Tänään vietetään siis toista pääsiäispäivää. En ole juuri tehnyt tänään mitään, nukuin tosi pitkään ja kävin katsomassa mammaani. Kohta varmasti menen katsomaan telkkaria tai tekemään jotakin muuta, en tiedä vielä.
Lauantaina kävimme kuin kävimmekin ystäväporukan kanssa piknikillä. Ei saatu aivan koko porukkaa kasaan, mutta melkein. Meillä oli toosi kivaa, ja sain samalla kuvailtua kevättä. Otettiin myös yhteiskuvia ja räpsittiin toisistamme hienoja kuvia. Erityisen ylpeä olen yhdestä kuvasta, jossa lokki lähti vedestä lentoon. En pystynyt lisäämään sitä, kun tämä nyt jostakin syystä takkuilee...
Eilen käytiin äidin, iskän ja pikkusiskon kanssa kävelemässä, ja tietysti minulla oli mukana kamera. Sain taas ainakin muutaman onnistuneen kuva, mutta en ole vielä siirtänyt niitä koneelle, tänään olisi tarkoitus vielä tehdä se. Olin vielä illemmalla pikkusiskon kanssa ulkona ja puhalleltiin saippuakuplia ja keinuttiin. Kuvia tuli taas otettua.
Mitähän on viime viikolla oikein tapahtunut. Sen muistan, että kävin hakemassa viimeiset kokeet pois ja meillä oli kummitoiminnan kokous alkuviikosta. Torstaina käytiin luovuttamassa kolmen ystävän voimin verta, kun oli kulunut tasan kolme kuukautta edellisestä. :)
Huomenna pitää mennä kaupunkiin, kun minun täytyy mennä rokotukseen. Olen osallistunut siihen 9.luokalla ja se jatkuu vielä. Huomenna saan kylläkin viimeisen rokotteen, niin sitten se on ohi. Ja alkuillasta varmaankin menen katsomaan yhden tutun näytelmää, jos vaan saan lipun. Varasin sen viime viikon torstaina, toivotaan vaan, että niitä riittää minulle!
Ja torstaina menen Helsinkiin katsomaan Svenska Teaterniin Cabaret-musikaalia. Tulee varmasti olemaan todella kiva reissu, sillä koko poppoo on silloin kasassa!
Nyt taidan lopetella. Linkitän vielä yhden kappaleen, jota olen kuunnellut viikon ajan joka päivä moneen kertaan eikä kyllästymistä näy. Kyseinen kappale on Trainin Whwn I look to the Sky. Aivan ihana! :)
maanantai 25. huhtikuuta 2011
perjantai 22. huhtikuuta 2011
HUH!
Nyt olen saanut laitettua kaikki vanhat tekstit uudestaan, nii voin aloittaa kirjoittamaan sitten uusia juttuja. Nyt kylläkään ei jaksa eikä oikein kerkeä, sillä pitää vielä selvitellä huomisen päivän ohjelmaa. Meillä kun on ystäväpiirissä suunnitteilla huomiseksi piknik, mutta aikaa eikä paikkaa ole vielä päätetty. Noh, kai tämä vielä tästä selviää?!
"241 12. huhtikuuta 2011 17:34
Otsikko tulee minun koulun kaapin numerosta. Kävin siis tänään koululla luovuttamassa kaapin avaimen, kun meillä oli tarkoitus olla kummitoiminnan kokous. Kokousta ei sitten ollut, sillä rahastonhoitaja ei päässyt paikalle ollessaan kipeänä. Kokous siirrettiin tasan viikon päähän. Sain kuitenkin hoidettua muitakin asioita.
Maksoin samalla käynnillä ruotsinopettajalle teatterimatkan, mikä tehdään parin viikon päästä Svenska Teaterniin. Mennään katsomaan Cabaret-musikaali. Kävin viime vuonna katsomassa Play me-musikaalin samaisessa teatterissa ja ajateltiin ystävän kanssa mennä taas tänä vuonna. Saatiin houkuteltua myös muut meidän porukasta lähtemään mukaan, mikä on kiva juttu! :)
Kävin sitten vielä kolmen ystävän kanssa kaupungilla. Itselleni en kyllä löytänyt mitään, mutta kivaa silti oli. Perjantaina ollaan menossa taas, toivottavasti silloin jotain tarttusi itsellekin mukaan. :)
Nyt pitänee mennä laittamaan jotakin ruokaa, äiti on iltavuorossa ja silloin yleensä aina minä teen ruuan, vaikka isäkin olisi kotona. Eli heippodei! =)"

"Juhlia 10. huhtikuuta 2011 21:47
Tänään on siis miun syntymäpäivät, jee! Olen saanut paljon onnitteluja sekä ihan livenä että Facebookin kautta. Ainakin 100 onnittelua on naamakirjan kautta tullut! Olen imarreltu! En nimittäin uskonut, että niin moni miuta siellä onnittelee, mutta niin on tapahtunut. :D
En juuri viettänyt omia synttäreitäni vaan olin serkkuni ylioppilasjuhlissa. Sain siellä sitten syödä mahani täyteen herkkuja, nam! Eipä tarvinnut itse värkätä mitään juhlia, sen kun meni kuin valmiiseen pöytään. Sain kuitenkin lahjoja tänääkin, suurimman osan sain jo perjantaina, kun juhlittiin niitä ystävien kanssa. Tänään sain rahaa ja pussilakanat. Tulevat molemmat tarpeeseen.
