On ollu ihan hirveän kuumaa viimeiset päivät! Eilen tortaina ja tänää perjantaina olin töissä ja vaikka en tehnyt oikeasti mitään, niin hiki sen kuin virtasi koko ajan. Muuta ei ole jaksanut tehdä kuin vain istua paikallaan.
Töissä siis eilen ja tänään. Eilen sentään kävi muutama turisti ja yksi tuttu seurakunnan toiminnasta. Autoin myös kantamaan leiritarvikkeita pappimme autoon, sillä tänään alkoin viimeinen ripari ja hää vei tavaroita jo etukäteen. Muuten olin vain koneella ja selailin lehtiä. Perus tylsää siis. Kotia kun pääsin, niin lähdettiin äidin ja pikkusiskon kanssa kauppaan. Vietiin auto kaupan parkkihalliin ja kun tulimme pois kaupasta, niin auto oli valuttanut kaikki jäähdytysnesteet ulos. Ei auttanut muu kuin mennä takaisin kauppaan ostamaan jäähdytysnestettä ja paikka-ainetta sekä hakea vessasta vettä. Vietiin sitten auto enolleni huoltoon ja lainattiin hänen autoaan, että päästiin kotiin. Muuta ei sitten oikein tapahtunutkaan, olin vain kotona ja lepäilin. Ainiin, ja söin mansikoita! :)
Tänäänkin olin töissä, vaihteeksi. Istuin tuttuun tapaan kuusi tuntia tekemättä mitään, istuin vain koneella, kun olin sen ottanut mukaan. Onneksi. Töiden jälkeen lähdettiinkin äidin ja pikkusiskon kanssa uimaan, on nimittäin ihan hirveän kuuma, ei pysty edes kunnolla olemaan! Uiminen kyllä virkisti mukavasti. Nyt vain olen koneella ja kohta varmaankin menen alakertaan katsomaan telkkaria, josko sieltä tulisi jotain katsomisen arvoista. Ja aloittaa viikonlopun vietto!
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan erästä esitystä satamaan, kun yksi kaverini esiintyy siellä. Sen jälkeen olisi tarkoitus mennä myös syömään perheen kesken, kun pikkusiskoni täytti tänään 10 vuotta! Muusta en sitten olekkaan vielä varma, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti