny vielä siihe, vaan haettiin ystävä töistä (siis se, joka ei ehtiny aiemmi jutella mein kanssa), käytiin kaupassa ja vietii hänet kotia. Tähän reissuun saatiin menemää yli kolme tuntia, vaik sen piti olla nopee reissu.

Illalla pelattii vielä Carcassonnea, jossa tulin toiseksi ja meitä oli kolme pelaajaa. Aattelin, et se on nopee peli, mut siihe menikii yli kolme tuntia. Mut oli kyl kiva peli. :) Pelin jälkee kävin hakemassa erään ystävän ensiavusta, kun hää oli loukannu jalkansa jalkapalloa pelatessaan. Miun loukkaantumisaltis rakas ystävä.♥
Eilinen. Eilen oli jännä päivä! Sitä ei tosiaankaan tiiä aamulla herätessään, et mitä kaikkea voikaa päivän aikana tapahtua. Lähin äitin tultua töistä käymää kirjastossa lainaamassa kirjoja etätehtävää varten ja otin erään ystävän mukaa. Sieltä sitten suunnattiin Citymarkettiin ostamaan imuriin pölypusseja. Sieltä mentiikiin moikkaamaa erästä ystävää töihin, mut hällä oli nii kiire, ku oli asiakkaita. Sit mentiin Kodin 1:seen kiertelemään ja päädyttiin leluosastolle. Löydettii pehmomiekat ja pitihän ottaa pien 'matsi'. Oli kyllä hauskaa! ja aika huvittavan näköstä, ku kaks parikymppistä miekkailee iha innoissaa. :DMietittii seuraavaa paikkaa mihi mennä, nii lähettin ajamaa Imatraa kohti, mut päädyttiinkin Mustolaan ja Kanavamuseolle. Juotiin siellä kahvit ja mehut, ja lähettii muutaman kuvan jälkee takasin päi. Ystävän sanoin: "Ollaa turisteina omassa kotikaupungissa." Reissu ei päättyny vielä siihe, vaan haettiin ystävä töistä (siis se, joka ei ehtiny aiemmi jutella mein kanssa), käytiin kaupassa ja vietii hänet kotia. Tähän reissuun saatiin menemää yli kolme tuntia, vaik sen piti olla nopee reissu.

Illalla pelattii vielä Carcassonnea, jossa tulin toiseksi ja meitä oli kolme pelaajaa. Aattelin, et se on nopee peli, mut siihe menikii yli kolme tuntia. Mut oli kyl kiva peli. :) Pelin jälkee kävin hakemassa erään ystävän ensiavusta, kun hää oli loukannu jalkansa jalkapalloa pelatessaan. Miun loukkaantumisaltis rakas ystävä.♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)