...

Mie tiiä, et miun pitäs olla ahkerampi kirjoittaja, mut on ollu vaa nii paljo kaikkea, et on tää jääny kokonaa. Mut en nytkää kirjota viime kuukausista, vaa nyt pitää saada purkaa johonki...

Miuta on käyny joteki ahistamaa ja pelottamaa, ku pitää lähtee turvallisesta ja tutusta kotikaupungista toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ens viikon sunnuntaina pitäis suunnata kohti pääkaupunkiseutua ja tulevaa opinahjoa. Vaikka mie oon toivonu tätä, mut silti miuta epäilyttää ja ahistaa ja pelottaa...

Tänää oikeestaa vasta tajusin, et hei miuhan on iha tosissaa lähettävä ja jätettävä oikeestaa kaikki. No, ei tietenkää lopullisesti, mut kuitenki. Perhe, ystävät, kaverit, seurakunta ja kaikki. Kaikki jää tänne. Miks ne kaikki ei vois tulla miun mukaa?!

Oman tutun seurakunnan jättäminen on ehkä yks pelottavimmista asioista. Oon pyöriny seurakunnan jutuissa viimeiset 5 vuotta elämästäni ja nyt se pitää ainaki jollaki tasolla jättää taakse! Se on ollu ihan kuin miun toinen koti nää vuodet. Sinne mie oon aina halunnu mennä, mut en oo oikeestaa koskaa halunnu lähtee pois. Se menee elämäni paikoista ainakin kärki kolmikkoon, jos listataan, missä oon viettäny enite aikaa. Siellä pyöriessäni miusta on tullu tälläne mikä mie oon tällä hetkellä. Sieltä mie oon saanu itsevarmuuteni, ja oikeestaa kaiken. Suurin osa ystävistä ja kavereista on sitä kautta. Löydänkö mie itelleni samanlaista, kodinomaista paikkaa opiskelupaikkakunnalta? Sitä en tiiä, mut tosi hartaasti sitä toivon! En nimittäi haluais menettää tätä yhteyttä, se on miulle niiiiiin tärkeetä!

Mie oon saanu tän välivuoden aikana nii paljo uusia ihmisiä miun elämää, joista osasta (tai yhestä ainaki) on tullu ehkä liianki tärkeitä miulle. En olis ehkä saanu antaa nii tapahtua, mut silti nii kävi! En kuitekaa halua kertoa sitä, jos se vaikka pilais sen kaveruuden, mitä meillä on. Eikä kummankaa elämäntilanne välttämättä olis sille asialle hyvä. Ja saatan päästä tekemää töitä vielä kyseisen henkilön kanssa, nii en halua pilata yhteistyötä sen takia, jos en saakaan vastakaikua. Mutta joo, ei siitä sen enempää. Kyl tää tästä! Se helpottaa ajan mittaa, mie kyl tuun pärjäämää!! Yritän ettiä jonku sieltä minne oon matkalla. ;)


Miun pitää vaa saada vakuutettua itelleni, et kyl mie selviin tästä kaikesta! Mie oon vahva ihmine, mie selviin siitä, mitä elämä tuo eteeni. Tai jos en meinaa selvitä, nii on pakko! Ja aina on joku, joka tukee ja auttaa miuta, jos on tarve. Kyl tää tästä, asiat muuttuu valoisemmaksi ajan kuluessa!