Rahalla olen aikonut ostaa Nomination-rannekorun, sillä olen jo pitkään aikonut ostaa sen mutta en ole saanut aikaiseksi mennä kauppaan ostamaan. Ajattelin mennä jo tiistaina, kun pitää mennä kaupunkiin ja käymään vielä koululla kummitoiminnan kokouksessa ja palauttaa kaapin avain. On kyllä outoa mennä koululle, kun ei tarvitse olla tunneilla. Näen kuitenkin osan ystävistäni ja se on kivaa! :)
Mutta nyt taidan mennä katsomaan telkkaria ja ottamaan iltapalaa. Tässä loppukevennykseksi ystäväni minulle linkittämä video, joka on tehty käyttäen kohtausta Disneyn Herkules-leffasta 'fanin' tekemä uusi duppaus nimeltään Kaapistarepijä. Nauttikaa! :D

http://www.youtube.com/watch?v=zYVUBp8XS6E&feature=related"
"Lukio-finito ja synttärit! 10. huhtikuuta 2011 0:31
Kuten otsikosta voi päätellä, niin miun lukioura loppu sitten eilen! Eilen oli viimeinen koe ja osan sain jo takaisin. Juhlistin sitä sitten viettämällä ennakkoon miun synttäreitä, jotka ovat huomenna. Juhlittiin niitä miun ystävien kanssa katsomalla Disney-leffoja, syömällä hyvää ruokaa, laulamalla Singstaria ja vaan olemalla! Oli kyllä niiiin kivaa, pitänee lisäillä jossakin vaiheessa kuvia meiningistä! :D
Mutta siis, jos aloitan taas siitä, mihin viimeeksi jäin. Keskiviikkona miulla oli historian valmistelutunti, ei ollenkaan mitään koetta. Ei tainnut mitään muuta mainitsemisen arvoista tapahtua. AINIIN! Teinhän mie yhteishaun, meinasin ihan unohtaa. :D Hain siis Pieksämälle Diakiin ja muihinkin Diakin toimipisteisiin. Toivotaan nytten siis, että tärppää ja pääsisin sinne opiskelemaan!
Torstaina oli sitten historian koe, mikä ei kylläkään mennyt miulla ihan putkeen. No, toivottavasti se menee läpi ja saisin siitä edes 7, niin ei keskiarvo tippuisi. Torstaina olisi pitänyt olla myös yhteiskuntaopin valmistelu. mutta meidän opettajamme lähti opiskelijaryhmän kanssa Strasbourgiin, niin ei sitten pidetty. Myöhemmin iltapäivällä sitten miun kummi tuli käymään meillä. Hänen lähdettyä lähettiin äidin kanssa käymään Rutolassa, jossa mie pidin miun synttärit. Vietiin sinne jo tavaroita valmiiksi, niin ei tarvinnut kaikkia viedä perjantaina. Meinattiin jäädä sitten sinne, kun auton akku on temppuillu jo pidemmän aikaan, niin jättipä meidät sitten sinne. No, onneksi eno tuli sitten pelastamaan meidät, niin päästiin kotiin. Tehtiin sitten vielä illalla synttäreille sellainen makaronisalaatti valmiiksi ennen kuin käytiin katsomaan telkkaria.
Eilen eli siis perjantaina oli yhteiskuntaopin koe. Se meni minusta oikeestaan aika hyvin, toivotaan vaan, että se sitten on oikesti mennyt hyvin. Sain myös biologian kokeen takaisin, siitä tuli 8½ eli nousee todistukseen 9! Heti koulun jälkeen lähdettiinkin käymään meillä ja sen kautta sitten Rutolaan. Ensimmäiseksi katsottiin Herkules ja sen jälkeen tehtiin ruokaa. Jälkkäriksi oli äidin tekemä täytekakku! NAM! Sitten laulettiinkin ainakin 2tuntia. Paahdettiin myös paahtovarkkeja eli vaahtokarkkeja. OLI TOSI KIVAA, HALUISIN OTTAA JO UUSIKSI! :) ♥
Tänää oltiin osa vielä Rutolassa ja päivällä lähdettiin sieltä pois. Käytiin vielä äidin, veljen ja pikku siskon kanssa kaupungilla. Kattelin, josko olisi löytynyt jo nyt ylppärijuhla mekkoa, mutta ei tällä kertaa tärpännyt. Lopun illasta olinkin kotona, katoin Salkkarit maratonin, kun en ollut maanantain jälkeen niitä katsonut. Ja osan ajasta myös datailin, tottakai! ^^
Mutta huomenna (tai siis oikeastaan tänään ^^) serkun lakkiaisiin ja viettelen siellä samalla omia synttäreitäni. Saan hyvää kakkua ja muita herkkuja, omnom! :D Nyt taidan lopettaa ja taidan siirtyä kohti nukkumatin maita! ÖITÄ!"

