Tänä hetkenä.

Ilon aiheita:

maailmanparannus teen äärellä kaverin kanssa

uusi sukulainen

kesätyö

kavereiden ja tuttujen lapset

poikaystävä ja menneet 9kk♥

ystävät/kaverit

Harmittaa:

vähäinen yhteinen, kahden keskinen aika

asioiden kuuleminen muiden kautta eikä suoraan henkilöltä itseltään

 

Mietityttää:

kevät/syksy

oppari

ensi vuoden asumis- ja työkuviot

tulevaisuus

 

Usko ja parisuhde.

Itelle yks tärkeimmistä asioista uskossa ja sen hoitamisessa on messussa käyminen ja siellä saatava ehtoollinen. Tän vuoksi pyrin käymään kirkossa mahdollisimman usein. Nykyisin on tullut käytyä vähintään kerran viikossa. Normaalisti useamminkin, sillä koulussa meillä on joka torstai aamujumis, torstaisin käyn myös iltamessussa ja sunnuntaisin käyn aamulla messussa. Ja joskus sunnuntaisin on myös illalla messu, jossa tulee käytyä. Aika monesti siis! Joku vois sanoa, et liiankin useesti. Mut ei miusta.

Miusta on aina yhtä hienoa, kun saa mennä ehtoollispöytään ottamaan vastaan Jeesuksen ruumis ja veri, vaikka onkin syntinen ja vajavainen ihminen. Vaikka se on hienoa käydä yksin, niin silti on vielä hienompaa, kun sen saa tehdä itelleen rakkaan ihmisen kanssa. Tajusin sen tänään. Illalla oli messu ja kun oltiin menossa ehtoolliselle, niin tuli tosi iso kiitollisuuden tunne siitä, että saan jakaa tän hetken just miun poikaystävän kanssa. Saadaan olla rinnakkain alttarilla ja ottaa vastaan tää meille annettu ateria.

Toki ehtoollinen on ihmisen ittensä ja Jumalan välinen kahdenkeskinen hetki, mutta on hienoa tietää, että toinen puolisko käy myös ja että sen voi tehdä yhdessä. Ja tietää samalla myös, et jaetaan sama usko ja sen vuoksi ainaki aika isolta osin sama arvomaailma. Kokemusta ei oo siitä, millasta ois olla yhdessä ei-uskovan kanssa, nii en voi mennä sanomaa siitä mitään.

Oon vaa nyt niin kiitollinen siitä, että saan elää uskossa olevan ihmisen kanssa!♥

Missä on miun koti?

Edellisessä viestissä jo vähä hehkutin sitä, miten ihanaa on olla taas takasi kotona Espoossa. Ja päivin siitä myös eile Facebookissa samaan hehkuttavaan sävyyn. Mut se on totta, täällä on tosi hyvä olla! Ei siis sillä, et kotona vanhmpien luona ei olis, mut täällä on eritavalla.

Ystävien kanssa eile tuli taas viestiteltyä jaku kerroin heillekki, et on tosi kiva olla taas täällä, nii  eräs vaa laitto "Sinistä on tullu iha Espoon tyttö". Niihä se taitaa vähä olla. Toki mie tunnen, et koti on myös Lappeenrannassa vanhempien luona. Just sen takia, koska vanhemmat ja pikkusisko asuu siellä. Ja lähellä myös muita tärkeitä ihmisiä.

Tänää illalla ooteltii poikaystävän kanssa, et miun bussi tulee. Siinä ootellassa sanoin hänellekki, et on nii ihana olla taas täällä. Hää sit kysy, et tunnenko mie sillä tavalla, et täällä on miun koti. Vastasin siihe, et kyl mie tunnen. Ja selitinki vähä, et miks.

Espoo tosiaan tuntuu kodilta. Ei sen takia, et oisin iha rakastunut kaupunkiin (on tää kyllä hyvä paikka ollu asua, en sano vastaan), vaan kaiken muun vuoksi. Ihmiset ja asiat on tehny tästä kodinomaisen paikan. Ekaks koulu, ystävät ja seurakunta, johon onneks oon löytäny yhteyden. Ja se, et nyt kun on itsenäistynyt, nii kaipaa myös sitä omaa rauhaa ja aikaa ihan erilailla ku aiemmi. Ja täällä sitä saa, ku asuu yksin. Mikä on miusta vaa hyvä juttu. Mut nyt kun myös poikaystävä on täällä, nii se on vielä enemmä syventäny tätä tunnetta ja halua olla täällä. Minkään tai kenenkään muun vuoks en olis tullu kesken loman Espooseen niiku tällä viikolla tein.

Oon todennu sen, et ihmiset tekee aika pitkälle sen, missä tuntuu kodilta ja hyvältä olla. En olis koulun alottaessani syksyllä 2012, et voisin sanoa jotaki muuta paikkaa kuin Lappeenrantaa kodiksi. Mut nyt asia on iha toinen. Asioilla on tapana muuttua. Mikä on hyvä juttu, ainakin välillä.

Uusi vuosi käynnissä.

Se ois uusi vuosi otettu vastaan, joten hyvää uutta vuotta 2015!

Vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Viikonloppuna vietin ystävän luona Pirkanmaalla. Menin perjantaina ja lähin sunnuntaina. Hengattii, käytiin syömässä, pelailtii, höpöteltiin, koomailtii, valvottiin myöhää, käytiin Uudessa Alussa ja jumiksessa. Kaikkea kivaa siis!

Maanantaina näin yhtä ystävää, oli kiva nähä! Kateltii heidän hää- ja häämatkakuvia sekä höpöteltiin. Ei oltu nähty sitten marraskuun lopun, nii oli kiva nähä! Ois ollu kiva olla vähä pidempääki, mut päivä oli ainut, millo kerkesin enne lähtöä olemaan ja se oli aika illasta. Mut parempi vähän aikaa ku ei ollenkaa.

Tiistaina pakkailin tavaroita, sillä päätin sunnuntaina, että tuunkin jo keskiviikkona takasi Espooseen. Alunperin oli suunnitelma, et oisin tullu vasta tän viikon sunnuntaina, mut tuntu jo siltä, että haluaa pois. Kerroin harvoille, et oon tulossa. En kertonut edes poikaystävälle, sillä halusin yllättää. Keskiviikkona siis matkustin Espooseen ja illalla menin seurakunnan nuorten aikuisten raamikseen, jossa tapasin monia tuttuja joulun jälkeen, vaihdettii kuulumisia ja luettiin yhessä Raamattua. Oli kyllä taas niiiin kivaa! Ja oli ihana myös yllättää rakas!♥ Ei oltu nähty 2,5 viikkoon, nii oli iha hirmu iso ikävä.

Tänää tein iltapäivällä syksyn harkkarapsaa ja kävin ystävän luona opiskelemassa enkkua. Illalla oli Risteys-messu, jossa oli taas kiva käydä ja nähä tyyppejä pitkästä aikaa!

Voi että, on nii ihana olla taas täällä, ei voi muuta sanoa!