Itelle yks tärkeimmistä asioista uskossa ja sen hoitamisessa on messussa käyminen ja siellä saatava ehtoollinen. Tän vuoksi pyrin käymään kirkossa mahdollisimman usein. Nykyisin on tullut käytyä vähintään kerran viikossa. Normaalisti useamminkin, sillä koulussa meillä on joka torstai aamujumis, torstaisin käyn myös iltamessussa ja sunnuntaisin käyn aamulla messussa. Ja joskus sunnuntaisin on myös illalla messu, jossa tulee käytyä. Aika monesti siis! Joku vois sanoa, et liiankin useesti. Mut ei miusta.
Miusta on aina yhtä hienoa, kun saa mennä ehtoollispöytään ottamaan vastaan Jeesuksen ruumis ja veri, vaikka onkin syntinen ja vajavainen ihminen. Vaikka se on hienoa käydä yksin, niin silti on vielä hienompaa, kun sen saa tehdä itelleen rakkaan ihmisen kanssa. Tajusin sen tänään. Illalla oli messu ja kun oltiin menossa ehtoolliselle, niin tuli tosi iso kiitollisuuden tunne siitä, että saan jakaa tän hetken just miun poikaystävän kanssa. Saadaan olla rinnakkain alttarilla ja ottaa vastaan tää meille annettu ateria.
Toki ehtoollinen on ihmisen ittensä ja Jumalan välinen kahdenkeskinen hetki, mutta on hienoa tietää, että toinen puolisko käy myös ja että sen voi tehdä yhdessä. Ja tietää samalla myös, et jaetaan sama usko ja sen vuoksi ainaki aika isolta osin sama arvomaailma. Kokemusta ei oo siitä, millasta ois olla yhdessä ei-uskovan kanssa, nii en voi mennä sanomaa siitä mitään.
Oon vaa nyt niin kiitollinen siitä, että saan elää uskossa olevan ihmisen kanssa!♥
"Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti