Oon ollu tän illan kauheen herkillä. Yhessä vaiheessa vaa makasin sängyllä kippurassa ja itkin, en yhtää tiiä miks. Ja muuteki on ollu tänää varsinkii sellane fiilis, et nyt jos koskaa tarvis ihmisen, jonka sylii käpertyä, itkeä ja puhua. Mut eipä oo. Ja oon ollu iha yksin. Toisaalta tosi hyvä, ku ei miusta ois seuraa varmaankaa ollu kenellekkää.
Ja eipä sekää iha hirveesti auttanu, ku soitin kotii äitille. Ihana kuulla kuulumisia ja äitin ääni, mut silti se ei välttämättä ollu hyvä idea. Ei olis varmaankaa tehny mieli kuulla kaikkea. Ei sillä, ei miulla oikeestaa oo koti-ikävä. Soittelen n. kerran viikossa äitille ja puhutaa yleensä joku tunnin verra. Toisaalta on tosi hyvä, et oon kaikesta ajantasalla. Se vasta oiski hirveetä, jos en tietäs ja seuraava tieto ois jotaki tosi kauheeta. Siitä oon kiitolline, et mein vanhemmat on oikeestaa aina sanonu ainaki miulle asiat suoraa, turhaa kiertelemättä.
Sain mie sentää jotai aikaseks. Kirjotin kirjeen, nyt se vaa pitää postittaa huomenna.
"Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti