torstai 9. tammikuuta 2014

Hääunelmaa?

Tänä vuonna on tiedossa monet häät. Tai no kolmet. Ja viime syksynä oli yhet, kun ystäväpariskunta meni naimisiin. Tänä vuonna menee kaksi ystäväpariskuntaa ja veli kihlattunsa kanssa. Oon innoissani ollu vieressä seuraamassa, kun häitä järjestellään, niistä höpötellään, tehdään vieraslistaa ja mietitää kaikkea, mitä häihin voikaan liittyä. Samalla sitä oppii ite tulevaisuuden varalle.

Tässä loman aikana näin ystävien tekemät vieraslistan (olin toki nähny jo aiemmi). Siitä lähtien oon miettiny, et millaset häät ite haluaisin: missä, mihi aikaa vuodesta, minkä kokoset, ketä kutsun, ruokalistaa, häämekkoa, kuka vihkii... Kaikkea mahdollista häihin liittyvää siis. Tein esimerkiksi listan vieraista, joita ite haluaisin mahdollisesti kutsua. Tajusin, et sitä pitää karsia ja PALJON! Listalla on tällä hetkellä porukkaa n. 100 ja siihen ei siis oo otettu huomioon mitenkää vielä tuntemattomana olevan toisen osapuolen vieraita. Mut onneks tää on vaa siis tällästä haaveilua ja vielä ei oo tarvetta tehä lopullista päätöstä.

Miulla on yks iso haave, jonka haluaisin toteutuvan miun häissä. Miulla on nimittäin haaveena, että miut vihittäis Sammonlahden kirkossa. Se on miun kotikirkko ollu aina. Vaik tällä hetkellä asun Espoossa ja siellä kuulun Espoon tuomiokirkkoseurakuntaan, nii en tunne sitä mitenkää kotikirkoksi. Sydän on Sammonlahdessa. Oon käyny siellä kerhoja, pitäny ite kerhoja, miut on konfirmoitu siellä, oon tehny töitä siellä ja muuteki viettäny aikaa nii paljo, et halusin viettää yhen elämäni tärkeimmistä päivistä siellä. Tietenkää sitä ei voi vielä tietää, mut aina voi haaveilla. Nyt ainaki oon sitä mieltä, et voisin melkeinpä antaa miehen päättää kaiken muun, kunha saisin tulla vihityksi miulle rakkaassa kirkossa. :)

Miestäkää ei oo näköpiirissä, mut eiks se oo joka tytön oikeus suunnitella omat häänsä etukätee? ;) Ja sanontaki sanoo, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti