Ostin vihdoin tällä viikolla sellasen kodin kansion, missä on lokeroita papereille. Olin pohtinu jonkin aikaa jo sen ostamista, mut nyt vasta sain aikaseksi. No, nyt oon tän päivän aikana ettiny miun kämpästä erinäisiä papereita, joita ois hyvä säilyttää. On nimittäi hyvä, et ne ois yhessä ja samassa kansiossa, eikä jokainen eri paikassa, nii miulla olis mahollisuus joskus tarvittaessa löytää ne.
Pääasiassa etin kaikkia työtodistuksia, ku niitä tulee tarvitsemaa varmasti vielä monesti! Löysin samalla monia muitaki papereita, joiden en muistanu olevan enää tallella. Löysin esimerkiks kirjekuoren, jossa oli miun hyväksymiskirje DIAKiin reilun kahen vuoden takaa!
Siitä lähti sit muistelumatka kahen vuoden takaseen hetkeen, kun heräsin aamulla ja tajusin olevan päivä, jollo tiedot tulee DIAKin nettisivuille hyväksytyistä. Ei vitsit niitä muistoja. Ja varsinkin sitä ilon määrää, ku lukee oman nimensä listalta! Muistan soittaneeni äitille, joka oli aamuvuorossa töissä, et pääsin kouluun. Seuraavaks herätin vielä nukkuvan iskän ja hihkuin onnesta. Taisin vielä päivittää Facebookiin ilouutisen (tottakai :P). Siitä lähtiki elämänmuutos! Asuntohakemus HOASille, opintotukihakemus Kelalle, mahollisten luokkalaisten kyylääminen Facebookista, uuden elämänvaiheen jännittäminen...
Näin 2,5 vuoden jälkeenki vielä muistaa ekasta koulupäivästä aika paljon. Junan odottaminen Pasilassa kohti Kauniaista, jännitys, ihmisten tapaaminen, Mäkissä käynti, kaakaot uuden kaverin tarjoamana hänen kämpillää, junamatka takasin Pasilaa uuden kaverin kanssa. Ei vitsit!
Päätös hakea just Kauniaisten DIAKiin on ollu yks miun elämän parhaimmista päätöksistä, sitä en voi kiistää! Täällä olo on mahdollistanu nii paljo kaikkea hienoa, minkä en usko olleen mahollista tapahtuvan missää muualla. Ei ees osittain. Aina sitä ei muista, mut nyt kun muistelen tätä aikaa täällä, nii en voi olla muuta ku koko sydämestäni kiitollinen Jumalalle. Oon kiitollinen siitä, että Hän on johdattanu miut tänne ja kaikki nää ihmiset miun elämään. Ja että saan opiskella muiden kristittyjen keskellä. Joka paikassa ei oo siihen mahollisuutta. Mutta meillä onneks on!
Hurjaa ajatella, että aika tarkkaa vuoden päästä pitäis valmistua ja 3,5 vuoden opinnot pitäis olla suoritettuna ja valmiina lähtemää työelämää. Mitä sitte oikein tapahtuu? Mitä käy kaikelle tälle? Entä ihmisille, joihin oon saanu tutustua tänä aikana? Mihi miun tie johtaa? No, onneks näitä ei vielä tarvii vähään aikaa miettiä. Mut ens vuoden alun jälkee sitä on alettava miettimää. En kyllä haluais, mut se on tehtävä. Kuitenki luotan täysillä siihen, että Jumala kyllä näyttää sen tien, jota kulkea ja auttaa tekemää oikeet päätökset. Sitte ku on niitten aika.
"Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti