tiistai 4. elokuuta 2015

Uusia ystävyyssuhteita?

Tänään (taas) havahduin miettimään, että miten ihminen saattaa tuntea ihmisiä pitkältäkin ajalta, mutta ei vietä heidän kanssaan aikaa vapaa-ajalla. Saattaa mennä heidän kanssaan samaa matkaa töihin tai kouluun ja sielläkin jutella, mutta ei ole heidän kanssaan muuten.

Ehkä on niin paljon muita ihmisiä, joiden kanssa tulee hengattua ja tehty vaikka ja mitä. Ei välttämättä oo aikaa tutustua paremmin ja viettää yhdessä aikaa muutoin. Ja se on harmi. Tai ainakin miusta on. Pakko kyllä myöntää, etten itsekkään pidä vapaa-ajalla yhteyttä kuin tiettyihin ihmisiin. Enkä kyllä paljoa ole ajatellut asiaa, että miksi se menee niin.


Tein tänään toisin. Menin töiden jälkeen (luokka)kaverin luo ja olin siellä reilu pari tuntia. Ja se oli tosi kivaa! Mietin, miksen vietä hänen kanssaan enemmän aikaa? Oon ilmeisesti jotenkin niin kangistunut niihin ihmisiin, joiden kanssa hengaan suurimman osan vapaa-ajastani. Ei sillä, en vaihtaisi yhtäkään hetkeä heidän kanssaa, ne ja he ovat korvaamattomia!♥

Mutta silti voisi yrittää hengailla myös muiden kanssa ja luoda uusia ystävyyssuhteita.

maanantai 3. elokuuta 2015

"Kesä vielä jäädä vois..."

Kohta alkaa kesä olla ohitse, miten aika onkin menny nii nopeesti?! Tähän kesään on kuulunut oikeastaan vain töitä. Oon nähny asiakkaiden ja työkavereiden lisäksi melko vähän muita tyyppejä. Kuitenkin jonkin verra, mut liian vähän. Mut onneks töissä on ollu paikotellen niin hauskaa, että on saanu nauraa vedet silmissä sekä muille että myös itelleen.

Kesäkuu ja kesä alko sillä, että olin DIAKin pääsykokeilla ja kaiman yökyläilyllä. Olin siis koululla tutoroimaissa pääsykokelaita ja hengaamassa muiden tutoreiden kanssa. Osallistuin myös ystävien kanssa erääseen mielenosoitukseen Hesassa ja hengailtiin muuten vaan. Puolessa välissä kuuta tuli ajettua kahden päivän aikana väli Espoo-Lempäälä-Espoo kaksi kertaa ystävän kanssa. Juhannuksen olin kotona vanhempien luona. Kävin luovuttamassa verta ja kesäkuun vikana viikonloppuna suuntasin ystävän luo Kuopioon.

Heinäkuussa olin pitkälti töissä. Kerran kokoonnuttiin yhteen neljän tyypin kanssa ja oli kivaa nähä porukkaa. Olin mukana yhessä raamiksessa, josta tunsin vaan oman ystäväni. Kävin moikkaamassa kummipoikaa, veljeä ja kälyä. Perheen luonakin tuli vietettyä yksi viikonloppu ja samalla vietettiin pikkusiskon synttäreitä. Viime viikolla matkasin taas Lappeenrantaan, sillä ystäväpariskunta meni naimisiin. Aivan ihana pari, onnellisempaa en oo nähny!♥

Töissä on ollut välillä niin rauhallista, välillä taas menoa ja meininkiä. Ollaan tehty retkiä: Kaivopuisto, alpakkatila ja Mäntsälän tanssilava. Työntekijöiden kanssa ollaan naurettu ihan mahottomasti, porukka on aivan mahti!


Vähitellen myös alkaa elämä tasoittua. Tai no en tiiä. Ehkä. Ehkei sittenkää. Välillä on parempia päiviä, välillä taas huonompia. Pakko on ollut oppia elämään ja tottua kaikkeen. Syksy tuo lisäksi omat paineensa, haasteensa ja vaikeat päätökset, mut eiköhän niistä(kin) selviä.