"Päivitystä tapahtumista 5. huhtikuuta 2011 14:12
Oho! Enpä ole viikkoon kirjoittanut mitään. Eipä siinä, että olisi ihan hirveän paljon ehtinyt sattumaan ja tapahtumaan. Ihan normi koeviikon alku ollut. Pari koetta olen ehtinyt käydä tekemässä, torstaina oli matikka ja maanantaina bilsa. Kai ne ihan hyvin on kai mennyt, ainakin toivottavasti...
Viime keskiviikosta en muista mitään, mistä voisi kirjoittaa, oli ilmeisesti ihan normi päivä. Torstaina oli muuten normi päivä, mutta meillä oli matikan koe klo:14-->! No, onneksi siihen ei mennyt kuin vajaa pari tuntia, niin ehdin hyvin vielä klo:17 alkavaan isoskoulutukseen. Oli kiva taas nähdä kavereita ja käydä, siellä on aina niin mukava ja kotoisa olla, illan päätteeksi ei haluaisi lähteä millään kotiin.
Perjantaina alko virallisesti koeviikko, mutta miulla ei ollut koetta, niin olin menossa yhdelle koululle pitämään seurakunnan aamunavausta. Mutta tietysti juuri sinä aamuna meidän auton piti olla ilkeä eikä se käynnistynyt! Enpä siis mennytkään. Koululle menin jo klo:11, vaikka bilsan valmistelu alkoikin vasta klo:12.15. Koulussa oli nimittäin ruokana uunimakkaraa ja perunamuusia! Ruokailun jälkeen ehti vielä hengailemaan koululla ennen valmistelua, joka kestikin 2tuntia normaalin yhden tunnin sijaan. Mutta siitä oli kyllä hyötyä!
Illalla menin taas pitkästä aikaan kaakaokerhoon viettämään aikaa 1.-6.luokkalaisten kanssa. Tominta siellä on samankaltaista kuin Palveluoperaatio Saapas. Siellä sitten hurahti illasta 3tuntia. Vielä ehti kuitenkin illalla ottamaan rennosti telkkaria katsellen.
Lauantaina alottelin lukemaan bilsaa ja kävin kaupungissa vietyäni äidin töihin. Hoidin asioita ja kävin ostoksilla. Mukaan tarttui tällä kertaa 2 housut, aterinsetti, iso lautanen ja 4 keittiöpyyhettä. En oole ehtinyt ottamaan ostoksista vielä kuvaa, otan jossakin vaiheessa ja lisään sitten tähän postaukseen.
Sunnuntaina oli ihan kotipäivä, en edes vaihtanut pävävaatteita. Luin myös vielä bilsaa.
Maanantaina olikin bilsan koe, joka meni varmaankin ihan OK, mut perjantaina sen sitten näkee. Kokeeseen ei mennyt kuin tunti, niin sitten hengasin klo:10-12 koululla. En jaksanut tulla kotiin, niin kävin sitten koululla syömässä ja suunniteltiin myös vähän miun viikonloppuisia synttäreitä. Ollaan jo melko paljon päätetty ja on tulossa taas niin kivaa! Synttäreillä ei nautita ollenkaan alkoholia, sillä yksi meistä on vielä alaikäinen eikä suurin osa meistä muutenkaan juo alkoholia, mikä on miun mielestä vaan hyvä. :) Kävin myös eilenkin kaupungilla ja löysin itselleni mustat kevätkengät, eivät maksaneet kuin 9€ eli halvalla lähti! Luin myös vähän historiaa ja kävin pitämässä kokkikerhon. Tehtiin teeleipiä, onnistuivat hyvin. Illalla kattelin sitten vain telkkaria ja datailin.
Tänään miulla on vapaapäivä, kun ei ole koetta eikä valmistelua, niin olen kotona ja minun pitäisi lukea historiaa. Mutta päätin tulla kirjoittamaan pitkästä aikaa! Nyt kyllä pitää mennä lukemaan, ystävä on nimittäin tulossa illalla käymään, silloin ei enää ehdi.

