Rikki.

Matkustin tänään lähijunalla Helsinkiin. Katsoin junan ikkunasta ulos ja näin nuoren parin kulkevan käsi kädessä. He hymyilivät toisilleen. Kuinka söpöä!

Vuosi sitten haaveilin itse samasta. Haaveilin, että saisin joskus pitää rakastamani ihmisen kädestä kiinni ja olla häntä lähellä. Katsoin aina kaikkia pareja haikeudella. Mietin, miltäköhän se tuntuu. En ollut koskaan ennen tehnyt niin. En siis osannut kuvitella, miltä se tuntuu.

Nyt, vuosi myöhemmin haaveilen edelleen samasta: saisinpa pitää rakastamani ihmisen kädestä kiinni ja olla häntä lähellä. Katson edelleen aina kaikkia pareja samalla haikeudella. Erona viime vuoteen on se, että nyt tiedän, miltä se tuntuu. Se tuntuu taivaalliselta! En vain enää koe sitä päivittäin, tai edes viikottain.

Ero.

Siitä on nyt pari kuukautta. Alkuun mietin päivittäin, miksi suhteen piti päättyä. Mitä tein väärin? Miksi en kelvannut? Mikä meni vikaan?
Nyt teen sitä jo harvemmin. Silti pahoina hetkinä mielessä pyörii samat kysymykset. Ikävöin niitä hetkiä, kun sain pitää rakkaani kädestä kiinni tai kun sain painaa pääni hänen rintaansa vasten.

Mielestäni meillä meni hyvin. Ei ilmeisesti sittenkään.

Alan kuitenkin vähitellen päästä yli. Tai ainakin niin luulen. Enää en niin useasti koe niin pahaa ahdistusta, että valvon puoli yötä sen jälkeen, kun olemme henganneet samassa porukassa. Eikö se ole merkki yli pääsemisestä? Niin haluan ainakin itselleni uskotella.

Tai oikeastaan rakastan häntä vieläkin. Sanoinkuvaamattoman paljon. Hän ei vain enää tunne samoin. Tai niin luulen, ei hän muuten olisi halunnut erota.

Haluan vielä joskus kokea saman tunteen. Sen, miltä tuntuu rakastaa toista niin että sattuu. Sen, miltä tuntuu pitää rakkaan kädestä kiinni. Ja että se on molemmin puolista.

En kuitenkaan ole vielä valmis. Olen vielä itse sisältä niin rikki, että en ole valmis uuteen suhteeseen. Jos nyt aloittaisin suhteen uuden ihmisen kanssa, niin satuttaisin vain häntä. Ja myös itseäni. En pystyisi antamaan kaikkeani hänelle ja suhteellemme. Ensin minun pitää päästää entisestä irti, että voisin rakastua vilpittömästi uudelleen.

Mutta sen aika tulee vielä. Olen siitä varma. Vielä joskus olen niin ehjä, että olen valmis elämään toisen ihmisen kanssa. Vielä joskus olen päästänyt irti menneestä ja voin keskittyä uuteen ihmiseen. Ja antamaan itseni täysin hänelle.