~Nonii, nyt on joulu ohi. Tai no, loppiaisenahan se oikeesti vasta loppuu, mut nyt silti jo tuntuu, et se on jo ohi.
Viime viikko oli aika hektinen, piti nimittäi valmistella joulua. Siivoilua, paketointia, jouluruokien valmistamista ja sukulaisilla vierailuja hakien lahjoja ja muutenkin. Varsinkii torstai, perjantai ja lauantai oli hulinaa täynnä. Tai no, lauantai ei oikeestaa, mut oli siinäki iha tarpeeks miusta. Keskiviikkona kokoonnuttii ystävän luokse pikkujouluihi, kun hää teki meille ruokaa. Oltiin ja jaettii lahjoja. Hain myös veljen rautatieasemalta, ku hää tuli jouluksi kotiin.
Aatto oli perinteine: aamulla syötii riisipuuroa, kolmen aikaa käytii perhekirkossa ja sen jälkee hautausmaalla viemässä kynttilöitä, syötii jouluruokaa ja jaettii lahjoja. Tänä vuonna ei käyny pukkia, mut lahjat oli tonttu käyny laittamassa kuusen alle, kun ei oltu kotona. ;) Veli jako lahjat ja oltiin vaan perheen kanssa. Paljon en saanu, jos lasketaa pakettien määrässä, mut sain paljo silti. Ystäviltä, perheeltä, kummilta ja kummipojalta. ♥ Sain korvikset, kaulakorun, muumimukin, -kulhon ja -peltipurkin, valokuvan, rahaa, yöpaidan, kerraston, paidan, toffeeta, vedenkeittimen, avaimenperän, lapaset... Ja varmaa jotaki muuta, mut en muista. :D Kävin myös jouluyönmessussa, jossa esiinnyin paimenena ja jaoin tuohuksia. Oli taas niin kivaa, ku väki kirkkokavereita!
Sunnuntaina käytii kummin luona ja serkut ja kummipoika oli siellä kanssa. Siellä käyti joulupäivänä on alkanu melkeinpä muodostua perinteeks, ollaa nimittäi käyty siellä monta vuotta jo. Tai ainaki siltä tuntuu. Vaikka kuulemma ennen vanhaa ei saanu mennä käymää kylässä joulupäivänä, nii myöpäs käytii. :D
Oon ollu nyt kolme päivää vaa kotona ja ollu. Ystävä kävi tänää, muute en oo oikee ollu ulkomaailmaa yhteydessä (paitsi kännykällä Facebookissa ;D).
Lauantaina on tarkotus viettää uutta vuotta yhessä ystävien kanssa. Ootan sitä jo innolla! :)
Ps. Kuvia laitten, kunha saan ne ekaks siirrettyä kamerasta koneelle. :)