~HEIHEI!~"
"Suunnittelua ja vähän muuta 29. maaliskuuta 2011 19:17
Tänää oli koulua klo:8-10.45 eli ei ollu rankka päivä. :D Oli bilsaa ja hissaa. Kävin myös koululla syömässä, niin ei tarvinnut heti kotona käydä syömään kerta koululta saa ilmasen ateria. Kaikki hyöty viimeiseen asti irti! Ei tarvinnu onneksi tulla bussilla kotiin vaan pääsin miun ystävän kyydillä, joka asuu ihan meidän lähellä. En ole kyllä sen kotiin tulon jälkeen jaksanut tehdä oikeastaan mitään, olen vain katsonut telkkaria ja dataillu!
No, oon mie kyllä saanu jotakin aikaiseksi. Oon suunnitellut mein seuraavaa kummikokousta. Vielä vain pitää päättää päivä. Se taitaa mennä kyllä parin viikon päähän, sillä tämän viikon perjantaina alkaa koeviikko eikä silloin kehtaa pitää. Sovittiin siis ohjaavan opettajan kanssa tänään, että katsotaan sopiva päivä koeviikon jälkeen. Menen silti kokoukseen, vaikka minulta loppuisikin koulu jo ensi viikon perjantaina, sillä on tärkeitä asioita, joita pitää päättää ja minä olen varmaankin opettajan lisäksi ainoa, kuka ne tietää. Olen kyllä varmasti kehitellyt jotain lisääkin, käsiteltäviä asioita on nimittäin yli 10! Tulee vähän pidmpi kokous kuin yleensä, mutta se ei haittaa, tuleehan se olemaan minun viimeiseni... :(
Ja olen minä miettynyt myös tulevia synttäreitäkin. Mietin, mitä tehdään (sika pestään, ehe) ja mitä oikeestaan syödään. On minulla omia ideoita, mutta pitänee kysyä ystäviltä myös. :D Kaikkea kivaa kyllä olen omasta mielestäni kehitellyt, pitää vain ehdottaa!
Tarkoitukseni oli myös kirjoittaa matikan kokeeseen lunttilappu. Ihan opettajan luvalla kuitenkin eli ei sitä juurikaan voisi luntiksi nimittäin, mielummin apupaperi. Saadaan nimittäin kirjoittaa A4-kokoiselle paperin molemmille puolille niin paljon kaavoja ja esimerkkejä kuin vain mahtuu. Siitä kyllä tulee olemaan paljon apua, sillä olen ollut niin monelta tunnilta pois kirjoitusten vuoksi. Pitää huomenna tehdä koulun jälkeen, jos en kerkeä/jaksa ennen sitä.
Mutta taidan mennä kohta syömään uuniomenoita itsetehdyn vaniljakastikkeen kera! NAM, vesi herahtaa kielelle, eikö? :)"

"LÄPI!!! 28. maaliskuuta 2011 18:42
Opettaja siis kerto tänää miulle matikan yo:n alustavat pisteet. Olin siinä yhen miun kaverin kanssa, ja opettaja sono miulle, et tulehan sie Sini ekaksi, kun siulla ylioppilaaksi pääsy riippu näistä pisteistä. Ja siis:
MATIKKA LÄPI!!!
Se tarkottaa siis sitä, että tästä tytöstä tulee tänä keväänä
YLIOPPILAS!!!
Tottakai kävin siinä vetistelemään sen jälkeen, kun opettaja oli pisteet kertonu. Onneks siinä oli myös pari miun ystävää, muute olisin varmaankin alkanut itkemään kuin vesiputous, vaikka taisin tähä sen muutekin! Yks miun ystävistä viel kysy, et miks sie itket. Ja olin vasta pari viikkoa selittäny, et matikasta läpi pääsy varmistaa miun pääsyn ylioppilaaksi. Soitin sitte äitille töihin ja itkin samalla, ja sitte vasta kun selitin äitille, et pitää käydä järjestämään juhlia, nii tää miun ystävä tajus! Onneks ei oo ollenkaan hidas sytytys tai mitään...
Mutta nyt on niiin helpottunut olo, vieläkin välillä käy onnesta itkettämään. Sen olen varmasti ansainnutkin! Palkitsin itseni ja kävin vähän shoppailemassa. Mukaan tarttui vetoketjullinen neuletakki, kaksi laukkua ja muutama muumi-vihko ale-korista. Törmäsin myös samalla miun kaveriin ja hänen äitiinsä. Ollaan tunnettu ekasta luokasta lähtien, nykyisin nähdään valitettavasti harvemmin. Oli kuitenkin tosi kiva nähdä!
Nyt on onnitteluja sadellu suunnasta kuin suunnasta, tekstiviesteillä ja Facebookin kautta, pitihän tälläinen uutinen naamakirjassakin jakaa! :D"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)