Suhteista.

Yhen asian oon huomannu viime vuoden aikana. Nimittäin sen, että miun kaverit ja ystävät puhuvat paljon miulle heidän ihastuksistaan, säädöistään, suhteistaan ja kaikista niihi liittyvistä ongelmista ja jutuista. Välillä miuta ihmetyttää ja mietityttää, ku miulle kerrotaa ja kysytää neuvoja, vaikka itellä ei oo minkäänlaista seurustelukokemusta. Tietysti mie yritän neuvoa ja lohduttaa parhaani mukaan. Ja ilmeisesti myös jollakin tavalla onnistunu, miulle kerrotaan edellee asioita ja kysytää neuvoja.

Eräs ystävä sano ihanasti kerran enne joulua, ku ihmettelin äänee tätä asiaa. Hää sano, et miulle on nii helppo puhua ja avautua. Hää myös sano tietävänsä, että miulta ei tuu mitää negatiivista kommenttia ja että mie jaksan kuunnella moneen ja moneen kertaa samat jutut kyllästymättä. Hää myös välillä on ihmetelly, mite mie jaksan vaa kuunneella nii kärsivällisesti. Ja oon huomannu sen kyllä. Jaksan kuunnella ihmisten huolet ja yritän tosissani auttaa, jos vaa mitenkää pystyn.

Tän lomankin aikana oon saanu olla kuuntelevana korvana ja kuulla, ku ystävät kertovat innoissaan ihastuksistaan ja saanu elää heidän kanssaa näitä juttuja. Se on ollu ihanaa, nautin siitä tosi paljo! Toine kääntöpuoli on se, ku on ongelmia suhteessa. Tänäkin iltana yhen kaverin kanssa, ku hänellä on vaikeuksia, et mite niistä selviäis. Yritän tsempata ja luoda toivoa, ku uskon jokaisessa jutussa olevan toivoa, enne ku asiat on kunnolla selvitetty. Sitte ku asiat on puhuttu halki, poikki ja pinoo, nii sit voidaa tehä 'lopullinen tuomio'. Siihe asti kannattaa yrittää!

Ehkä se onki se juttu. Saan elää muiden kautta suhteita, niiden myötä- ja vastamäkiä. Kaikkein eniten haluan kuiteki itelleni suhteen. Oon kokenu olevani valmis seurustelusuhteeseen jo parin vuoden ajan, mut siltikään ei ole sellasita suhdetta. Oon rukoillu asian puolesta. Ja paljon. Uskon, et sitte ku Jumala kattoo olevan sen aika, nii mie tuun saamaa sellasen. Kuiteki oon tosi kärsimätön tässä asiassa. Mut niihä vanha sanontaki sanoo: odottavan aika on pitkä!