Nyt on eka päivä sitte viime viikon torstain (tai keskiviikon), ku en oo itkeny. Suurin osa itkusta johtuu ikävästä. Keskiviikkona meillä oli nuorten aikuisten raamis, jonka jälkeen siunattiin ulkomaille lähtevät ystävät. Siinä hetkessä piti pari kyyneltä vierittää, sillä ystävien lähtö läheni lähenemistään.
Torstaina vietettiin osan luokkalaisten kanssa ilta yhdessä, sillä se oli viimene ilta ennen ku kaikki lähtee kuka mihinki maailmalle. Tarkotus ois ollu, et sinne ois tullu kaikki mein luokkalaiset, mut ei siellä ollu ku mein normiporukka. Se oli vähä harmi, mut ei voinu mitää. Meillä oli silti tosi kivaa! Yks ystävä ehotti vielä enne lähtöä, et rukoillaa yhessä koko porukka. Siinä rukoilun aikana aloin vaa itkeä. Itkin ikävää ja myös varsinkii erään ystävän sanoja siitä, et mite hää on kiitollinen siitä, et ollaa löydetty toisemme ja et saadaa olla yhdessä. Miekii oon nii kiitollinen Jumalalle siitä, että oon saanu näin hienoja ihmisiä miun elämää tän koulun alkamisen johdosta. Päätettii ilta vielä sisaruspiiriin, jossa laulettiin Tule kanssani Herra Jeesus-iltavirsi ja Halleluja, tunnet sydämeni-laulu, ja halirinkiin.♥
Perjantai oli kauhee päivä. Piti sanoa heipat kaikille. Mut yllätyin, en itkeny nii paljo ku olin aatellu. Ehkä edellisillan itku riitti. Tai no, ei. Kyl mie vähä itkin. Onneks miulla oli aikaa itkeä ja koota itteni enne ku illalla matkustettii poikaystävän kanssa Lappeenrantaan viikonlopuks.
Lauantainakin sain itkeä. Tosin ilosta tällä kertaa. Ystäväpariskunta meni naimisiin ja sain olla todistamassa tätä kaunista hetkeä. Sain myös lukea raamatuntekstin heidän vihkimisessään, joka totetuttiin morsiusmessun kaavalla. Oli ihana nähdä samalla muita ystäviä, jotka olivat myös vieraina häissä. Päivä oli pitkä, mut samalla tosi kiva!
Sunnuntaina herättiin ajoissa, että kerettii messuun. Laitoin kännykään netin päälle ja samassa sain WhatsAppissa viestin ystävältä, joka oli lähteny sinä aamuna Afrikkaan harkkaan. Pitihän siinä sitte taas pari kyyneltä pyöräyttää, ikävä tuli taas! Sen hetken jälkee ei paljoa ehtiny onneks ajattelemaa lähteneitä, ku päivä oli täynnä ohjelmaa: messu, markkinat, ruokailu porukoiden kanssa, pakkailua ja pari ystävää tuli käymää ennen lähtöä. Oli kiva nähä myös heitä, ei oltu pitkää aikaa nähty!
Eile maanantaina kävin aamulla hakemassa ystävältä hänen kämppänsä avaimen, että voin käyä kastelemassa kukkia. Siinä sit halattiin enne ku miun piti lähtee kouluu. Pystyin siinä tilanteessa olla itkemättä, vähä silmät kostui. Mut ku pääsin ulko-ovesta ulos, kyyneleet vierähti poskelle. Ja tätä jatku viel junassa. Samaa aikaa luin myös toisen ystävän päivityksen Facessa. Onneks pystyin kokoamaa itteni suht nopeesti.
Iltapäivällä kävin sunnuntaina Afrikkaan lähteneen ystävän luona hakemassa tavaroita. Itku tuli, ku pöydällä olleessa lapussa luki ihania sanoja. Illalla onneks oli liikkavuoro, jossa sain tavata muita ihmisiä. Oli nii kivaa pelata korista yhessä!
Sinne hyö menivät. Ja sieltä hyö palaavat, jouluksi kotiin.♥
Meninpä liian ajoissa sanomaa. Ei ne itkut ollu vielä itketty.
Miksi, oi miksi?
"Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti